Esko ”Rusina” Rosnell kuollut

Kuvat:

02.10.2009 07:47

Esko "Rusina" Rosnell (1943 - 2009)
Esko "Rusina" Rosnell

Rosnell soitti vuonna 1967 maineikkaassa Esa Pethmanin Quintetissa Montreuxin Jazz Festivaaleilla ja valittiin siellä Vuoden Rumpaliksi.  Rusina oli ahkera keikkailija ja matkusti paljon.  ”Duunia on tehty viidellä mantereella ja 72:ssa eri maassa. ´Rusina’ lisänimi on seurannut minua 7 -8 vuoden iästä lähtien. Talopiirin irvileuat Porissa, missä asuin väänsivät sen sukunimestäni kai ruotsalaisuutta tavoitellen. Kaikilla piti olla siihen aikaan joku lisänimi ”.

Rusinan uran kohokohtia ovat olleet levytys Dizzy Gillespien kanssa sekä kiertue Dexter Gordonin ja Ben Websterin kanssa. ”Dexter oli hieno mies ja legendaarinen saxofonisti. Kun suht nuorena äijänä kysyin häneltä miten kannattaisi soittaa joku kappale, niin hän sanoi hienotunteisesti minä en käyttäisi noin paljon bassorumpua. Tällaista pientä vihjettä ja oppia sain näiltä mestareilta ja siitä oli paljon hyötyä”.

Vuosien varrella Gramexin tilastoihin on merkitty eri äänitteisiin Esko Rosnellin nimi peräti 4375 kertaa (maaliskuu 2008). Tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat olleet muun muassa Henrik Otto Donner, Pekka Pöyry, Pekka Sarmanto, Eero Koivistoinen sekä Jukka Tolonen.

Rosnell oli UMOn perustajajäseniä. Hän soitti rumpuja orkesterissa 12 vuotta. ”Jäin UMOsta pois vuonna 1986 kun pelkäsin, että minusta tulee Big Band – rumpali loppuiäksi. Sitten kokeilin muutamia omia projekteja. Huomasin kuitenkin pian, ettei bändin pyörittäminen ole valkoisen miehen hommaa”.

Chrisse Schwindtin kuoltua vuonna 1992 hänestä tuli DDT:n Jazzbandin vakituinen rumpali.  ”DDT:ssä tuli kompattua 15 vuotta vähän kuten vanha aviopari. Meillä oli monia hienoja keikkamatkoja muun muassa Kaliforniaan. Jättäydyin tästä sanattomasti tehdystä sopimuksesta pois vuoden 2007 lopulla”.

Rosnell korosti, että hyvä rumpali tarvitsee luontaisia lahjoja. ”Kaikista ei voi tulla kovallakaan työllä kunnon rumpaleita. Lahjoja tarvitaan, mutta ne ovat vain lähtökohta. Sitten pitää tehdä kovaa työtä ja perehtyä rytmiikkaan monelta kantilta. Koordinaatiokyky, indipendenssi on oleellinen taito. Tiettyyn rajaan asti sitä voi opiskella. Art Blakey sanoi, että oikea käsi ei saa tietää mitä vasen tekee, mutta silti niiden pitää tuntea toisensa”.

”Kaikenlaisia jazzin tyylisuuntia on tullut ja mennyt, mutta rumpalin ’timekeeperin´osuus on säilynyt minulle tärkeänä. Vapaa rytmiikka ja väritykset eivät kuulu minun jazziini. Rumpali muodostaa basson, pianon ja kitaran kanssa verkon sinne alle, jonka päälle eturivi rakentaa oman osuutensa”.  Rosnell toimi myös alansa opettajana sekä Sibelius Akatemiassa että Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa.

Soittokavereiden mielestä Rusina oli työhönsä antaumuksella paneutuva luottorumpali. Hänellä oli erinomainen rytmitaju ja teki tarkkaa työtä. Hän perehtyi huolella esitettäviin kappaleisiin ja osasi oikealla tavalla tulkita eri aikakausien tyylisuuntia.  Ihmisenä hän oli rauhallinen tarkkailija, joka ei tuonut itseään esille.

Takaisin
Translate »