Konserttiraportit

Michael Formanekin suurteos vakuuttavaa big band-musiikkia

25.11.2016 12:01

Nykyään 58-vuotias Michael Formanek on ollut jo vuosikymmeniä New Yorkin työllistetyimpiä basisteja erityylisissä kokoonpanoissa, Omienkin yhtyeiden kanssa hän on levyttänyt jo 1990 lähtien. Viime vuosina Formanek on laajentanut toimintaansa big band-musiikkiin, mistä saatiin vahva näyttö Koko Jazz Clubissa.

Lue lisää...

Julkaisukonsertti jäi torsoksi sairastumisten takia

24.11.2016 14:18

Joskus konserteilla on paljon epäonnea. Näin kävi Heikki Sarmannon Serious Music Ensemblen 1970-luvun äänitysten julkaisukonsertille G Livelabissa. Alkujaan mukaan ilmoitetut Maija Hapuoja ja Eero Koivistoinen joutuivat peruuttamaan tulonsa terveydellisistä syistä. Lopullinen niitti oli Heikki Sarmannon joutuminen konserttipäivänä sairaalaan.

Lue lisää...

Teddy´s West Coasters Kolmessa Lyhdyssä

23.11.2016 21:53

Lappeenranta Jazz Clubin marraskuun klubi-illassa tiistaina 22. päivänä soitti Ravintola Kolmessa Lyhdyssä Suomen Jazzliiton ja We Jazzin kiertuella oleva kahdeksanhenkinen maamme huippujazzmuusikoista kasattu Teddy´s West Coasters. Yhtyettä johti rumpali Teppo Mäkynen, joka myös juonsi konsertin.

Lue lisää...

Juhani Aaltonen Trio Merikeskus Vellamossa

22.11.2016 10:08

Kotka Jazzin järjestämän konserttisarjan Jazz Finland Live 2016 tämän vuoden viimeinen konsertti soitettiin sunnuntaina 20. marraskuuta Kotkan Merikeskus Vellamon suuressa venehallissa. Esiintymässä oli Juhani Aaltonen Trio.

Lue lisää...

Teddy’s West Coasters avasi kiertueensa Espoosta

17.11.2016 19:36

Teddy’s West Coasters palasi tauon jälkeen keikkalavoille eilen Espoon Sellosalissa. Konsertti avasi kymmenen paikkakunnan Jazzliiton ja We Jazzin tuottaman kiertueen.
Oli ilo nähdä West Coastersia jälleen, viimeksi bändin nähdessäni We Jazz 2016 -tapahtumassa totesin keikkojen ajan myötä parantuneen ja positiivinen kehitys tuntui jatkuvat.

Lue lisää...

Necks rikkoo musiikillisten karsinoiden raja-aitoja

15.11.2016 18:18

Australialaisen The Necks-yhtyeen musiikkia on vaikea sijoittaa mihinkään yksittäiseen musiikilliseen karsinaan. Se tuli varmasti selväksi toissa viikolla Tampereella soittaneen trion palattua Suomeen esiintymään G Livelabissa.
Periaatteessa Necks on soittimistoltaan (piano, basso, rummut) jazzissa tuikitavallinen pianotrio, mutta sen musiikki on kaikkea muuta kuin triojazzia.

Lue lisää...

Marcus Strickland G Livelabissa

14.11.2016 09:43

Tapasimme Marcus Stricklandin ja hänen rumpuja soittavan kaksoisveljensä E.J. Stricklandin New Yorkissa lähes kymmenen vuotta sitten. Seurattuamme näiden kahden lupaavan nuorukaisen jazzuraa saimme kutsun myös heidän 22-vuotissyttäreilleen.

Lue lisää...

Jazz Trio Grìmsey Ja Kitara Soi-festivaaleilla

13.11.2016 22:24

Lappeenrannan kaupungin tapahtumapalvelu- Lappeenranta Event järjesti 15. kerran viisi päiväisen klassisen musiikin festivaalin Ja Kitara Soi Lappeenrannassa 9.-11. marraskuuta. Festivaalin pääsymaksuttomassa jazzillassa perjantaina 11. marraskuuta Ravintola Teerenpelissä soitti Jazz Trio Grìmsey.

Lue lisää...

Voodoo Jazz SoundZone solistina Mikko Innanen

13.11.2016 21:50

Vaikka kaikille jazzin ystäville mitä lämpimimmin suosittelen mahdollisimman paljon keikoilla käymistä niin aktiivisen skenetyksen varjopuoliin kuuluu se, että varsin harvoin kokee todellisia yllätyksiä ja odotukset ylittäviä keikkoja.

Lue lisää...

Kalle Kaliman Tarantino-sarja esitettiin vihdoin Suomessa

08.11.2016 14:11

Hampurissa toimiva NDR-mediayhtiö tilasi neljä vuotta sitten big bandilleen Kalle Kalimalta teoksen kantaesitettäväksi. Tuloksena oli Quentin Tarantinon elokuvien innoittama sarjamuotoinen Pulp Friction (Tarantino Suite), jonka ensiesityksen jälkeen teosta ei kuultu uudestaan ennnenkuin UMO sai siihen esitysluvan.
Teoksen osista pääosa on nimetty Pulp Fiction-elokuvan hahmojen mukaan.

Lue lisää...

UMO:n lounas Gil Evansin ja Charles Mingusin resepteillä

01.11.2016 18:43

UMO:n lounaskonsertit Savoy-teatterissa ovat jatkuvasti vetäneet salin täyteen. Ilmaisissa konserteissa on myös ollut tarjolla hyvin suunniteltu ohjelmisto. Linja ei lipsunut uusimmassakaan, jossa kuultiin tuhti annos Gil Evansin ja Charles Mingusin musiikkia.
Gil Evans vieraili 1980-luvulla UMO:n kapellimestarina.

Lue lisää...

Dalindèo Merikeskus Vellamossa Kotkassa

31.10.2016 19:12

Kotka Jazzin järjestämä Jazz Finland Live 2016-konserttisarjan kuuluva konsertti soitettiin Kotkan Merimuseon Vellamon suuressa venehallissa 30. lokakuuta kitaristi-säveltäjä-tuottaja Valtteri Laurell Pöyhösen liidaman Dalindèo-yhtyeen voimin.

Lue lisää...

Nordic Jazz Nights: Marius Neset & Iiro Rantala

30.10.2016 19:21

Iiro Rantala ja saksofonisti Marius Neset ovat soittaneet ulkomailla enemmänkin duo-keikkoja, joten oli erittäin hieno homma, että tässä G Livelabin Nordic Jazz Nights -sarjassa, tämä kohtaaminen saatiin Suomeenkin (JP edit: korviini on kantautunut tieto, että tätä duoa on kuultu Raahen Rantajatseilla aiemminkin).

Lue lisää...

Mirja Mäkelä Trio Kolmessa Lyhdyssä

29.10.2016 17:11

Mirja Mäkelä Trio aloitti Suomen Jazzliiton kiertueen 25. lokakuuta tiistaina Lappeenranta Jazz Clubilla Ravintola Kolmessa Lyhdyssä.

Lue lisää...

KYN levynjulkistus – Jos minä puhuisin sinulle

28.10.2016 08:44

Tänä vuonna 35 vuotista taivaltaan juhliva KYN -kuoro on Kaija Viitasalon johdolla erikoistunut ohjelmistossaan etniseen jazziin jo 80-luvun lopulta lähtien.

Lue lisää...

Maanantaijazzit goes Kristiina 50 / 40

26.10.2016 08:30

Kotka Jazzin East Coast Jazz Clubin maanantaijameja vietettiin Ravintola Kairossa 24. päivänä teemalla Maanantaijazzit Goes Kristiina 50 / 40. Kotkalaislähtöinen nykyään Lahdessa asuva Junnun Lauluseuran puheenjohtaja-laulajatar Kristiina Lanki vietti etukäteen 50-vuotisjuhlia ja 40-vuotistaiteilijajuhlia täyden salillisen kanssa.

Lue lisää...

Swingin juhlaa Tikkujameissa

16.10.2016 23:17

Vantaan Jazzyhdistyksen lokakuun Tikkujameissa perjantaina 14. lokakuuta soitti kolme yhtyettä swingmusiikkia Kulttuurikeskus Vernissa Tikkurilassa; Tikku Houseband, Swing Memories Rytmiorkesteri ja Elina Virtanen Swingband.

Lue lisää...

Alvi Leppälän ”Jazz-perhe” juhli tyylikkäästi

16.10.2016 22:52

Jo 20-vuoden ikään ehtinyt Alvi´s Dixie Stompers (ADS) vietti syntymäpäiviään 15.10 Ravintola Kaisaniemessä Helsingissä pitkän kaavan mukaan. Kuultiin juhlavia puheita, syötiin maukas jazz-menu, tanssittiin ahkerasti ja ennen kaikkea nautittiin aidosta jazzista ja swingistä.

Lue lisää...

“En tiennyt, että kitaralla voi soittaa tuollaista” 

12.10.2016 21:01

Nordic Trinity on julkaissut viidennen levynsä nimeltä ”Blessings”, jonka merkeissä pyörinyt Suomen kiertue päättyi huikeaan settiin Koko Jazz Clubilla 6. lokakuuta. Seuraavassa haastattelussa yhtyeen kitaristi Mikko Iivanainen kertoo levystä ja kiertueesta.
Kuuntelin juuri ”Blessings”-levyä kumppanini kanssa.

Lue lisää...

Muistojen ilta-kiertue alkoi Lappeenrantasalissa

09.10.2016 15:24

Suomalaisten rakastamat legendat täyttävät loppuvuodesta pyöreitä vuosia Jaakko Ryhänen (70), Pentti Lasasen (80) ja Seppo Hovi (70) ja juhlistavat merkkipäiviään 220-vuotisjuhlakiertueella. Muistojen ilta-kiertue alkoi 7. lokakuuta Lappeenrantasalissa Lappeenrannassa. Kiertueeseen kuuluu viisitoista konserttia ympäri Suomea loka- ja marraskuussa. Konsertit järjestää Lilja Production.

Lue lisää...

Tomi Salesvuo East Funk Attack Kolmessa Lyhdyssä

08.10.2016 20:28

Musiikin monitoimija Tomi Salesvuon johtama East Funk Attack vieraili entisellä kotipaikkakunnallaan Lappeenranassa levynjulkaisukiertueella torstaina 6. marraskuuta Ravintola Kolmessa Lyhdyssä. EFA julkaisi toisen levynsä Rythm, joka on rahoitettu Mesenaatti.me-joukkorahoituksella.

Lue lisää...

Vijay Iyer Trio G Livelabissa

07.10.2016 19:08

Pianisti Vijay Iyer toi keskiviikkona   5.10. trionsa Suomeen kolmatta kertaa kahden vuoden sisään – joka kerta mukana eri rumpali. Johtui sitten rumpalista tai ei niin taas saatiin hieman erilainen keikka kuin edellisillä kerroilla viime vuonna pori Jazzissa ja We Jazzissa,  vaikka paljon samaakin materiaalia oli mukana.

Lue lisää...

Joensuun Jazzkerho – 76 täytti 40 vuotta

05.10.2016 17:02

Ilmassa oli suuren jazzjuhlan tuntua, kun lauantai-iltana 1.10.  Pielisjoen virtaava pinta välkehti riemukkaasti hämärtyvässä illassa, askelten suuntautuessa sen siltaa pitkin Joensuun legendaarisen Ilosaaren Kerubiin. Monitoimitaloon, jossa myös jazzin ilosanomaa on vuosikymmenten saatossa sitä janoaville levitetty.

Lue lisää...

Nordic Trinityn siunaukset julkaistu

04.10.2016 19:57

Kolmea soittajasukupolvea edustava Nordic Trinity -trio kävi eilen Validi Karkia -klubilla uuden levynsä julkaisukiertueella. Kiertue lähti käyntiin 24.9. Tammisaaresta ja Porin keikka oli järjestyksessään kahdeksas. Tämän jälkeen yhtyettä on mahdollisuus kuulla tällä kiertueella vielä kahdesti 5.10. Loviisassa ja viimeinen keikka on Helsingissä Koko Jazzklubilla 6.10.

Lue lisää...

Ilmiliekki Quartet Jazz Finland Live-konsertissa Kotkassa

04.10.2016 13:39

Jazz Finland Live 2016 jazzkonsertit jatkuivat Merikeskus Vellamossa Kotkassa sunnuntaina 2. lokakuuta Kotka Jazzin järjestämällä Ilmiliekki Quartetin konsertilla. Ilmiliekki Quartetissa soittivat Verneri Pohjola trumpettia, Tuomo Prättälä pianoa, Antti Lötjönen kontrabassoa sekä Olavi Louhivuori rumpuja.

Lue lisää...
jazzkalenteri