Gramexilta 15,5 miljoonaa musiikille

Kuvat:

27.03.2018 13:07


Gramex jakoi viime vuonna 15,5 miljoonaa euroa korvauksia esittäville taiteilijoille ja tuottajille. Tästä meni 10,1 miljoonaa euroa kotimaisille oikeudenhaltijoille ja 5,4 miljoonaa euroa ulkomaisille oikeudenhaltijoille.

Korvauksia saavia taiteilijoita oli 10 378 ja tuottajia 2 549. Näistä 1 650 sai korvauksia sekä taiteilijoina että tuottajina. Osa oli Gramexin kotimaisia ja osa ulkomaisia asiakkaita. Lisäksi tehtiin yli 12 000 korvaussuoritusta ulkomaisille taiteilijoille ulkomaisten tekijänoikeusjärjestöjen kautta.Tämän lisäksi seuraavalle tilikaudelle siirtyi maksuteknisistä syistä 1,1 miljoonan euron korvausten maksu sekä 4,9 miljoonaa euroa lähinnä ulkomaisten äänitteiden korvauksia, joiden oikeudenhaltijatietoja selvitetään.

Gramex on kehittämässä ja nopeuttamassa tilitysjärjestelmäänsä. Tähän asti korvauksia on kerätty ensin koko kalenterivuosi ja vasta sen jälkeen on käynnistetty tilitykset. Ensimmäinen korvauserä on tullut oikeudenhaltijalle seuraavan vuoden kesäkuussa.

Vuodesta 2018 alkaen osa korvauksista jaetaan jo keräysvuoden joulukuussa. Korvausten tilitys nopeutuu siten osin jopa puolella vuodella.
Tekijänoikeusjärjestö Gramex edustaa äänitteillä esiintyviä taiteilijoita ja äänitteiden tuottajia. Se kerää korvauksia ja myöntää käyttölupia äänitemusiikin ja musiikkivideoiden käyttöön.

Gramexilla oli viime vuoden lopussa 52 070 asiakassopimusta taiteilija- ja tuottaja-asiakkaiden kanssa. Lisäksi se edustaa suurta määrää ulkomaisia oikeudenhaltijoita ulkomaisten sisarjärjestöjensä kanssa tekemiensä sopimusten kautta.

Gramex-korvauksia maksetaan muun muassa äänitemusiikin esittämisestä radiossa sekä taustamusiikkina esimerkiksi kaupoissa, ravintoloissa ja asiakastiloissa.

 

Tekijänoikeusjärjestö Gramex edustaa esittäviä taiteilijoita ja äänitetuottajia. Gramexilla on yli 52 000 asiakassopimusta oikeudenhaltijoiden kanssa sekä  Gramexilla  noin 31 000 korvauksia maksavaa asiakasta. Gramexilta saa lupia äänitemusiikin ja musiikki-videoiden käyttöön.

 

Takaisin