Jorma Kalevi Louhivuori UMOn Kyky 2012

Kuvat:

02.11.2012 07:53

Jorma Kalevi Louhivuori

Jorma Kalevi Louhivuori on monipuolinen muusikko, joka tunnetaan mm. yhtyeistä The Northern Govenors ja Sun-trio. Trumpetinsoiton ohella Louhivuori myös säveltää ja sovittaa aktiivisesti musiikkia eri yhtyeille.

Finaalissa Louhivuori esitti UMOn solistina omat kappaleensa New Way ja Why Night Time is Better for Intensive Jam.

Palkintona kilpailussa on solistipaikka UMOn Helsingin konserttisarjassa 2013. Sen lisäksi UMO teettää neljästä vapaavalintaisesta kappaleesta big band -sovitukset, jotka voittaja saa omaan käyttöönsä.

Yleisradion M1-studiolta suorana radiolähetyksenä kuultuun finaaliin osallistui 6 instrumentalistia ja laulajaa, joista kukin tulkitsi kaksi kappaletta yhdessä UMOn kanssa. Tuomariston puheenjohtaja Antti Rissanen piti kilpailun tasoa erittäin korkeana.

Ensimmäistä kertaa järjestettyyn UMOn Kyky -kilpailuun saapui kaikkiaan 32 hakemusta, joista semifinaaliin valittiin äänitteiden perusteella 14 nuorta artistia.

Semifinaali käytiin studioyleisön edessä keskiviikkona 31.10. ja finaaliin selvisivät:

Jorma Kalevi Louhivuori, trumpetti
Teri Mantere, laulu/kitara
Ossi Maristo, kitara
Iina Salin, laulu
Tuomas J. Turunen, piano
Minna Tuuliainen, laulu

Kilpailun tuomaristoon kuuluivat kapellimestari ja pasunisti Antti Rissanen puheenjohtajana, säveltäjä, sovittaja ja saksofonisti Eero Koivistoinen sekä laulaja-pedagogi Aija Puurtinen.

Kilpailun järjestäjänä toimi UMO.

 

 

{backburron}

Takaisin