Teemu Viinikainen III Koko Jazz Clubilla

Kuvat: Pasi Virtanen

13.01.2018 11:18


Teemu Viinikainen III

Kitaristi Teemu Viinikainen on kuulunut suomalaisen jazzkentän luottohahmoihin jo toistakymmentä vuotta. Hienosti irtoaa Viinikaiselta soitto niin lähempänä jazzin perinteitä kuin erilaisilla fuusiopoluilla. Minulle Viinikaisen omia nimiä kantavien kokoopanojen – niin aiempi Teemu Viinikainen Trio Ville Herralan ja Mika Kallion kanssa kuin tämän hetkinen Teemu Viinikainen III, jossa mukana kosketinsoittaja Mikael Myrskog ja Joonas Riippa – musiikki on aina maistunut paljon paremmalta livenä kuin levyltä. Siispä täytyi suunnistaa Koko Jazz Clubin 2018 kauden avajaisiltaan nauttimaan III:sta (laittakaa oma 5.5% vitsinne tähän).

Mielenkiintoisena tietona Koko Jazz Clubin suunnitelmista yleisesti Timo Hirvonen kertoi Kokon lähtevän myös levyjulkaisuhommiin klubilla äänitetyillä livelevyillä. Ensimmäinen äänitettävä on kuulemma tammikuun 18. päivän Riitta Paakki Quartetin keikka.

III:n illan kahteen settiin mahtui muutama uusikin biisi, mutta suurimmaksi osaksi liikuttiin syksyllä ilmestyneen Return of Robert Dickson -levyn tunnelmissa ja olihan taas livenä meininki kova ja aika kului kuin siivillä.

Kuulaan fuusiohenkisen trion yhteistyö ja kommunikaatio pelaa hyvin – Viinikainen on mainiosti samalla aaltopituudella niin Myrskogin kuin Riipankin kanssa. Erityisesti kitaran ja koskettimien toisiaan täydentävää toimintaa oli mukava seurata livenä – paikoin Myrskogin sähköpiano kuulosti hämmästyttävän samanlaiselta Viinikaisen kitaran kanssa. Rumpali Riippa tunnetaan ehkä paremmin luovien ratkaisujen mestarina, mutta III:n vähän suoraviivaisempi groove-vetoinenkin homma on maukasta kuunneltavaa ja onhan tässäkin ohjelmistossa monia paikkoja vapaammalle rumputyöskentelylle.

Taukoineen vähän päälle kaksituntinen kaksisettinen meni tosiaan trion seurassa kuin siivillä. Hienona encorena kuultiin bändin versio Ornette Colemanin Blues Connotationista joka lähti vimmatun vikkelällä tulkinnalla teemasta josta sitten siirryttiin hitaaseen, jopa laahaavaan perinteiseen blues shuffleen ja lopuksi vielä takaisin tuttuun teemaan. Hyvä keikka!

 

Teemu Viinikainen – kitara, Mikael Myrskog – koskettimet, Joonas Riippa – rummut

Teemu Viinikainen III Koko Jazz Clubilla 11.1.2018

Takaisin