Brittibluesia mehevästi – Veteraanit elävöittivät klassikot

Kuvat: Antti Suvanto

03.03.2014 15:15


British Standard (Kuva: Malmitalo/ Helsingin kulttuurikeskus)

British Standard feat. Jukka Gustavson sekä Ilkka Rantamäki & The Bluesbrokers esiintyivät loppuunmyydylle katsomolle Helsingin Malmitalolla viime perjantaina. Illan teemana oli brittiläinen blues, joka käynnisti 60-luvulla kokonaisen uuden aikakauden. Tyylisuunnan kantahahmoista eniten olivat esillä John Mayall ja Peter Green.

Nuorekkaasta olemuksesta huolimatta Gustavsonia ja Rantamäkeä on pitäminen jo bluesin ja rytmibluesin vanhoina tekijöinä. Näennäisestä helppoudestaan huolimatta blues otetaan kuitenkin yhä vakavasti; lavalle ei nousta ”vetämään kolmea sointua lonkalta”.

Jukka itse ilahdutti erityisesti: nyt oli käsillä hänelle tuttu ja hänelle luontuva sävelmateriaali, Steve Winwood, Traffic & Co. Hammond soi muhkeasti perusääniä hyödyntäen. Muistissa oli vielä Salo Jazzin hieman innoton sessio syksyltä, mutta nyt alkoi tapahtua – rytmiblues on hänen juttunsa.

British Standard on tiukka bändi. Illan molemmat yhtyeet ovat ehkä enempi kotonaan hikisessä klubimiljöössä (kuten oli pappa Mayall ja Fleetwood Mac’kin), mutta konserttikin sujuu uskottavasti. Sointulopukkeet ja yleensä kappaleiden lopetukset sujuivat tahdikkaasti – liian usein bluesbändit vain lopettavat biisin sitten, kun ei enää keksi mitään.

Jukalla on miellyttävä tapa jutustella yleisölle ja kertoa biisien taustoista ja myös omista intresseistään juuri kyseiseen versioon. Istualtaan laulaminen ei tosin tahdo tuottaa rytmibluesilta vaadittavaa energiaa, mutta urkurilla ei oikein ole vaihtoehtoja.

BS-basisti Jussi Busk on rajuääninen laulaja, jonka kanssa Jukan pitäisi esittää enemmän duettoja ja vetää stemmaa. Rumpali Jussi Busk löi tiivistä rytmibluesia jakaen mm. Me & my womanin kakkostahdin kahtia, ”twist-tyyliin”. Mainiota, mutta haluaisin vielä kuulla hänen rytmisiä näkemyksiään Aynsley Dunbarin jazzvetoisesta rytmibluesista (Miss James ym.).

Bändin kitaristi, Edward Seger, vongutteli tarttuvasti. Mestari Peter Greeniä (jonka ritariksi lyönnin unohtaminen on brittihovilta anteeksiantamaton rike), oli kuunneltu tarkasti. Greenin pitkään jatkunut ura sisältää laajan kattauksen bluesia, folkia, balladeita ja laulelmia, josta kitaristit nappaavat yleensä vain ne helpoiten tarttuvat biisit ja licksit.

Seger on antautunut tätä suurempaan vaivannäköön ja myös äänentoisto (ylimitoitettu kaikuefekti jne.) tuki hienosti Green-vaikutelmaa. Jopa Supernatural-instrumentaali soi puhtaasti ja ylväästi, joskin se vaatisi tuntuvasti kovempaa volyymin käyttöä.

British Standard vauhdissa

British Standard vauhdissa

Palapeli-blues

Fleetwood Macin kakkoskitaristi Danny Kirwan jäi valovoimaisen Greenin varjoon. Peterin mukaan juuri Kirwanin ansiota kuitenkin oli, että Albatros tuli ylipäänsä levytettyä. Hilpeä Jigsaw Puzzle Blues (alun perin Albatros-sinkun b-puoli) on osoitus Kirwanin tyylistä.

Palapelissä Danny kombinoi maukkaasti afroamerikkalaista bluesia saksalaiseen tangoon ja schlager-perinteeseen (sävellyksessä on mm. vaihtuvarytminen b-osa). Mukana on hieman myös mustalaismusiikin ”hot club”-henkeä.

Peter Greenin musiikki voisi sanoa minimalistiseksi siinä mielessä, että rakenneosia on rajallisesti ja toteutus välttää sointilaajennuksia esim. puhaltimien avulla. Albatros on mallikelpoinen esimerkki atmosfäärisestä säveltäjän visiosta.

Edward soitti merilinnun tarinan komeasti, mutta bändi ei nyt päässyt hänen mukaansa. Peter Green sisällytti sävellykseensä afroamerikkalaiselle musiikille epätyypillisen sointurakenteen ja mm. ison septimin (muusikkoslangissa ”majorseiska”). Se on jazzille tunnusmerkillistä, mutta bluesissa harvinainen. Macin basisti John McVien tyylitaju käykin ilmi mm. siinä, että hän soitti biisissä puhtaita oktaaveja ja kvinttejä. Mitään muuta ei tarvita, kitara kertoo loput.

Dissonanssien (sekunti, septimi ja kaikki ylinousevat sävelet) käyttö tietenkin sopii bluesiin, mutta se vaatii huolellisuutta koko bändiltä, ettei tule haitallista disharmoniaa. Nyt näin pääsi valitettavasti käymään British Standardin Albatros-versiolla, mutta Bluesbrokers vei onneksi homman kotiin.

The Bluesbrokers

The Bluesbrokers

Gibson-juhlaa

Ilta oli Gibson-kitaristien. Seger pudotteli tyylikkäästi koko setin Les Paulilla. Ilkka Rantamäki oli ottanut soittimekseen mm. Gibson SG:n Vintage-mallin. Soittimen värityskin oli kovin psykedeelinen, Eric Claptonin 70-lukua ilmentäen.

Ja rouheasti peli soikin. Hannu Sorsa taikoi uskomattomia sävyjä Roland RD-600-soittimestaan. Voimaperäinen lauluääni sopii mallikelpoisesti raskaaseen rytmibluesiin, joskin hän kaipaisi hieman stemmatukea bändin muilta jäseniltä varsinkin hiljaisissa molliblues-numeroissa. Harri Vainikka – Ville Vihonen akseli kävi tarkasti kuin kello; aivan kuin Mick Fleetwood ja John McVie.

Pientä päällekkäisyyttä oli ohjelmassa (Albatros, Me & my woman), mikä sinänsä ei haittaa, koska versiot olivat erilaisia. Myös englantilainen pop, joka ei ole koskaan oikein myöntänyt velkaansa bluestyypeille, oli esillä – huikein elementti oli Ilkan A Day in the Life -bluesballadi! Ennenkuulumatonta blueskonsertissa! Ja mahtavaa.

Legendaarisen Colosseum-rumpali Jon Hisemanin (Mayll-kasvatti hänkin, kuten Clapton, Jack Bruce ja monet muut) Tempest-yhtyeelle tehty kunnianosoitus oli myös vaikuttava ja hieno ele. Nostalgiaa ja sävelkaihoa siis parhaimmillaan!

Brittibluesklassikoita Malmitalolla perjantaina 28.2.2014.

British Standard:
Edward Seger
– kitara
Jukka Gustavson
– Hammond-urut, laulu
Jussi Busk
– basso, laulu
Thomas Törnroos
– rummut

Ilkka Rantamäki & The Bluesbrokers:
Ilkka Rantamäki – kitara, laulu
Hannu Sorsa
– urut, piano, laulu
Harri Vainikka
– Fender basso
Ville Vihonen
– laulu, rummut

British Standard: My baby is sweeter, Me and my woman, Rollin’ man, Top of the hill, Home work, The death of J.B Lenoir, Before the beginning, Big leg woman, Jigsaw Puzzle Blues,  Pearly Queen, Supernatural, I believe to my soul, Coloured Rain, Albatros

The BluesbrokersPretty woman, Snowy wood, Streamline, Me and my woman, Crying upon my baby, A day in the Life, Forest of fun, Have you heard? Steppin’ out, Rollin man, Meet me in the bottom, Albatros

Takaisin