Cameron Graves Trio G Livelabissa

Kuvat:

21.04.2018 11:28


Cameron Graves Trio (© Pasi Virtanen)

Pianisti Cameron Graves kuuluu Kamasi Washingtonin bändikavereihin jotka ovat saaneet osansa The Epic -levyä seuranneesta ilmiömäisestä kansansuosiosta jazzpiirien ulkopuolellakin. Eipä siis ihme, että Gravesin oman trion keikka Helsingissä G Livelabissa oli jo ennakkoon loppuunmyyty.

Viime vuonna julkaistun Planetary Prince levyn suuremmassa kokoonpanossa soitti paljon The Epicillä soittanutta väkeä – nyt Gravesin triossa soittavat basisti Max Gerl ja rumpali Mike Mitchell eivät levyllä soita, joten keikan ohjelmisto ei ollut itsestään selvä, mutta nopea vilkaisu pianon nuottitelineessä olevaan settilistaan osoitti että levyn materiaalia soitettiin eikä sinänsä torvien puutetta hirveästi kokenut, kuulostipa keikan jälkeen levykin ehkä enemmän pohjimmiltaan pianotrio vetoiselta.

Cameron Graves Porissa 2015 (© Osku Rajala)

Graves on tässä triossa asettanut itsensä varsin haastavaan paikkaan. Kuulin Gravesin soittoa ensimmäisen kerran elävänäPori Jazzissa vuonna 2015  Stanley Clarken bändissä. Tuossakin bändissä rumpuja soitti Mitchell ja tuossa isommassakin kokoonpanossa ulkolavalla muu bändi jäi Mitchellin väkivahvan funk/fuusio vyötytyksen jyräämäksi – rumpukapula hajosi ja pellit lentelivät. Samaa mylläystä kuultiin nytkin keikalla ja kuusikielistä sähköbassoa soittanut Gerl oli omissa soundeissaan myös riittävän tuhdilla puolella että pysyi Mitchellin tasolla – oli siinä sitten Gravesilla akustisella pianolla tekemistä pysyä kuuluvissa. Dynamiikka ja nyanssit tästä arvattavasti kyllä kärsivät.

Michael Mitchell Porissa 2015 (© Osku Rajala)

Hihattomaan pääkallon kuvalla varustettuun liiviin pukeutuneella Gravesilla oli rokkistaran rennot otteet – pirunsarvia väläyteltiin ja pitkä tukka heilui. Kuulostipa ensimmäinen kappale jo vähän aikaa siltä että Graves oli ehkä keksinyt kasarihevin ja jazzin fuusiotyylin, mutta vähän perinteisemmin fuusiosävyin keikka sitten jatkui – lienikö sitten hyvä vai huono juttu. Vahvalla asenteella kuitenkin vedettiin alusta loppuun.

Muutamien kappaleiden pianointroissa päästiin nauttimaan miellyttävän impressionistisesta pianonsoitosta vahvan rytmisen julistuksen sijaan – tätä olisi toivonut enemmänkin. Siinä missä jossain bändeissä tuhdin rytmiikan taakse saattavat heikommat soittajat piiloutua niin Gravesilla olisi kyllä mahdollisuuksia monipuolisempaankin soittoon jos vain bändin soundi siihen paremmin taipuisi.

Mutta jos musiikillinen anti jäikin hieman yksi-ilmeiseksi niin täytyy kuitenkin ihailla Gravesin itseluottamusta ja uskoa omaan materiaaliin.

 

Cameron Graves Trio G Livelabissa 19.4.2018
Cameron Graves – piano, Max Gerl – basso, Michael Mitchell – rummut

 

Takaisin