Aalto I – Tribute to Glenn Miller

Kuvat:

19.03.2018 14:10


Yhdysvaltain ilmavoimien orkesterin Airmen of Noten johtaja Kevin Burns.

Ilmavoimien Big Bandin vuoden 2018 ensimmäinen Aalto-sarjan konsertti tulee viemään kuulijansa aikamatkalle swing-aikakauden autenttisiin tunnelmiin, Glenn Millerin hengessä.

Alton Glenn Miller (1904 – 1944) oli yhdysvaltalainen orkesterinjohtaja, säveltäjä ja pasunisti. Glenn Miller Orchestra kuului swing-aikakauden suosituimpiin big band -kokoonpanoihin. Toisen maailmansodan aikana maestro palveli U.S. Army Air Force Bandissä majurina vuosina 1942 – 1944. Hänen suurimpana saavutuksenaan voidaan pitää perinteisen soittokuntasoundin modernisointia big band -tyylin mukaiseksi.

Ilmavoimien Big Band on erikoistunut esittämään viihteellistä big band -musiikkia jo perustamisestaan lähtien, osittain juuri Glenn Millerin aikaansaannosten johdosta.

Orkesterin vierailevana kapellimestarina konsertissa nähdään Yhdysvaltain ilmavoimien, Airmen of Noten johtaja Kevin Burns (Chief Master Sergeant of the Air force). USAF Airmen of Note perustettiin vuonna 1950 nimenomaan Glenn Millerin yhtyeen toiminnan jatkajaksi ja perinteiden vaalijaksi. Voimme siis sanoa että tässä konsertissa pyritään varmasti pureutumaan Glenn Millerin autenttiseen soundimaailmaan.

Konsertin solistina esiintyy valovoimainen lauluyhtye Ikosen siskot. Jyväskylän Korpilahdelta Suomen musiikkitaivaalle singahtaneiden siskosten Aili, Tuuli ja Heini Ikosen trion hienostunut sointi on kuin luotu tulkitsemaan säveltäjämestari Millerin tuotantoa. Laulusovitusten lisäksi konsertissa tullaan kuulemaan Glenn Millerin big band -instrumentaaleja hänen uransa varrelta.

 

Ilmavoimien Big Band:  Aalto I – Tribute to Glenn Miller.
23.3.2018 klo 19:00, Paviljonki, Ravintola Faneri, Lutakonaukio12, 40100 Jyväskylä.
Solistina: Ikosen siskot.
Kapellimestari: Kevin R. Burns (USA).
Järjestää: Ilmavoimien soittokunta.
Liput: 25/20€ + toimitusmaksu (alk. 1€ Lippupiste.fi).

 

Konsertti uusitaan 19.4. klo19 Iisalmessa Eino Säisä -salissa jolloin kapellimestarina musiikkimajuri.

Lisäksi Ilmavoimien Big Band esiintyy Glenn Miller -ohjelmistolla toukokuun 19. päivänä Pieksämäellä Jazz Memories -tapahtumassa. Lauluisolistina on tuolloin Elena Mindru.

 

 

Takaisin