’Validi Sax Big Time, Karkia Needs No Rhyme’

Kuvat: Jouko Kirstilä

11.09.2017 22:07


'Validi Sax Big Time, Karkia Needs No Rhyme'

Validi Karkia -klubin syksyn 2017 ohjelmisto käynnistyi vahvasti saksofonivetoisesti suomalaisten kärkipään jazzmuusikoiden väkivahvalla esittämisellä kahden illan ’Validi Sax Big Time, Karkia Needs No Rhyme’ -tapahtumassa.  Torstai-illan 7.9. esityksessä Pauli Lyytinen palasi vuoden tauon jälkeen Validi -klubille Magnetia Orkesterinsa kanssa uuden levynjulkaisun merkeissä.

Vasta noin 2 vuotta toiminnassa ollut kokoonpano Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri kuuluu eittämättä tämän hetken kiinnostavimpien kotimaisten jazzbändien joukkoon. Kvartetissa soittavat Lyytisen ohella kolme muuta nykyjazzin huippumuusikkoa trumpetisti Verneri Pohjola, basisti Eero Tikkanen ja rumpali Mika Kallio.

Pauli Lyytinen

Pauli Lyytinen kuuluu suomalaisen jazzin kuumiin nimiin, joka tunnetaan vahvaäänisenä ja saksofonistina ja säveltäjänä. Verneri Pohjola on kansainvälisesti tunnetuimpia jazzmuusikkojamme, jonka persoonallinen tyyli on saanut maailmanlaajuista arvostusta. Eero Tikkanen tunnetaan erinomaisena improvisoijana ja hän on noussut maamme kysytyimpien kontrabasistien joukkoon. Mika Kallio on yksi keskeisimpiä ja arvostetuimpia jazzrumpaleitamme, jolla on kova meriitti vapaan kokeilevan jazzin parissa kansainvälisillä areenoilla.

Orkesteri oli aloittanut kuuden keikan kiertueen Espoosta ja saapui Tampereen kautta Poriin kolmannelle keikalla. Finnvox-studiolla äänitetty ja Eclipse Musicin julkaisema I –nimen saanut levy on yhtyeen ensijulkaisu.

Yhtye aloitti uuden levyn sisältöön kuulumattomalla Pöllöt -nimisellä kappaleella. Hitaasti etenevä mietiskelevä kappale alkoi Eeron hangatessa jousella basson paksuja kieliä. Mika oli hankkinut kesän aikana valtavan ison telineessä riippuvan gongin, jota en ollut aikaisemmin nähnyt. Sille tämä kappale oli hyvää sisäänajoa. Mika käsitteli sitä hellävaraisesti sivellen ja kumistellen erilaisilla pehmustetuilla malleteilla.

Ljubljana olikin vuorostaan vauhdikasta groovea pullollaan. Sopraanon ja trumpetin äänet kurkkivat korkealla koukkuisasti hieman hidastellen ja siitä survaistiin taas täyteen vauhtiin kuin alamäkijuoksussa. Lopun lähestyessä vauhti hidastus ja syntyi hauskaa keskinäistä mielipiteiden vaihtoa.

Seuraavaksi Mika pääsi yksin haaveilemaan. Haaveilijan Yksintanssi, Lonesome dreamer’s dance, toi esille Mikan taidetakomon koko varustelutason, mihin oli nyt tullut uusi väline iso gongi ja se näyttelikin melkoista osaa tässä yksinpuhelu näytöksessä, jota puhaltimet tukivat hienoisella taustalla. Täyteläiset vingahtelut ja tuhdin kumeat, mutta kuitenkin tahdikkaat paukahdukset saivat hyvät arvosanat taiteellisesta vaikutelmasta.

Eetu-Possun ja Pieru-Nallen seikkailut alkoivat Mikan lentävällä rummutuksella, mistä Verneri ja Pauli lähtivät hauskan leikkisään luritteluun. Eero ja Mika jatkoivat yhdessä jonkin aikaa puhaltajien ollessa hiljaa. Loppua kohden mentiinkin sitten melkoista rytmilaukkaa torvet tötteröllä.

Virvatulia alkoi Paulin puhaltaessa yksin tenoristaan ilmaa ja pelkkiä venttiileitä napsutellen. Siitä aukesi räävikäs puhe tehojen lisäyksellä ja soolon jatkuessa improvisoinnin merkeissä. Osat vaihtuivat ja Verneri jatkoi yksin trumpetillaan hitaan mietteliäästi. Puhaltajien hiljennyttyä Eero sai myös puheenvuoron ja sooloili bassollaan vankan painavasti jousta hyväksi käyttäen ja Mika täydensi taustaa hiljaisella vispilöiden pyörityksellä rumpujen kalvoilla.  Seuraavan kappaleen aikana kuultiin mahtipontista vääntöä, missä puhaltajien pitkät soolot liekehtivät monisärmäisen tulisesti.

Encorena nelikko soitti uuden levyn viimeisen kappaleen Triangular. Mika aloitti rytmikkäällä rummutuksella, johon tarttuivat molemmat puhaltajat voimallisella ulostulolla. Hienojakoisen rumpujen äänen vyöryessä tahdikkaasti Pauli aloitti rankalla tenorin revityksellä oman soolonsa, mistä Verneri jatkoi terävästi hyökkäillen ja taitavasti äänialoja muutellen aivan huikean tyylikkäästi. Puhaltajien hiljentyessä hetkeksi rumpujen ja basson komppaus rullasi vauhdikkaasti kunnes molemmat puhaltajat palasivat teemaan ja matka loppui hiljalleen tyyntyen.

Seniorien kuumaa tulkintaa

Perjantaina 8.9. saksofonit olivat parrasvaloissa edelleen, kun lavalle ilmestyivät edelleen vahvassa vedossa olevat seniorit Eero Koivistoinen ja Juhani ”Junnu” Aaltonen, lukemattomissa kuumissa liemissä eri yhteyksissä keitetyt suvereenit tulkitsijat jo vuosikymmenten takaa. Harvinaislaatuisessa konsertissa he soittivat espanjalais-argentiinalaisen Kotka-yhtyeen vierailevina solisteina.

Porilaislähtöinen kontrabasisti Risto Vuolanne soittaa sinfoniaorkesterissa Galician alueella Espanjassa. Kun hän muilta töiltään ehtii, niin hän vierailee Suomessa Kotka-trionsa kanssa missä soittavat improvisoidun musiikin saralla kunnostautuneet argentiinalainen kitaristi Guillermo Bazzola ja espanjalainen myös Galician seudulla asuva rumpali Fernando Lamas.

Aloituskappaleena kuulimme Guillermon sovituksella Ascending, mikä soitettiin John Coltranen ja Miles Davisin yhdessä soittaman ja kiistaa aiheuttaneen kappaleen Four hengessä. Kuka tai kumpi heistä kappaleen sitten loppujen lopuksi sävelsi, siitä on käyty kiistelyä. Siitä kvintetti jatkoi Guillermon kirjoittamalla kappaleella Tonal. Kappale pyörähti basson venyttävällä möyhennyksellä käyntiin. Yhteissoitto vyöryi erinomaisesti Guillermon jatkaessa soololla heittäen sitten pallon Junnulle, mistä ”Koippa” raivasi tietä vielä railakkaan näyttävällä soololla niputtaen ennätyssadon yhteiseen laariin.

Seuraavaksi matka jatkui uusiin maihin Into New Lands Riston hangatessa jousella alkutahdit. Guillermon lisätessä vauhtia kitarallaan palattiin Riston jousella soittamaan bassosoolon, minkä jälkeen Ferdando otti ohjat käsiinsä ja työsti loppuun reippaan railakkaasti rumpusoolon. Guillermo oli kirjoittanut aamuisesta elämänmenosta sävellyksen Morning Life, mikä soitettiin kvartettina Junnun poistuttua lavalta ”juomaan kahvia”.

”Junnu on sukulaispoika, paikalla on aika paljon sukulaisia kuuntelemassa täällä. Isäni ja Junnu ovat pikkuserkkuja (aika isoja ollaan, kuului yleisön seasta), kertoi Risto.

Junnu palasi lavalle huilun kanssa, kun jatkettiin Riston kirjoittamalla sentimentaalisella Oveja Negran (musta lammas) tahdissa. Rumpali Paul Motianin kunniaksi Guillermo oli säveltänyt kappaleen In Motion

Guillermo kertoi omia ajatuksiaan. Hän sanoi olevansa pahoillaan, ettei pysty tarinoimaan mitään suomeksi.

– Osaan Suomen kieltä vain muutaman pikkusanan, mutta luulenpa, että ette halua minun sanovan niitä tässä nyt. Olemme täällä toista kertaa, viimeksi viime vuoden maaliskuussa. Silloin oli mukana myös Junnu. Nyt on todella ilo ja kunnia soittaa samalla kertaa toisen suomalaisen legendaarisen saksofonistin, Eero Koivistoisen, kanssa. On mukava tavata myös Jyrki Laiho uudestaan elävänä ja hyväkuntoisena järjestämässä näitä hienoja keikkoja meille soittajille esittää omaa musiikkiamme. Miettiessämme triolle nimeä päädyimme Kotka-nimeen ja sitten myöhemmin sain tietää, että Eero tulee alkujaan Kotkan kaupungista. Sain myös tietää, että sana tarkoitta joissakin slaavilaisissa kielissä myös kissaa. Olemme aivan äskettäin julkaisseet myös ensimmäisen albumimme. Meillä on tarkoitus myös tehdä levy näiden kahden loistavan saksofonistin kanssa hieman myöhemmin. Soitamme lopuksi vielä säveltämäni kappaleen Doom Waltz (tuomion valssi).

Kappaleen päätyttyä taputukset olivat sen verran kiihkeän tiiviit, etteivät soittajat lähteneet pois lavalta, vaan ilmoittivat, että heillä tosiaan on yksi kappale, minkä he voisivat vielä soittaa. Risto kertoi, että ”tämä on tunteikas hetki ja niin myös tämä tila, sillä olen kasvanut tässä ympäristössä ja olen tässä paikassa viettänyt paljon aikaa silloin kun tämä kellaritila oli kirjaston musiikkiosastona, siitä on jo paljon aikaa ehtinyt kulua. Päätämme oman osuutemme yhdellä vähän enemmän rockosastolle menevällä kappaleella Kukka”.

Se oli reipas lopetus mikä lähti liikkeelle muhkealla bassosoundilla ja mukaan tuli rautaisannos messevän ruudikasta saksofoninsoittoa, kitarasoundia ja terävää komppausta.  Kahdella saksofonilla vahvistettuna Kotka -trion mukana oli helppo kieriskellä ja nautiskella lähes puolitoista tuntia kestäneen setin ajan täydellisestä jazzannista, improvisoinnin juhlavuudesta, osaavien, ammattitaitoisten muusikoiden työstäessä akustispohjaista raikkaan kypsää peruspohjaista jazzia.

Perjantai-illan päätti jo 1980-luvun puolesta välistä alkaen toiminnassa ollut Motelli Skronkle, mikä oli paisunut Hannu Raatikaisen, Esko Varosen ja Veli-Petteri Rajantin ydintrio-kokoonpanostaan viiden hengen live-vahvuuteen, kun mukana oli Janne Laurilan Tuhlaajapojista tuttu kitaristi Tuomas Luukkonen ja vielä mm. jazz-yhtye Jahnukaisissa vaikuttava sellisti Mirkku Mattila.

Motelli Skronklen sielu Hannu Raatikainen – laulu ja kitara.

Yhtyeen sanotaan soittavan minimalistista arktista bluesia. Ensi kertaa yhtyettä kuultuani mitään ennakkokäsitystä ei yhtyeen esittämästä musiikista itselläni ollut. Varsin erikoisen vaikutelman ensi kosketus todella teki. Jonkin sortin underground fiilinki siitä syntyi. Yksiselitteisesti sitä on vaikeata luonnehtia.

Ajatusmaailma siinä sekoaa, mutta osin kaikesta huolimatta hauskasti ja hyvin omintakeisesti. Vallitsevaa yhteiskunnallista järjestelmää ja sen byrokraattisuutta vastaan on pidettävä taistelu- ja kapinahenkisyyttä yllä. Jotain sellaista anarkistisuutta tämänlaisen musiikin ympärillä pyörii.

Hulluus kieputtaa ajatuksia, ettei selviä tosiasioina pidettäviä asioita voi hyväksyä nielemättä. Periaatteellinen kantaaottava vastustushenkisyys kaikkea kohtaan auttaa ja vie maailmaa eteenpäin, on ajatuksena ylevää. Tämä menee ehkä liian filosofiseksi pohdiskeluksi.

Yhtye julkaisi yllättäen vajaa vuosi sitten Juna -nimisen levyn pitkän tauon jälkeen, mutta ilta ei kuitenkaan kulkenut tämän levyn sisällön tulkinnoilla, vaan rakentui enemmän vanhoihin kappaleisiin.

Hannu Raatikaisen laulujen tulkinnoista en kunnolla pystynyt mitään selkeää linjaa irti saamaan. Ei se varmasti ollut edes tarpeellista, mutta sen mitä selvää sain, oli paikoin humoristista kerrontaa ja sai hymyilemään jopa hieman naurahtamaan. Siihen oheen trumpetin puhallus toi tuulahduksen jopa jazzsoundia täydentyen akustisen kitaran pehmeällä soinnilla.

Musiikki syntyi laulujen oheen aika yksinkertaisin konstein mukavan tempoilevasti. Esko Varosella on teatteritaustaa ja hän takoi hupaisan teatraalisesti yhdellä rummulla hyvän komppauksen helponlaisesti ja Veli Petteri Rajanti syöksytti 8-kielistä bassoaan raivoisien huutojen saattelemana. Tuomas Luukkosen sähkökitara puolestaan venkoili taustalla rauhalliseen tahtiin vähävirtaista säröilyä. Mirkku Mattila osallistui räväköihin lauluosuuksiin, missä yhteisesti nostettiin volyymiä ja huudettiin tosissaan, mutta sellon äänet jäivät minulta lähes kokonaan huomaamatta.

 

Porin Kaupunginkirjasto torstai 7.9.2017
20.00 Validi Sax Big Time, Karkia Needs No Rhyme pt. 1
Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri (Pauli Lyytinen, Verneri Pohjola, Eero Tikkanen, Mika Kallio)
Validi Sax Big Time, Karkia Needs No Rhyme pt. 2 perjantai 8.9.2017
20.00 Kotka (Risto Vuolanne, Guillermo Bazzola ARG, Fernando Lamas, ESP) feat. Eero Koivistoinen & Juhani Aaltonen
Motelli Skronkle (Hannu Raatikainen, Esko Varonen, Veli-Petteri Rajanti, Tuomas Luukkonen, Mirkku Mattila)

Takaisin