Pepe Ahlqvist ja H.A.R.P. lähtökuopissa

Kuvat:

16.06.2016 13:21


Pepe Ahlqvist (© Eero Kallio)

Laulaja, kitaristi ja harpisti Pertti ”Pepe” Ahlqvist on oloissamme poikkeuksellinen afroamerikkalaisen musiikin tulkki ja lauluntekijä. Heinäkuussa tulevien 60-vuotisjuhlien innoittamana julkaistaan tuplalevy ja H.A.R.P. -juhlakiertue on myöhemmin kesällä, mutta artisti lähestyy jo nyt fanejaan pienimuotoisissa klubisessioissa. Pepe esiintyi alkukesästä mm. Seinäjoella ja Ylistarossa. Artisti saatiin pysäytettyä pieneen keskusteluun, josta otteita seuraavassa.

– Järvenpäässä, Puistobluesin pääkonsertissa, tapahtuu levyn virallinen julkistus. Levy on  läpivalaisu urastani,  ja mukana on mm. yksi uusi biisi H.A.R.P. -yhtyeeltä, Pepe kertoo.

H.A.R.P vuonna 1993, vas. Timo Pratskin, Harry Ala-Kojola, Pepe Ahlqvist, Harri Rantanen ja Jarmo Nikku.

H.A.R.P vuonna 1993, vas. Timo Pratskin, Harry Ala-Kojola, Pepe Ahlqvist, Harri Rantanen ja Jarmo Nikku.

Bluesurasi on jatkunut todella pitkään; julkista nimeä alkoi kertyä 1970-luvulta, Chicago Overcoat -ryhmän tuiman kaupunkibluesin ansiosta. Miten suunnitelmallista tämä blueskarriääri on ollut?

– No, kaikkihan musassa täytyy olla ainakin jossain määrin suunniteltua – tietysti Nastola-Lahti -akseli loi Chicago-bluesille hyvän kasvualustan ja soittokaverit löytyi luontevasti sieltä. Oman jutun kehittyminen on kai aina osin evoluutiota, osin sattumanvaraista ja osa siitä suunnitellaan, Pepe tiivistää.

Useimmat bluesartistit erikoistuvat johonkin bluesgenreen ja pysyvät sitten siinä. Pepen ura on tässäkin suhteessa poikkeus; siihen mahtuu myös jazz big bandia (UMO), ja tietysti erilaisia kitarabändejä ja jopa duo-kehitelmiä tuuban soittajan kanssa

– Olen tehnyt tätä ”moniottelua” oikeastaan jo lapsesta saakka; akustinen toteutustapa puhuttelee minua, mutta roots-kutsu on myös moninainen. Pidän big band -musasta ja partituurit ovat valmiina ja voin lähteä vaikka heti esiintymään, artisti summaa.

Juuret rootsissa

Roots-musiikin suosio on meillä edelleen varsin vankkaa. Paikalliset bluesyhdistykset pitävät dynaamisia klubi-iltoja, joissa Pepekin on tehnyt solistivierailuja pitkään. Oma rooli amatööriyhtyeitten kanssa on selkeä.    

– Olen ennen muuta solisti, ja soolojen soittaja. Kaikki pyörii tavallaan näiden ympärillä – biisien teko tietysti on aina mielekästä, Mutta Suomessa bluesin taso on noussut huikeasti ja bluesinnostus on pienilläkin paikkakunnilla aivan huimaavaa! Pepe sanoo.  

Bluesin tulevaisuuden hän näkee realistisesti varsinkin laulun osalta.

– Rytmimusan laulutaito on kehittynyt aivan mielettömästi Suomessa. Hyviä soittajia on ollut aina, mutta nyt on myös paljon laulajia tullut mukaan, mikä näkyy ja kuuluu, Pepe hehkuttaa.  

Oman soitto- ja laulutekniikkansa Pepe on kehittänyt itse, ilman muodollista koulutusta. Vuosien työnteolla oppii paljon myös kanssamuusikoilta. Samoin kokonaisuuksien hallinta kasvaa – ei siis vain härkäpäisesti viedä omaa juttua eteenpäin.   

– Itse täytyy tietää, mitä hakee ja on kuunneltava ja tietysti myös harjoiteltava, oli instrumentti mikä hyvänsä, kokeneen bluesartistin neuvo kuuluu.

Pepe paahtaa Jazzkukossa 2015

Pepe Jazzkukossa 2015 (Kuva: Olli Sulin)

Pro tools

Huuliharpun perustyyppinä voidaan edelleen pitää 10-reikäistä, perinteistä blues-huuliharppua. Se koostuu puisesta rungosta, johon on työstetty ilmakanavat, runko-osan molemmin puolin sijoitetuista kielilevyistä ja peltisistä kuorista.

Tunnetuimpia harppuvalmistajia ovat mm. saksalainen Hohner, japanilainen Tombo (mm. Lee Oskar -merkki) ja brasilialainen Hering.

– Itse käytän Hohnerin Marine Band -harppuja ja soitan yleensä laulumikrofonia käyttäen.  

Harpistin soitinkokoelmassa on 12 harppua eri sävellajeihin, ja niillä pärjää hyvin. Pieneen kokoonsa nähden harput ovat melko kalliita, joten ammattilainen huolehtii niistä. Paul Butterfield tosin väitti puhaltaneensa harpun piloille yhden keikan aikana.

Erityisesti jazzharpistien suosimat, kromaattiset huuliharput ovat yleensä 12-, 14- tai 16-reikäisiä ja niissä on mekanismi, jota käyttämällä voidaan soittaa diatoniseen duuriperusasteikkoon kuulumattomat, korotetut ja alennetut sävelet, ”Blue Note” -äänet.

Kromaattista harppua en ole soittanut enää yli 10 vuoteen, Pepe sanoo.

Gibson Les Paul on edelleen kitaristin pysyvä työkalu, mutta kokenut artisti on tietoinen soitinrakennuksen trendeistä, kuten Matti Nevalaisen Flying Finn -merkin kitaroista.  

– Suomessa on oikea kitaranrakennuksen kulttuuri ja tehdään loistavia soittimia. Ne ovat saaneet jo maailmanmainetta. Olen silti aika perinteinen maultani. Ihme kikkailua vierastan ja prosessoidut soundit ovat hyvin poikkeuksellista. Väriä soundiin haen yleensä overdriven avulla, Pepe kuvailee.

Pepe Ahlqvist H.A.R.P 2016 (Kuva: Pasi Rytkönen)

Pepe Ahlqvist H.A.R.P 2016 (Kuva: Pasi Rytkönen)

Perinteet jatkuvat

Pepe Ahlqvist on naimisissa ja hänellä on kolme lasta, joista Joel-poika on vahvasti mukana blues-skenessä – mm. rohkealla esiintulolla Johnny Winter -elämänkerran julkistustilaisuudessa Tawastialla vuosi sitten. Joel on mukana myös uudella levyllä ja biisin tekoonkin hän on jo osallistunut.

Bändiperinnettä edustaa myös 2000-luvun alussa perustettu SF-Blues. Se sai ideansa ohjelmatoimistosta 90-luvun lopussa, ja Heikki Silvennoinen ja Dave Lindholm innostuivat ideasta välittömästi.

– 2002 tehtiin erinomainen levytyskin, mutta Daven lukuisat kiinnitykset rajoittivat keikkailua, joten bändi jatkoi evoluutioitaan, mukaan tuli mm. Jukka Tolonen sekä Jukka Gustavson. SFB -rundi on myös tulossa, ohjelmisto on hieman auki vielä, mutta perusryhmä on kasassa.  

2017 siis tien päälle starttaa SF-Bluesin originaalikooste, kaikki ovat Pepen mukaan motivoituneita ja sitoutuvat hommaan, vaikka tauot ovat vähän pitkiä.  

– Niinhän bändit aina elävät omaa kehityskaartaan, mikä on hyväkin asia, eli saadaan myös nuorempia muusikoita mukaan ja uusia biisi-ideoita syntyy.  

Pepe Ahlqvist siis elää vireää ja tuotteliasta aikaa. Juhlakiertue on ollut harkittu veto ja oma halu kasata vanha bändi jaettiin innostuneesti muusikkojen keskuudessa. Keikkakalenteri on täynnä ja levytyksiä tehdään vinhaa vauhtia; syksyllä alkaa vielä soololevyn valmistelukin.

 

Takaisin