Jatsin Jättiläiset Queen Elisabeth Hallissa

Kuvat: Eero Kallio

25.11.2013 10:08


Kenny Wheeler Quintet

Välittömästi Verneri Pohjolan kvartetin mainion esityksen jälkeen London Jazz Festival marssitti 18.11.2013 Queen Elizabeth Hallin päälavalle kaksi jazzlegendaa, Kenny Wheelerin kvintetteineen ja Lee Konitzin yhdessä pianisti Dan Tepferin kanssa. Oikeastaan voidaan puhua kahdesta jatsin jättiläisestä, sillä kummankin ura on jättiläismäinen sekä pituudeltaan että vaikuttavuudeltaan.

Ei ihme, että he olivat vetäneet salin täyteen innokasta yleisöä.

Kaksiosaisen konsertin aloitti Kenny Wheelerin kvintetti.

Tänä vuonna 84 vuotta täyttävä, kanadalaislähtöinen, mutta Englannissa asuva Kenny Wheeler esiintyi viime vuonna samassa salissa big bandinsä kanssa. (Tarinaa siitä esiintymisestä löydät tästä) Tällä kertaa kokoonpanona oli kvintetti, jonka jäsenistä saksofonisti Stan Sulzmann ja pianisti John Taylor ovat soittaneet Wheelerin kokoonpanoissa 1970 luvulta lähtien, Kummallakin on lisäksi mittava solisti- ja säveltäjäura. Yhtyeen muut jäsenet olivat basisti Chris Laurence ja nuori energinen Martin France rummuissa.

Kun Kenny  Wheeler tuli lavalle pyörätuolissa, kapusi tuolille istumaan, laittoi flyygelitorven huulilleen, yli 900 -päinen yleisöjoukko pidätti hengitystään ja odotti jännittyneenä, mitä tapahtuman pitää. Pienen pientä alkuhapuilua, mutta heti toisella tahdilla Wheeler pääsi vauhtiin ja oli oma tyylikäs itsensä. Hienostihan se soitto soi, varsinkin kun biisit olivat suurimmalta osin omia sävellyksiä. Suurin osa niistä oli tänä vuonna ilmestyneeltä, mutta vuonna 2008 äänitetyltä albumilta Six for Six, jolta kuultiin mm. kappaleet The Long Waiting ja Ballad N. Muista kappaleista voidaan mainita menevä Old Time ja setin päättänyt A Pretty Lidl Waltz.

 

Esityksen aikana eniten esillä oli mainio tenoristi Sulzmann, joka antoi mehevän foninsa laulaa. Hän muuten juhlisti 65-vuotissynttäreitään esiintymällä festivaalien avausiltana omien kokoonpanojensa mm.  Neon Orchestra –bigbandinsä kanssa.

Myös yhtyeen muut jäsenet pääsivät esittämään verevät soolonsa.

Wheeler ei ollut liikkeellä aivan juniorikokoonpanolla sillä pianisti John Taylor on hiljattain täyttänyt 71 vuotta. Hänen soittokumppaneitaan ovat olleet mm. Miroslav Vitous, Jan Garbarek, Enrico Rava, Gil Evans ja Lee Konitz. Kun myös basisti Chris Laurence täyttää tammikuussa 65 vuotta, niin 49 -vuotias rumpali Martin France jäi ainoana edustamaan työikäistä väestöä. Hän on muuten pitkään ollut ECM –levy-yhtiön vakiorumpaleita ja levyttänyt useissa yhtiön kokoonpanoissa, mm. Django Batesin kanssa.

Yhtyeen jokaisella jäsenellä on mittava ura takanaan. Ei mikään ihme, että soitto kulki ja polveili mainiosti. Yhtyeen soitossa oli tyylikästä balladia, mutta myös kunnon rypistystä. Tämä ei ollut mitään varovaista lurittelua, vaan täysillä mentiin, mutta kurveissa osattiin jarruttaa eikä ojan tai edes pientareen puolella käyty kertaakaan.

Kenny Wheelerin omista soittokumppaneista mainittakoon nimet Keith jarret, Charles Lloyd, Antohony Btaxton, Ralph Towner, Bill Frisell, Dave Holland, Lee Konitz ja kamarijatsia soittanut yhtyeAzimuth, jossa olivat mukan konsertin pianisti John Taylor ja pitkäaikainen työkumppani, laulajatar Norma Winstone.

Esitys käsitti kaikkiaan kuusi pitkähköä kappaletta. Yhtään ylimääräistä ei aikataulu sallinut ja sen myös yleisö ymmärsi, vaikka encorea olisi halunnutkin.

Konitz-Depfer Duo

Konitz-Depfer Duo

Tauon jälkeen lavan valloitti täysin erilainen kokoonpano, duo Lee Konitz – Dan Tepfer. Duo esiintyi täysin akustisesti ilman minkäänlaista äänen vahvistamista ja ämyriä. Tämä oli rohkea suoritus yli 900 hengen salissa. Mutta se toimi. Kaikki kuului mainiosti yläriveille saakka. Ainoastaan Konitzin välispiikkejä oli taaempana vaikea kuulla. Konitzin pehmeä ja tyylikäs saksofoni-soundi pääsi oikeuksiinsa. Ilmankos, kun on kysymyksessä jo vuonna 1949 levytysuransa aloittanut saksofonin jättiläinen. Ikää Konitzilla on kunnioitettavat 86 vuotta, mutta vuodet eivät tätä veijaria haitanneet.

Soittokumppani Dan Tepfer on aivan eri sukopolveas, ainoastaan 31 -vuotias Pariisissa syntynyt, mutta USA:n  Brooklynissä asuva pianisti ja säveltäjä, jonka lähtökohdat ovat klassisessa musiikissa. Niin ovat muuten Konitzinkin, mutta 40-luvulta.

Konitz tunnetaan meillä parhaiten mukana olostaan Miles Davisin legendaarisessa tuba-orkesterissa ja  sen Birth of the Cool -albumilla, joka aloitti jatsin cool-kauden. Konitz soittaa tuolla levyllä tietenkin alttosaksofonia. Konitz on mukana myös Miles Davisin Miles  Ahead albumilla.

Konitzin omat levytykset ja koonpanot usein unohdetaan, vaikka niiden määrä nousee varmasti yli sadan. Hänen säveltuotantonsa on niin ikään kunnioitettava. Kun soittokumppaneista mainitaan hänen suuret vaikuttajansa Art Pepper ja  Lenny Tristano, jonka kanssa hän teki vuonna 1949 ensimmäisen levyn ja nimet Benny Goodman, Duke Ellington, Dave Brubeck, Ornette Coleman, Charles Mingus, Gerry Mulligan, Elvin Jones, Chet Baker ja Jim Hall voidaan puhua todellisesta jazz-ikonista. Ja kun muistetaan, että hän on nykyisin tehnyt yhteistyötä mm. Brad Mehldaun, Charlie Hadenin, Paul Motianin, Dave Hollandin ja Bill Frisellin kanssa, voidaan sanoa, että Konitz on pysynyt mukana jatsin uusissa virtauksissa ja lähtenyt ennakkoluulottomasti nuorempiensa mukaan kohti uusia aluevaltauksia.

Duo kokoonpanoja Konitz on harrastanut aikaisemminkin ja tehnyt useita duo-levyjä.Tämä Duo lähti liikkeelle tutuin teemoin, joita sitten improvisoitiin. Teemoina olivat muun muassa Stella By Starlight, I’ll Remember, April,  What Is This Thing Called Love ja All The Things You Are

 

Välillä Tepfer soitti Bachin Goldberg –muunnelmaa kappaleiden välillä. Tällöin Konitz sai istahtaa tuolille ja  hetken levätä.

Stella By Starlight kappaleen jälkeen jälkeen Konitz oli jo sen verran lämmennyt, että heitti takkinsa tuolille ja totesi kutsui esitystä sanoin  “Striptease in B”.  Yleisö hörähti nauramaan ja seurasi esitystä entistä innostuneempana. Streptease ei kuitenkaan edennyt pitemmälle.

Duo sai tutut teemat elämään, improvisointi oli kerrassaan rentoa ja valloittavaa. Body and Soul  teemassa nämä veijarit yllättivät ottamalla mukaan eräänlaisen sanattoman scat laulannan, Miehet improvisoivat teemaa vuorotellen ikään kuin vuoropuheluna. Konitz totesi lauleskelun jälkeen, että meni 78 vuotta ennen kuin hän uskalsi tämän tehdä. Ilmeisesti hän laski ajan ensimmäisestä julkisesta esiintymisestään.  Konitzin alttoi soi mainiosti, soundi oli lämmin ja soljui hienosti. Improvisointi toimi koko duolla erinomaisesti.

Konitz osoitti konsertissa, että häntä ei syyttä pidetä yhtenä jazzin parhaista improvisoijista. Tepfer on päässyt hyvään seuraan. Heitä voi kuulla vuonna 2009 julkaistulla levyllä Dan Tepfer / Lee Konitz; Duos with Lee

Kysymyksessä oli ilman muuta yksi tämän vuoden festareiden kohokohdista. Tätä mieltä olivat myös paikalla olleet asiantuntijat. Jatsin jättiläset kumppaneineen olivat iskussa. Ikä ei heitä haitannut. Yleisö oli myyty ja tyytyväinen illan antiin.

On hienoa, että nämä korkealle arvostetut jatsin jättiläiset jaksavat ja ennen kaikkea se, että he eivät ole missään vaiheessa jääneet laakereilleen makaaman, vaan ovat lähteneet mukaan nuorten muusikoiden kokoonpanoihin ja kokeiluihin ja tukemaan heitä. Tällainen avarakatseisuus vie musiikkia ja nuoria muusikoita eteenpäin. On hienoa, että perinne elää ja että se siirtyy eteenpäin ja jalostuu uusien projektien myötä. Tätä tarvitaan elämän ja taiteen kaikilla alueilla.

Takaisin