Juhani Aaltonen Trio Koko Loftin tähtivieraana

Kuvat: Olli Sulin (Kuvat Jazz Club Monkista Turussa)

02.04.2015 13:55


Juhani Aaltonen

Helsinkiläisen Koko Jazz Clubin konserttisarjan kevään kotimainen tähtivierailija oli Juhani Aaltonen Trio maanantaina Koko Loftissa. Juhani Aaltonen on jo Suomi-jazzin elävä legenda ja hänen trionsa on yksi omintakeisimpia pienyhtyeitä ehkä koko Euroopan jazzkentässä. Trioaan Junnu on johtanut jo vuodesta 2001 asti; bändi keikkailee ja levyttää harvakseltaan. Sen perustajajäseniä olivat kontrabasisti Ulf Krokfors ja rumpali Tom Nekljudow. Nykyinen rumpali on Reiska Laine. Suomen jazzparhaimmisto on esiintynyt Koko Jazz Clubille; maanantai on omistettu Koko Loftille.

Junnu Aaltonen on tehnyt loistokasta työtä johtavien jazzorkesterien kanssa enemmän kuin yhdessä jutussa voidaan toistaa. Kaikki hienoa ja laatutavaraa, joista mieluisimpia minulle on edelleen 15 vuoden takainen albumi Deja Vu, Heikki Sarmannon hienoja ja aistikkaita sävellyksiä, jotka Junnun soitto nosti täyteen arvoonsa. Ilmankos Heikki kutsui kerran haastattelussani Junnua sielunveljekseen (”soul brother”).

Juhani Aaltonen Trio

Juhani Aaltonen Trio

Salakuljetettu Ikoni (Pentti Saarikosken runoihin) on ollut toinen, lajissaan vastustamaton elämys. Laulusolisti Maija Hapuojan uljas äänenkuljetus ylärekisterissä, huilun saattelemana, oli jotakin tuolloin ennenkuulumatonta. Taitaa olla tyypissään ylittämätöntä yhä.

Trio ei ole tehnyt aivan yhtä vahvaa vaikutusta, tai JAT on pikemmin jäänyt minulle hieman vieraaksi. Yhtye on herättänyt huomiota omaleimaisella lähestymistavallaan ja saavuttanut merkittävän aseman Suomessa ja kansainvälisestikin.

Bändin vapaasti virtaava improvisointi myötäilee puhaltajan sävellysideoita ja assosioi niihin kiinnostavia vivahduksia – kaikki tuo on tietysti aivan totta, mutta levykuuntelu ei oikein onnistunut vakuuttamaan minua.

Live päihitti levyt

Trio on levyttänyt kaksi albumia; Mother Tongue (TUM 2003) ja Illusion of a Ballad (TUM 2006). Bändin live-tunnelma oli oleellisesti parempi ja soitto selkeästi innostavampaa kuin studiossa: päästiin taidokkaammin tulkinnan asteelle. Otetaan apunäkökulmaksi debyyttikiekolta Nature Boy, jota on pidetty Junnun ”signatuurisävelmänä”. En minä nyt oikein noinkaan sanoisi.

Juhani Aaltonen saksofoneineen

Juhani Aaltonen saksofoneineen

Kyseessä on oikeasti laulu, jonka römeää ja minusta melko kulmikasta saksofonisoundia levyllä oli varsin vaikea sulatella – erityisesti suhteessa Junnun rauhaa rakastavaan elämänfilosofiaan ja Nat King Cole -evergreenin laululyriikkaan:

“And then one day,
One magic day he passed my way
While we spoke of many things
Fools and Kings
This he said to me:
‘The greatest thing you’ll ever learn
Is just to love and be loved in return’.”

Levytyssessioissa trio ei siis ole ehkä aivan täysin päässyt parhaimpaansa. Voimaperäinenkin tulkinta toki luontuu lyyrisen soiton mestarilta; biisin ja tyylin vain voisi valita toisin, ja keikalla näin olikin tapahtunut. Hiomattomaan särmikkyyteen ei Koko Loftissa enää palattu. Maanantai oli sitä Junnua, jossa hän on soittajana elementissään; täyteläinen ja verevä fonisoundi ja looginen eteneminen toisinaan melko korutonten sävelideoiden ja improvisaation dialektisessa jännitteessä.

Reiska Laine

Reiska Laine

Tiivistä dialogia

JAT oli kokeneiden muusikoiden iloinen tapaaminen, ”happy meeting”, ja soittamisen ilo oli aistittavissa. Junnun suvereenia, lähes rajoituksetonta saksofonia ja huilua on saatu nauttia eri yhteyksissä, monilla vuosikymmenellä. En tunne häntä lähemmin, joten on vaikea arvailla, mitä hän pitää pääsoittimenaan, ilmeisesti tenorisaksofonia ja hyvänä kakkosena poikkihuilua.

Anyway, huilistina hän tuntee toisinaan vastustamatonta houkutusta nopeisiin lurituksiin, saksofonistina soitto on seesteisempää. Vuodet tosin ovat hieman hioneet näitä eroja, mutta edelleen ne ovat olemassa.

Hieman vaitonaisia nuo JAT-kaverit lavalla ovat, ei siinä paljon spiikkejä höpötelty. Ehkä sanoja ei aina tarvitakaan. Reiska Laineen lyönnistä olen aina pitänyt; erityisesti kultivoitunut, samalla tärkeilemätön soittotyyli viehättää. Kokeneen rumpalin vähäeleistä tyyliä – ensiluokkaista, ”de premier ordre”.

Ulf Krokfors

Ulf Krokfors

Ulf Krokforsin bassosoundi oli livenä paljon onnistuneempi kuin levysessioissa, jossa se räpsähteli paikoin lähes vailla soinnikkuutta. Tumma sävy saatiin keikalla esiin. Tosin Ulfin jousikäsi vaikutti yllättävän jäykältä ja soundi jousisoitossa näin muodoin kaavamaiselta, ehkä aavistuksen verran epäpuhtaalta ja soittokuviotkin olivat stråkalla jokseenkin muodollisen tuntuisia.

Pizzicato sen sijaan kulki kuin lintu, ja Ulf näytti siinä parastaan, väkevän soundin haltijana. Ja tietenkin hyvä, että jazzbasistit soittavat myös jousella, joka on kovin syrjään jäänyt soittotyyli kaiken kaikkiaan.

Junnun varhaistuotannosta kiinnostuneiden kannattaa tutustua myös Love Jazz-albumiin, joka sisältää Love Recordsille tehtyä jazzia 1966–77. Siinä Junnu esittää mieleenpainuvan tulkinnan maestro Otto Donnerin tunnetusta sovituksesta Niin vähän on aikaa. Mother Tongue palkittiin Emma-patsaalla 2003 parhaana kotimaisena jazzlevynä. Juhani Aaltonen on ansainnut tunnuksen, ja erinomaisen live-esiintymisen jälkeen voisimme alkaa odotella seuraavaa triolevyä – tällä kertaa siis mielellään live-sessio.

*            *            *            *

Koko Jazz Club on ensiluokkaista jazzia tarjoileva helsinkiläisklubi, jonka konserttiannista nautitaan torstaisin. KJC kantaa mainetta muusikkolähtöisenä klubina, jonne yleisö tulee kuuntelemaan keskittyneesti konserttia, ja jossa esiintyjistä huolehditaan hyvin. Ohjelmiston rakentamisesta vastaavat Timo Hirvonen ja Jussi Lehtonen. Klubilla ovat esiintyneet kansainväliset tähdet, kuten Joey Calderazzo, Jeff ”Tain” Watts ja David Liebman.

 

Koko Loft maanantaina 30.3. Helsinki

Juhani Aaltonen – saksofoni, huilu; Ulf Krokfors – basso; Reiska Laine – rummut

 

 

Takaisin
Translate »