Vuoden 2017 jazzalbumin Emma-ehdokkaat

Kuvat:

12.12.2017 10:34


Emma Gaala 3.2.2018

Vuoden 2017 jazzalbumin Emma-ehdokkaat ovat nimetty. Niistä valitsijaraati, Harri Uusitorppa, Mikkomatti Aro ja Dj Bunuel palkitsee jonkun vuoden Emmaksi.

Kuluneena vuonna jazzlevyjä ilmestyi melkoinen määrä, joten viiden ”loppukilpailijan” valinta on ollut melkoisen vaikeaa. Onko kyseinen viisikko sitten se oikea, on tietysti monelle makuasia. Mutta kokonaisuudessaan se edustaa kuitenkin jazzimme parasta A-luokkaa.  Seuraavassa valitut jazzalbumit.

Anni Elif – Edith (Eclipse Music)

Anni Elif Egecioglu (synt. 1986, Göteborg) on ruotsalais-turkkilainen laulaja, sellisti ja säveltäjä, joka on vaikuttanut suomalaisella musiikkikentällä ahkerasti jo lähes kymmenen vuotta. Albumin musiikki vie kuulijan intiimille matkalle, jossa hienot sävellykset kohtaavat futuristisen äänimaiseman ja improvisaation. Edith Södergranin runouden näynomaisuus ja aikakauden futuristiset ja symboliset virtaukset kietoutuvat saumattomasti Anni Elifin sävellyskieleen. ”Edith” -albumilla Anni Elifin lisäksi musisoivat hänen pitkäaikainen kumppaninsa, myös mm. Elifantreesta tuttu saksofonisti Pauli Lyytinen sekä hänen Kauhukakara -yhtyetoverinsa basisti Joonas Kuusisto ja pianisti Tuomas A. Turunen. Pitkään yhdessä musisoinut kvartetti loihtii kuulaisiin sävellyksiin taianomaisen kanvaasin sekä sähköisin että akustisin soittimin.

3TM – Form (We Jazz) 

Suomijazzin eturivin tuottaja-rumpali Teppo Mäkynen esitteli syksyllä 2017 uuden yhtyeensä 3TM, jossa monessa mukana oleva Mäkynen esittelee uudenlaisen musiikillisen maailman. 3TM on jazztrio, jossa mukana Mäkysen ohella ovat tenorisaksofonisti Jussi Kannaste ja basisti Antti Lötjönen. Form on 15 kappaleen kokonaisuus, joka soljuu ensisingle Five New Dukesin luuppaavasta rytmistä avariin maisemiin, usein abstraktin elektronisen musiikin muotokieltä jazzmusiikkiin tuoden. Kokonaisuus on pohdiskelevaa, syviä sävyjä heijastelevaa nykymusiikkia vailla rajoja.

Verneri Pohjola – Pekka (Edition Records)

Palkittu ja kiitetty Verneri Pohjola on kuulunut yli vuosikymmenen suomalaisen nykyjazzin omaleimaisimpiin taiteilijoihin. Läpimurtonsa Ilmiliekki Quartetin kanssa tehnyt Pohjola tunnetaan yhtyeistään Verneri Pohjola Quartet ja Verneri Pohjola Group. Pohjolan kolmas albumi Bullhorn vakiinnutti trumpetistin aseman voimakkaana ja visionäärisenä jazzartistina myös kansainvälisellä musiikkikentällä ja palkittiin vuoden parhaan jazzalbumin Emmalla. Brittiläiselle Edition Recordsille levyttävän Pohjolan viimeisimmällä Pekka-albumilla hän tulkitsee yhtyeineen isänsä, sähköbassolegenda Pekka Pohjolan sävellyksiä. Hienon vastaanoton yleisöltä ja kriitikoilta saanut albumi on kerännyt ylistäviä arvioita niin kotimaassa kuin kansainvälisissä medioissa. Pohjola vastaanotti tänä vuonna Suomen korkeimman jazzmuusikolle myönnettävän tunnustuksen, Yrjö-palkinnon.

Aki Rissanen Trio – Another North (Edition Records) 

Aki Rissanen Trio kuuluu kiistatta tämän hetken kirkkaimpaan kotimaiseen jazzeliittiin. Yhtye julkaisi toisen levynsä Another North marraskuussa 2017 brittiläisen Edition Recordsin kautta. Se on tarkasti hiottu ja rytmisesti intensiivinen jatke Amorandom-debyytille, joka voitti Emma-palkinnon Vuoden Jazzalbumi -kategoriassa vuonna 2016. Levy esittelee kokeneen ja poikkeuksellisen yhtenäisen trion, jossa loistavat pianisti Rissasen lisäksi maamme arvostetuimman jazzrytmisektion jäsenet, basisti Antti Lötjönen ja rumpali Teppo Mäkynen. Julkaisun yhteydessä yhtye esiintyi muun muassa Lontoon legendaarisella PizzaExpress-klubilla sekä teki laajan kiertueen Japanissa. Levy on kerännyt ylistäviä arvosteluita niin tärkeimmissä kotimaisissa medioissa kuin kansainvälisilläkin markkinoilla. Another North on väkevä albumi, joka nostaa Aki Rissanen Trion koko eurooppalaisen jazzkentän eturiviin.

Teemu Viinikainen III – Return of Robert Dickson (Eclipse Music)

Teemu Viinikainen on yksi suomen arvostetuimmista jazzkitaristeista. ”Return of Robert Dickson” on kitaristin tuoreimman kokoonpanon, särmikkään Teemu Viinikainen III -trion ensilevy. Albumi jatkaa Viinikaisen Robert Dickson -saagaa, joka alkoi hänen 2005 julkaistulla ensimmäisellä albumillaan ”Tales of Robert Dickson”. Kahden hillitymmän, akustisvoittoisen levyn jälkeen uusin albumi tekee paluun sähköisempien sointien maailmaan.

 

Takaisin