Aito Swing alkaa olla harvemmin kuultua jazzherkkua

Kuvat: Jouko Kirstilä

15.03.2017 14:46


Antti Sarpila, maailmanluokan klarinetin soittoa. Kuva: Harri Virta

Jazz on muuttunut olemukseltaan paljon vuosikymmenten saatossa. Swing raivasi tietä hurjan energisenä tapana soittaa reipasta tanssittavaa jazzmusiikkia 1930-luvulla. Isojen orkestereiden melskeessä tulivat kuuluisiksi Glenn Miller, Count Basie, Duke Ellington, Benny Goodman, Artie Shaw ja monet muut orkesterijohtajat.  Tällaiset nimet tunnetaan tänäkin päivänä, ainakin jazzin piireissä.

Antti Sarpila latasi aloituksena Basie Jamin liikkeelle.

Suomessa yksi harvoista artisteista, joka on koko uransa ajan säilyttänyt ohjelmistonsa rungon tiukasti vanhan perinteisen jazzin tyylisuuntien vaalijana, on Antti Sarpila.  Antti on nykyään yhä harvemmin lavalla kuullun klarinetin taituri.

Hänen uransa lähti liikkeelle oikeastaan vuonna 1980 Pori Jazzissa, kun hän tapasi amerikkalaisen perinnejazz-legendan Bob Wilberin. Jazzin uranuurtajiin kuuluvan Sidney Bechet’n johdolla jazzin kannukset hankkineen Bobin opissa Antti pääsi kiinni syvällisesti varhaisten jazztyylien saloihin.

Yhteistyö kulminoitui sittemmin Carnegie Hallissa New Yorkissa vuonna 1988 Sarpilan päästyä esiintymään Tribute to Benny Goodman -konserttiin Wilberin big bandin solistina. Sen jälkeen Antin kansainvälinen ura lähti todelliseen nosteeseen.

Vaikka Antti pitääkin yhtä bebopin suurista Charlie Parkeria yhtenä esikuvistaan, niin klassisen jazzin soittamisesta Antti ei ole luopunut, vaan jatkaa omaksumallaan linjalla vakaasti eteenpäin.

Antti juhlistaa nyt 35-vuotista taiteilijajuhlaansa neljän konsertin kiertueella, mikä alkoi eilen hänen synnyinseudultaan Porista. Promenadisalissa pidetyssä konsertissa lavalla oli Antti Sarpila Swing Band.

Kokoonpanossa soittivat tällä kertaa kitaristi Mikko Iivanainen, kontrabasisti Wade Mikkola ja pitkään yhtyeessä vaikuttanut rumpali Keith Hall. Tällä kiertueella vierailevina tähtinä esiintyivät Antin pitkäaikainen yhteistyökumppani mm. duokeikoilta tuttu ruotsalainen pianisti ja pasunisti Ulf Johansson Werre sekä monesti Antin konserteissa mukana ollut laulusolisti Johanna Iivanainen.

Konsertti käynnistyi svengaavasti Antin soittaessa klarinettia yhtyeen vakiotunnuskappaleella Basie Jam Count Basien orkesterin ohjelmistosta.  Siitä jatkettiin hieman klassisemmin Giuseppe Verdin La Traviata oopperan Germont -aarialla, missä isä Giorgio laulaa pojalleen Alfredolle. Antti oli sovitellut tästä rohkeasti oman kaksinimisen swing versionsa, Moonlight on Germont ja Giorgio On My Mind.

Kahden setin mittaisessa konsertissa kuultiin myös pari straid pianonsoittotyylin 1920-luvulla kehittäneen Thomas ”Fats” Wallerin kappaletta. Antti totesi, että ”nyt soitetaan vaikea Wallerin kappale ja koska meillä on täällä vieraana straid pianon mestari, niin Ulf Johansson Werre haluaisi mielellään aplodinsa etukäteen”. Siitä innostuneena Ulf aloitti pianon koskettimien juoksutuksen ja vauhdikas ilottelu pääsi valloilleen.

Seuraavaksi lavalle tuli Johanna Iivanainen laulaen Ella Fitzgeraldin tutun kappaleen Makin Whoopee. Soiton aikana Ulf ja Antti vaihtoivat vauhdissa paikkaa ja Ulf tuli pasuunan kanssa eteen. Siitä matka jatkui kappaleella I Want To Be Happy. Johannan tultua uudestaan lavalle ohjelma vaihtui hieman erilaisempiin tunnelmiin, Mikon ja Johannan yhteisen konserttiprojektin Nainen ja Kitara sisältämällä kappaleella There Is A Broken Heart In Every Light On Broadway. Kappale alkoi Johannan laulaessa Mikon säestyksellä duona, johon koko orkesteri sitten tarttui mukaan.

Koska mukana oli ruotsalainen vieras, niin pitihän yksi kappale omistaa Ruotsin veroviranomaisillekin. Se oli Antin mukaan ”Scatfree”, joten kääntyisiköhän se ruotsiksi ”skatte fri”. Siitä ensimmäinen setti sitten kääntyikin lopulleen Stomping For Satchmon tahdissa Louis Armstrongin kunniaksi.

Toinen setti alkoi Bessie Smithin tunteikkaalla laululla Careless Love, missä bluespohjainen tunnelma ja rehevä swing kohtasivat toisensa yhtyen hienosti svengaavaksi hyrräksi pitkien piano- ja kitarasoolojen jatkeeksi. Sen jälkeen Antti jatkoi hieman omaa humoristista kerrontaa.

– Ulfin kanssa me soitamme paljon duokeikkoja ja Ruotsissa esiinnymme yleensä kokoonpanossa Antti Sarpila Big Band feat. Ulf Johansson Werre, se tarkoittaa du och jag. Seuraavaksi jatkamme Wallerin kappaleella Stealin’ Apples.

Ulf Johansson jatkoi tästä taas pasuunaa soittaen, laulaen ja ”skattaillen” kappaleen Somebody Loves Me. Seuraavan kappaleen Antti oli omistanut kaikille Penteille, That’s Plenty, That’s Something. Raikas tuulahdus Benny Goodmanin That’s A Plenty kappaletta muokkaillen klarinetin ja pasuunan vauhdittaessa yhdessä menoa. Reippaasti rassaava meno vaihtui heti perään Summertimen itkuiseen surumielisyyteen.

Tästä loppua kohden lavalle tuli Johanna takaisin laulamaan. Hän aloitti ranskalaisella chansonilla ja jatkoi kappaleella My Blue Heaven. Sen jälkeen Antti totesi seuraavan laulun tulevan itäkarjalan murteella.

– Venäläinen kansanlaulu on omistettu kansainväliselle nyrkkeilyliitolle ja tässä tilaisuudessa erityisesti Ingemar Johanssonille ja Robert Heleniukselle, kappale on nimeltään Mustat Silmät.

Johanna jatkoi 1930-luvun jazzstandardilla When Your Lover Has Gone, minkä päätyttyä iloisen rehvakas swingloikka rävähti välittömästi liikkeelle. Viimeisen kappaleen aikana Johanna jatkoi scat-henkistä sanatonta laulua. Yleisön taputtaessa vimmatusti Antti totesi, ettemme poistu lavalta, sillä vanhoina väsyneinä soittajina säästämme jalkojamme ja jatkamme saman tien yhdellä ylimääräisellä kappaleella, mikä on I Have My Moments.

Konserttikiertue jatkuu tänään Turun Konserttitalolla, huomenna torstaina Tampereen Yliopiston juhlasalissa ja perjantaina Helsingissä Savoy-teatterissa on konserttisarjan viimeinen esiintyminen.

Promenadisali, Pori, tiistai 14.3.2017
19.00 Antti Sarpila Swing Band
35-vuotisjuhlakiertue
(Antti Sarpila, klarinetti ja saksofoni, Mikko Iivanainen, kitara, Wade Mikkola, kontrabasso, Keith Hall, rummut. Vierailijoina: Johanna Iivanainen, laulu ja Ulf Johansson Werre, piano ja pasuuna)

Takaisin