PLOP & Benoit Delbecq 3 Kokossa

Kuvat: Pasi Virtanen

17.04.2018 20:48


Benoît Delbecq 3 & PLOP

Vuoden toisella Vapaat äänet -kiertueella Suomea kiertää parhaillaan Benoit Delbecq 3. Ranskalaispianistin johtaman monikansallisen trion tuoksi saatiin kotimainen trio PLOPjota on valitettavan vähän nähty lavoilla viime vuotisen Yxin kotona -levyn julkaisun jälkeen. Iltapäiväkeikalle Koko Jazz Clubille oli saapunut melko mukavasti yleisöä – kaikissa pöydissä oli yleisöä ja riittipä väkeä katsomon laitojen penkkiriveihinkin.

PLOP

PLOP avasi keikan 45 minuutin setillä ja bändi osoitti olevansa varsin mainiossa vireessä soittaessaan osittain uutta ja osittain vanhaa materiaalia. Bändille ominainen jazzin perinteestä kumpuavien teemojen räjähtäminen vapaasti rönsyäviin sooloihin toimi mainiosti – turvallista ja uskallettua hyvässä suhteessa vaivattomin siirtymisin tunnelmasta toiseen.

Ainoa näyte uusimmalta levyltä taisi olla viimeiseksi säästetty, viime vuonna edesmenneelle Digeliuksen levykauppias Ilkka ”Emu” Lehtiselle omistettu Emu. Innanen soittaa kappaleessa Emun hänelle Intiasta tuomaa huilua – huilun äänimaailman ympärillä pyörii todella vetävä maailmanmusiikkihenkinen rytmi.

Biisi oli paitsi hyvä vauhdikas lopetus setille myös täydellinen siirtymä Delbecqin trioon jonka ilmaisussa maailmanmusiikin ja jazzin sekoittuminen oli hyvinkin keskeisessä osassa.

Mikko Innanen – saksofonit, huilu, Ville Herrala – basso, Joonas Riippa – rummut

Benoît Delbecq 3

Benoît Delbecq 3

Sitten lavan otti haltuun Delbecqin trio joka loi vahvaa äänimaisemaa heti alkutahdeista. Delbecq käytti osittain preparoitua pianoa – osittain vaimennetut kielet toivat pianistin työkalupakkiin perkussiivisia sävyjä ja kalimba -sormipianon omaisia sävyjä jotka yhdistyivät luontevasti kongolaissyntyisen rumpali/lyömäsoittaja Emile Bayiendan työskentelyyn.

Rytmikkäistä ja minimalistisista vaiheista vaihdettiin sitten modernin jazzin vivahteisiin – Delbecqin soitossa kontrasti preparoidun ja pianon luonnollisen äänen välillä oli selkeä, Bayiendan soitossa lyömäsoitin henkisen puolen ja perinteisemmän jazzrumpusettiotteen välillä oli häilyvämpi – ja mitäpä sitä tyyleistä välittämään kun rytmi kulkee ja vie kuulijat mukanaan. Näiden kahden välissä basisti Miles Perkin toimi jäntevänä pohjana joka veti kokonaisuuden yhteen

Delbecqin sävellykset olivat saaneet innoituksensa monista paikoista – omista lapsista, seikkailuista Chigagon metrossa ja valon vaikutuksesta Le Corbusierin arkkitehtuuriin – monipuolisessa musiikillisessa maailmassa siis liikuttiin, mutta oli kyse sitten tyylillisestä vaihtelusta tai korkealentoisista teemoista niin yleisö pysyi lumottuna trion mukana reilun tunnin setin ajan – komeaksi lopuksi vielä Vapaille äänille ominaiseen tyyliin viimeisen kappaleen aikana lavalle nousivat myös PLOPin muusikot luomaan kuuden hengen voimalla varsin rikkaan rytmisen kudoksen. Ei meinannut aplodeista tulla loppua.

Benoît Delbecq – piano, Miles Perkin – basso,  Emile Bayienda – rummut ja lyömäsoittimet

 

Vapaat äänet – PLOP & Benoît Delbecq 3
Sunnuntai 15.4.2018 klo 16.00
Koko Jazz Club, Helsinki

Takaisin