Aalto III Ilmavoimien Big Band – Pohjola plays Pohjola & Sorvali

Kuvat: Mikael Piirainen

09.10.2017 11:27


Ilmavoimien Big Band (@ Mikael Piirainen)

Täysi salillinen oli saapunut kuulemaan Ilmavoimien Big Bandin konserttia Pohjola plays Pohjola & Sorvali.  Oli selvää, että monia kiinnosti kuulla, miten jazz-trumpetisti Verneri Pohjola tulkitsisi edesmenneen isänsä musiikkia. Pekka Pohjola (1952–2008) oli progressiivisen rockin kansainvälinen ikoni, jota ihailivat muiden muassa Frank Zappa ja Mike Oldfield. Verneri Pohjola julkaisi tänä vuonna levyn Pekka, jolla hän tulkitsee isänsä kappaleita.

Ilmavoimien Big Bandin uusi kapellimestari Juha Ketola pääsi ensiesiintymisessään melkoiseen tulikokeeseen. Bändi aloitti konsertin Pohjolan neliosaisella Yesterday Games –sävelteoksella. Part. 1 teki kuulijalle heti selväksi, että homma toimii. Bändi ja solisti svengasivat hienosti yhdessä. Part. 2 vaihtoi tunnelmaa hitaalla, tunnelmallisella alun poljennollaan. Aki Vänskä taituroi Vernerin ohessa hienon alttosaksofonisoolon. Part. 3 tarjosi kuulijoille melodisesti kansanlaulumaista tunnelmaa, jossa oli vahvasti tikanmäkimäisiä fiiliksiä. Teos päättyi juhlalliseen osaan Part. 4, johon Verneri Pohjolan taiteilu elektronisten ääniefektien kanssa toi kuulijalle epätodellisia kuulokuvia ja tunnelmia. Konsertin alkupuolen päätti Pekka Pohjolan Päätepiste, jonka maanisen kasvun tajunnanräjäyttävän dissonanssimaailman jälkeen oli hyvä pitää pieni hengähdystauko.

Konsertin toinen puolisko sisälsi Upi Sorvalin (31.7.1952-24.3.1989) Big Bad Familylle säveltämiä teoksia. Setin aloitti kuitenkin Espoo Big Bandille sävelletty From the Jungle to the Zoo. Muusikot aloittivat eläimellisen ääntelynsä ja yleisö oli myyty. Verneri Pohjola taituroi upean improvisaation johdattaen kuulijat eläintarhatunnelmista Pääisäissaarelle; toisena vuorossa oli Aku-Aku. Pohjola ja tenorisaksofonisti Jetro Sarikoski kävivät mielenkiintoisen dialogin biisin solisteina. Vesa Piston bassomelodiat toimivat upeasti ja Pohjolan lyyrinen soolo sytyttivät tunnelmapalan Let Me In (I`m Freezing) hienosti eloon.  Sarikosken soolo Let Me Be Your Saxophone –kappaleessa jäi kaipaamaan syvempää otetta. Konsertin toisen puolen mielenkiintoisin teos oli My Five Wives; kertomus viidestä erilaisesta vaimosta. Trumpettisektion viisi soittajaa soittivat Kirkuvan leidin, Tulisen latinon, Huoran, Romanttisen uneksijan ja Aivan tavallisen perheenäidin rooleissa. Taustanauha toi esitykseen hypeä pornosaundeillaan. Muusikot myhäilivät ja yleisöstä kuului ympäriltä: ”Kyllä kannatti tulla!” The Moon and the Elephant tulkittiin kuvaavasti ja kappaleessa Trouble at the Barmitzwah  kitaristi Esa Perälä soitti tyylillisesti upean soolon.

Ilta päättyi Verneri Pohjolan tunnelmalliseen sooloon isänsä kappaleesta Oivallettu matkalyhty. Kyllä todellakin kannatti tulla!         

 

Jyväskylän Paviljongin ravintola Faneri perjantaina 6.10.2017 klo 19.00          

Seuraavan kerran Fanerissa su 19.11. klo 16.00
Ilmavoimien soittokunta 40 -vuotta juhlakonsertti:
Maisemakuvia Suomesta – kattaus suomalaisuutta ja suomalaisia tunteita.

 

 

Takaisin