Dollypops hurmasi Haukilahdessa

Kuvat: Martti Koljonen

02.03.2018 15:02


Dollypops-yhtye

Niklas Anderssonin tuubasäestys ja kolme svengaavaa naislaulajaa kuljettivat 1.3. Haukilahden Paviljongin yleisön rahisevien vinyylien kultakaudelle. Maestro Alvian Leppälä oli saanut maaliskuun Sea Pearl Jazziensa vierailijaksi Dollypops-yhtyeen. Marie Lundberg, Katarina Wanamo ja Sandra Forsell vetivät täydet pisteet kotiin raikkailla tulkinnoillaan.

Yhtyeelle tehdyt mainiot sovitukset rakastettuihin jazziskelmiin kuten Pojat ja Kuningaskobra toivat monille läsnäolijoille nostalgisia muistoja 1950- ja 60-lukujen lavatansseista. Silloin suuria nimiä olivat Juha Eirto, Annikki Tähti sekä Laila ja Ritva Kinnunen. Nuori Marion Rung ja Tipitii selvisivät seitsemänneksi vuoden 1962 Luxemburgin Euroviisukilpailuissa.

Kimmo Leppälä ja Alvian Leppälä (edessä)sekä Jarmo Nissinen ja Timo Valkama (takana)

Dollypops on kehittynyt melkoisesti sitten viime kuulemani. Yhtyeen konsepti toimii varsin hyvin ja kantaa kohtuullisesti jopa tunnin setin.

Kuitenkin rajoitetun kokoonpanon soundi saattaa joidenkin mielestä mennä yksitoikkoiseksi. Parhaimmillaan Dollypops on ehkä lyhyempänä versiona esimerkiksi illallistilaisuuden juhlistajana.

Myös illan isännän luotsaama Alvi´s Dixie Stompers oli erinomaisesti vedossa. Alvin poika Kimmo Leppälä on piiskannut joukkueen todella komeaan soundiin.

Stompersien uutuutena oli soittaminen istuessa eikä puhalleta mikrofoneihin. Ainoastaan laulu, piano, basso ja banjo käyttävät mikkejä.

– Soundi on paremmin balanssissa ja ”ukot” jaksavat pitempään. Nousemme sooloilemaan vain yleisöä kunnioittaaksemme, Alvian selvitti uutta tyyliä.  Puhaltajien soolot otettiin duettona, mikä on muualla dixiessä melko yleinen tapa. Ratkaisut vaikuttivat onnistuneilta.

Cajus ”Pricken” Lindroth (vas.) ja Jyrki Leppälä

Tilaisuus oli järjestyksessä 197. Sea Pearl Jazz, joka perustettiin Alvin vaimon Gigin ideana vuonna 1997. Seuraavat ”SPJ:t” ovat 5.4 (vieraana Acoustic Dixie Six), 3.5 (DDT Jazzband) sekä 7.6. Juhlajazzit, SPJ-200 vierailijana dixietrumpetisti Janne Lindénin vuonna 1946 perustama Monday Session.

Illan kokoonpanot:

Dollypops: Marie Lundberg – alto, Katarina Wanamo – soprano, Sandra Forsell – mezzo, Niklas Andersson – bass tuba

Alvi´s Dixie Stompers: Jyrki Leppälä vetopasuuna, Cajus ”Pricken” Lindroth kornetti, Pasi Saarelma basso /laulu, Timo Valkamo rummut, Alvian ”Alvi” Leppälä saksofonit, Kimmo Leppälä saksofonit ja klarinetti, Valeri Nikitin piano ja Jarmo Nissinen banjo.

 

Takaisin