Festivaaleilla yli kaksi miljoonaa käyntiä

Kuvat: Osku Rajala

20.12.2017 20:19


Herbie Hancock Pori Jazz 2017

Finland Festivals on jälleen koonnut tilastot jäsenfestivaaliensa käyntimääristä vuonna 2017. Kaikkiaan 82 FF-ketjuun kuuluvalta festivaalilta saadut luvut  kertovat, että kulunut vuosi on liikuttanut suuria määriä ihmisiä kulttuurielämysten pariin. Myytyjen lippujen osalta vuosi 2017 oli suurin piirtein samalla tasolla edellisen vuoden kanssa, kokonaiskäyntimäärien suhteen sen sijaan tapahtui kasvua.

Myytyjen lippujen osalta vuoden 2017 tarkka tilastoluku on 818 593 kappaletta, joten laskua edellisvuoteen verrattuna on yksi prosentti. Festivaalien kokonaiskäyntimäärä, johon on koottu arviot myös erilaisista ilmaistilaisuuksista, on reilusti yli kaksi miljoonaa – tarkka tilastoluku on 2 272 338. Kokonaiskäyntimäärissä nousua vuoteen 2016 verrattuna on viisi prosenttia.

Tarkat käyntitilastot Finland Festivalsin jäsenfestivaaleista vuodelta 2017 löytyvät tästä linkistä.

Tilastoinnin pohjana on viidettä kertaa käytetty ohjeistusta, joka pyrkii mahdollisimman hyvään vertailtavuuteen erityyppisten festivaalien välillä. Laskentaperusteet ovat johdonmukaiset sen suhteen, miten erilaiset päivä- ja sarjaliput sekä muut lipputyypit otetaan huomioon. Käyntimäärien laskennan kriteerit löytyvät tästä linkistä.

Kokonaisluvut ovat lähes samalla tasolla kuin edellisvuonna, mutta tänänkin vuonna festivaalikohtaiset erot olivat suuria. Lukuja arvioitaessa on syytä pitää mielessä järjestettyjen konserttien tai tilaisuuksien määriä. Jos esityksiä on päätetty järjestää aiempaa vähemmän, myydään lippujakin vähemmän. Vastaavasti festivaalien merkkivuodet tai erityistapahtumat nostavat käyntimääriä vuosikohtaisesti. Festivaalien tavoitteet ovat myös joka vuosi erilaiset, joten lukuja pitää verrata festivaalin itselleen asettamiin tavoitteisiin. Käyntimäärätilaston alaviitteissä on runsaasti lisätietoja ja yksityiskohtia laskennan perusteista.

Tilastoja analysoidessa on hyvä myös muistaa, että Suomessa on lukuisia pieniä festivaaleja, jotka haluavatkin pysyä pieninä.

 

Kymmenen suurinta festivaalia vuonna 2017 myytyjen lippujen perusteella:  

01. Ruisrock 105 000
02. Ilosaarirock 67 000
03. Pori Jazz  59 759
04. Helsingin juhlaviikot 54 758
05. Savonlinnan Oopperajuhlat 49 663
06. Kotkan Meripäivät/Tall Ship Races Kotka 45 907
07. Taidekeskus Salmela 41 821
08. Tuska Open Air Metal Festival 30 448
09. Kuhmon Kamarimusiikki  28 328
10. Sodankylän elokuvajuhlat  26 389

Kymmenen suurinta festivaalia vuonna 2017 kokonaiskäyntimäärän perusteella:
01. Pori Jazz 405 659
02. Kotkan Meripäivät/Tall Ship Races Kotka 354 998
03. Helsingin juhlaviikot 212 836
04. Ruisrock 106 350
05. Puistoblues 90 000
06. Maailma kylässä –festivaali 78 000
07. Tampereen Teatterikesä 68 038
08. Savonlinnan Oopperajuhlat  67 842
09. Ilosaarirock 67 000
10. Kaustinen Folk Music Festival 55 958

 

Takaisin