Ruthie Foster ja Espoo Big Band

Kuvat:

30.09.2017 19:12


Ruthie Foster ja Marzi Nyman

Torstai-ilta 28.9 pääkaupunkiseudulla ja koko paikkaseutu oli täynnä bluesia. Tällä kertaa yhteistoiminta eri tapahtumajärjestäjien kanssa ei onnistunut, mutta siitä viis. Tapiola-saliin oli kokoontunut väkeä yli puolen salin täydeltä.

Toiminnanjohtaja Matti Lappalainen kertoili ennen konserttia. – Yhteistyö Espoon kaupungin kanssa toimii ihan hyvin. Samoilla euroilla tehdään enemmän toimintaa. Olemme laajentaneet konsertteja myös syksyyn ja säännöllistä klubihommaa Tapiola Gardeniin. Syksyllä on vielä kaksi isoa konserttia, solisteina brittitrumpetisti Gerard Presencer ja sitten aivan ”super” Patti Austin Finlandia-talossa.

Espoo Big Band toimii projektiperiaatteella. Perustana on Mape Lappalaisen luoma henki ja muusikoiden koulutus. Kompissa tutut naamat Lenni-Kalle Taipale, Erik Siikasaari ja Eskelisen Rami. Perusryhmään kuuluvat pitkään yhdessä soittaneet puhaltajat, jotka ovat aina paikalla kun kutsu käy. Aina silloin tällöin joku uudempikin tulokas mahtuu rivistöön. – On aina hauska nähdä tuttua porukkaa, kun ei liian usein tavata. – Harjoittelimme tätä proggista kaksi päivää ja sitten on vuorossa keikka. – Uutta kutsua odottelemaan. Nälkä jäi.

Nyt solistina oli persoona, joka osasi ottaa muusikot kanssavertaisina. Marzi Nymanin rooli oli iso mutta hän pienensi egoaan siten, ettei solistin ohi ajettu. Tämä on häneltä tuttua toimintaa, ja näin pitää ollakin, sillä hän on kapu, tosin varsin solistivoimainen. Marzin keikkoja kun on seurannut tänäkin syksynä niin Viaporissa kun nyt täälläkin, kiinnittyy huomio kokoaikaiseen preesenssin ja kaikkien lavalla olevien ja yleisön huomioon ottamiseen. Muutama armoitettu kitarasoolo täydensi miehen monipuolisuutta.

Keikka alkoi. Brand New Day aloitti konsertin. Ruthie Fosterin, Marzin ja tyttötertsetin sisälletulo lavalle laulaen loivat tunnelmaa ja kuulokuvaa babtistikirkon sunnuntaiaamusta ja siitä konsertti sitten lähti lentoon. Handclaps ja tummat äänet, Marzin uskomattona syvä bottne pohjalla, laulettiin ensimmäinen biisi.  I´m free, bändi clappasi mukana. Jo ensimmäisissä sovituksissa oli haettu gospelkirkon ja brass bandin yhteistä kontaktia.

Espoo Big Band

– Nyt on luvassa biisejä jotka olen kirjoittanut ja toisia, jotka olisin halunnut kirjoittaa. Haluatteko kuulla lisää musiikkia ja sitten tuli countryä. Johnny Cashin Ring Of Fire, upea hidas ja pehmeä sovitus, kaksi klaraa, kolmas bassosellainen, kaksi huilua, neljä flyygelitorvea ja neljä pasuunaa, päällä leijaili Lennin H3

Sitten Lenni otti Espoon kulttuurikeskuksen steinwaysta, vai mikä se nyt sitten oli, kaiken irti. Huikea pianointro. Sami Pöyhönen sanoi ennen keikkaa aulassa, että aika easyjä arreja. Kun kuunteli trumppasektiota neljänneltä riviltä, niin kyllä Tero Lindbergin ylärekisteri oli jälleen hallussa ja sektion kokonaissoundi balanssissa. Sami, Tero, Pemo Ojala ja Jukka Eskola, peukutusta.

Mainittujen lisäksi muutama maukas soolo puhaltajien suunnalta kannattaa mainita. Manuel Dunkel osaa soittaa myös bluesia ja pasunisti Heikki Tuhkanen on noussut pasuunasolistien kärkikaartiin. Molempien suoritukset noteerasin jo pari viikkoa sitten Flame Jazz-risteilyllä.

Ruthie kertoi kappaleista ja taustoista. Kuulosti että välillä elämässä on ollut hieman tavallista ankeampiakin hetkiä ja se antaa uskottavuutta bluesiin. – Välillä alakuloa, mutta sitten Joy comes back. Uran alkuvaiheessa Ruthien tie vei myös USNavyyn ja siellä viihdytysjoukkoihin. Kaikki tausta ja esiintymiset kirkoista taistelulaivoille näkyi ja kuului siinä, miten hän otti yleisön. Soulia, gospelia, sovitettua countrya. Mustan musiikin perinnettä ja sen välittämistä.

Yleisön taputtaessa seisten, palasi Ruthie lavalle ja kysyi. – Do you wanna more? Viimeisenä kuultu Travelin Shoes oli hillitön finaali ja se alkoi Marzin kitarasoololla ja jatkui loppua kohden New Orleans- henkisellä brass band -meiningillä.

Solisti kunnioitti bändiä ja muusikot nauttivat keikasta. Yleisö poistui tyytyväisenä ja kätensä puhki taputtaneena!

Ruthie Foster ja Espoo Big Band
April jazz special 2017 Espoon Tapiola-salissa 28.9.2017

Line up:
Ruthie Foster voc, Marzi Nyman, kpm & gtr
BACKGROUND VOC: Riitta Keränen, Jepa Lambert, Marika Tuhkala
SAX: Ari Jokelainen, Max Zenger, Manuel Dunkel, Sampo Kasurinen, Janne Murto
TRB: Pekka Laukkanen, Heikki Tuhkanen, Aaro Huopainen, Juho Viljanen
TRP: Tero Lindberg, Jukka Eskola, Sami Pöyhönen, Pemo Ojala
KOMPPI: Rami Eskelinen, Eerik Siikasaari, Lenni-Kalle Taipale

Biisit;
Brand New Day, It Might Not Be Right, Phenomenal Woman, Ring Of Fire, Stone Love, Singin´The Blues, Runaway Soul, Woke Up This Morning, Joy Comes Back, Travelin Shoes

Takaisin