Fred Andersson plays swing

Kuvat:

21.10.2016 22:00


Jan Andersson (vas.) Fred Andersson ja Curt Quarnström

DDT Jazzbandin klarinetisti Fred Andersson on perustanut hiljattain poikansa Janin kanssa uuden yhtyeen, Fred Andersson & Jan Andersson Trio + 1. Triossa soittaa kontrabassoa Curt Quarnström ja tarpeen mukaan kokoonpano laajenee kvartetiksi, jolloin ”+1:nä” toimii rumpali Timo Viljamaa. Modernia swingiä soittava yhtye esiintyy ensimmäistä kertaa Storyvillessä ke 2.11. klo 21.00.

– Poikani Jan on ollut blues-miehiä ja soittanut myös klassista kitaraa. Hän innostui kymmenisen vuotta sitten jazzista ja alkoi harjoitella Charlie Parkerin ja kitaristi Charlie Christianin tyylejä. Jan sanoi minulle muutama vuosi sitten, että ”kyllä faija sunkin pitäisi oppia vähän beboppia”. Otin tästä vaarin ja olen yrittänyt treenata joitain kappaleita swing-bebop tyylillä. Olemme harjoitelleet noin vuoden verran ja soittaneet jo muutamia keikkoja basisti Curre Quarnströmin kanssa. Tilanteen mukaan kokoonpanoa on täydentänyt rumpali Timo Viljamaa, Andersson kertoo.

Curre Quarnström tunnetaan toisen ”myrkkybändin”, vuonna 1981 perustetun PCB:n (Polaris Celebration Band) basistina, hän tuli bändiin 1984. Timo Viljamaa on  kokenut klassisen jazzin konkari ja toiminut mm. Sipilä Swing Bandin rumpalina.

Fred Anderssonia voidaan pitää toisena DDT:n isänä. Hän oli tutustunut Rikke Wahlsteiniin 1950-luvun alussa laivamatkalla Lontooseen. Molemmilla oli samanlainen musiikkimaku ja harrastukset. Matkan aikana keskusteltiin myös dixiebändin perustamisesta. – Rikke ehti sitten koota bändin lokakuussa 1958, kun olin armeijassa. Liityin bändiin siviiliin päästyäni heti joulukuussa, Andersson muistelee.

Fred Andersson lienee yksi pisimpään soittaneita jazzmuusikoitamme. Hän soitti ensimmäisen julkisen keikkansa jo 63 vuotta sitten vapun aattona. Fred on toiminut pitkän muusikon uransa ajan pääasiassa DDT Jazzbandissa. Hän on vieraillut  myös Old Time Jazz Bandissa.

Takaisin