UMO ja Severi Pyysalo Lounaskonsertissa

Kuvat: Heikki Kasari

29.11.2017 18:02


Severi Pyysalo

UMO:n lounaskonserttisarjaa on tullut seurattua monesta eri syystä.  Myös sen takia, että Savoy-teatteri sijaitsee päivittäisen kävelyreittimme varrella.  Syksyn kohokohtia oli Severi Pyysalon esiintyminen. Konsertin esittelytekstissä kerrotaan hänen pitkästä urastaan seuraavaa.

Vibrafonisti Severi Pyysalo (s. 1967) saattoi itsensä suuren yleisön tietoisuuteen viimeistään vuoden 1984 Pori Jazz -festivaalilla, jolloin sekä laulajatar Sarah Vaughan että saksofonisti Paquito D’Rivera pyysivät häntä esiintymään kanssaan. Siitä saakka Pyysalo on konsertoinut sekä kotimaassa että ulkomailla eri kokoonpanoissa, mm. ruotsalaisbasisti Anders Jorminin sekä tanskalaispianisti Thomas Clausenin kanssa sekä kotimaisista mm. The Five Corners Quintetissä ja Perko-Pyysalo Poppoossa. Pyysalo sai Yrjö-palkinnon vuonna 1988, ja vuonna 1993 hänet valittiin sekä vuoden eurooppalaiseksi jazzsolistiksi että Pori Jazzin vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Jazzmusiikin lisäksi Pyysalo on säveltänyt mm. Radion Sinfoniaorkesterille ja Turun filharmoniselle orkesterille sekä tehnyt musiikkia muun muassa Grimmin satuihin. UMOn kanssa Pyysalo on tehnyt yhteistyötä niin solistina, säveltäjänä kuin sovittajanakin.

Konsertin kapellimestarina oli Mikko Hassinen.  Ohjelmisto koostui pääosin Pyysalon omista sävellyksistä. Osa oli yli 25 vuoden takaa, jolloin Severi oli UMO:n solistina Helsingin asematunnelissa toimineessa jazz klubissa.  Kyseinen klubi toimi useita vuosia ja sen nimi ehti vaihtua muutamaan kertaan, Pyysalo muisti nimen olleen tuolloin Julius.  Ehkä vasta myöhemmin nimeksi vakiintui Jumo Jazz Club.

Aluksi kuultiin kolme Pyysalon sävellystä vuodelta 1991: What if, Burning Bridges ja Everything …(?).  Viimeisen biisin pitkä nimi hukkui salin hälinään. Musiikki oli tiukkaan sovitettua, mutta onneksi sentään löytyi pieniä soolo-osuuksia, joissa Pyysalo pääsi näyttämään, ettei taito ole ruostunut.

Sepppo Kantonen ja Severi Pyysalo

Samaa suite-ideaa (pitkäkestoinen, paljon rytmisiä muutoksia) noudatettiin myös seuraavassa biisissä, joka oli sävelletty noin 7 vuotta sitten. Tämänkin nimi oli liian pitkä kuuluakseen kunnolla salin puolelle, Maestro Escapes and Returns with … (?)

Olli Ojajärvi

Suite-osuuden päätettyä Pyysalo siirtyi rumpuihin ja kuulimme Duke Ellingtonin säveltuotantoa.  Vaikka hän selvisi rumputyöskentelystä hyvin, aika ajoin jäimme kaipaamaan UMO:n oman rumpalin voimakkaampaa ja täsmällisempää aksentointia. Ensimmäisen Ellington biisin nimi livahti ohi, mutta seuraava oli todennäköisesti Nutcracker osa 3, joskaan Mikko Hassinen ei omien sanojensa mukaan ollut siitä aivan varma. Kyseessä oli joka tapauksessa nopea ja suora swing, jossa sooloilivat mm. Seppo Kantonen ja Olli Ojajärvi. Kävi ilmi, että Mercer Ellington oli lähetellyt UMO:lle lukuisia nuotteja.

Pyysalo oli vasta 17-vuotias, kun hän esiintyi New Yorkissa Paquito D’Riveran kanssa. Oli kiinnostavaa kuulla, miten rajuksi homma äityisi nyt UMON kera. Loistavana instrumentalistina Pyysalo pärjäsi erinomaisesti, sen sijaan UMO ei oikein saanut reipasta sambavirettä aikaiseksi tässä Riveran sävellyksessä Samba for Carmen. Jos rohkenemme verrata esitystä Dizzy Gillespien ja United Nation Orchestran touhuun vuodelta 1989, ero on melkoinen. Notkeasorminen rumpali Jaska Lukkarinen soitti hyvin, mutta komppi jäi kauas alkuperäisestä, pääsyynä rumpaleiden vähyys, latino-rummut ja kilistimet puuttuivat.

Loppuaplodien jälkeen Pyysalo suostui soittamaan ylimääräisen, mutta yksin ja pianolla. Kappale oli Over the Rainbow. Tässä konsertissa Pyysalo esiintyi kolme instrumentin miehenä, mutta parhaimmillaan hän on uskomattoman taitavana vibrafonistina. Olemme kuulleet häntä joissakin pienissä ja vaatimattomissa tilaisuuksissa, joissa tämä virtuoosi on näyttänyt kyntensä. Jotkut soittajat eivät anna periksi, he ylittävät aina itsensä – meidän kaikkien iloksi.

 

Takaisin