Jazzahead! 2017 – Overseas Night

Kuvat: Osku Rajala

05.05.2017 15:11


Israelilainen Gilad Hekselman on noussut kitaristien eliittiin.

Bremenin Jazzahead! 2017 viimeisenä päivänä Overseas Night showcase -sessio sisälsi taas kahdeksan orkesteria. Tällä kertaa mannerten takaa valitut yhtyeet saivat 45 minuutin esitysajan. Näin ollen koko ilta venähti jo lähelle kahta sunnuntai aamuyönä. Kaikki orkesterit olivat aivan tuntemattomia ainakin itselleni lukuun ottamatta Gilad Hekselman, joka vieraili Suomessa trionsa kanssa lokakuussa 2013 viidellä paikkakunnalla.

Avauksessaan Lontoon Jazz Festivalin tuottajan Serious organisaation ja jazzahead! Overseas Night valintaraadin jäsen Martello Lorenzo kertoi 8 orkesterin valinnan tähän iltaan olleen äärimmäisen vaikea yli sadan yhtyeen hakijajoukon suuresta määrästä johtuen.

Päätimme Oskun kanssa kuitenkin kuunnella vain pari orkesteria, sillä aamu oli jo ollut ankea pitkien sessioiden kuuntelun ja sen jälkeisen päätteen ääressä tihruttelu vielä yöllä oli tehnyt tehtävänsä. Kirjoitusaika oli jäänyt vähiin ja oli pakko nukkua yksi yö kunnolla, jotta jaksaisi jatkaa.

Siksi australialainen Stu Hunter The Migration, yhdysvaltalaiset Dee Alexander, Chando Domingues ja Julian Lage Trio sekä tunisialainen Y.Boularès / V.Segal / N.Waits ”Abu Sadiya” että argentiinalainen Leo Genovese Trio jäivät kuuntelematta.

Vallan mainiota kitaratrion työstöä

Gilad Hekselman

Vuonna 2004 israelilainen Gilad Hekselman muutti New Yorkiin opiskelemaan täyden apurahan turvin ”New School for Jazz and Contemporary music” -musiikkiopistossa ja on asunut New Yorkissa siitä lähtien ja ehtinyt vakuuttaa sikäläisen jazzyhteisön taidoillaan.

Erittäin lupaavana nuorena soittajana hän pääsi nopeasti mukaan New Yorkin jazzpiireihin ja on esiintynyt monien tunnettujen jazzartistien kanssa merkittävillä jazzklubeilla ”Isossa Omenassa”. Muutamassa vuodessa häntä alettiin rinnastaa samalle viivalle Pat Methenyn ja Kurt Rosenwinkelin kanssa. Nyt häntä pidetään yhtenä parhaista nuoremman sukupolven modernin jazzin tyyliniekoista.

Suomen vierailulla aikanaan ja Euroopan aikaisemmilla kierroksilla Hekselman oli liikkeellä eri soittajien kanssa kuin nyt Bremenissä. Käsittääkseni hän on soittanut aika lyhyen aikaa kontrabasisti Rick Rosaton ja rumpali Joonathan Pinsonin kanssa.  Trion työskentely lähti käyntiin uusimmalta, vuoden takaiselta, Homes -albumilta kappaleella Verona, jonka Gilad sanoi, yllättävää kyllä, kirjoittaneensa Veronassa. Gilad avasi hiljaisella kitaraintrolla, mutta soittajien innostavan rento vuorovaikutus alkoi kuitenkin vyöryttää piisiä maukkaasti eteenpäin.

Toisessa Giladin hyvälle ystävälleen saksofonisti Ben Wendelille omistamassa kappaleessa Tokyo Booking hyvä syke jatkui rytmikkäästi eteenpäin. Rosato ja Pinson osoittautuivat verrattomiksi taustakomppaajiksi. Varsinkin Pinsonin ja Hekselmanin äänien vuorottainen keskustelu oli iloista, joustavaa ja lennokasta. Vuorovaikutus nousi välillä aivan mahtaviin keskinäisiin ajatusten vaihtoihin.

Eräällä matkalla syntynyt Home to You kertoi siitä tunteesta, mitä on säveltää, kun on menossa jonnekin ja siihen liittyvä koti-ikävä vaivaa.  Seuraavaksi esitetyssä balladissa tunnelma oli vähän samankaltainen kuin edellä soitetussa, vaikka se ei ollut Giladin itse kirjoittama, vaan brasilialaisen Baden Powellin Samba em Prelúdio. Kuten Gilad itse sanoi, monet hänen sävellyksistään ovat surullisia tarinoita, mutta ”kirjoitan myös iloisia sävellyksiä, kuten seuraava, jonka tein aivan äskettäin, vähän Radioheadin tyyliin Clap, Clap”.

Mielestäni Gilad Hekselman Trion esitys oli yksi koko Showcase orkestereiden parhaista, ellei paras, niin ainakin innostavinta kuunneltavaa. Hekselmanin soiton pehmeä soinnukkuus ja hämmästyttävän hieno tekninen kitaran hallinta ovat olleet takeena suosion kasvuun. Siinä oli avaraa jaksottamista, erilaisia mielialoja kuvaavaa kätevyyttä ja kekseliäisyyttä, tunnetta ja rytmikästä herkkyyttä, yksinkertaisesti taitavaa soittoa ja yhteispeliä.

Laulettua Americanaa

Yksi kauimmaisista vieraista lavalla oli Camila Meza Quartet, mutta ehkä ei sittenkään, sillä chileläinen Camila on asunut jo kahdeksan vuotta New Yorkissa ja hänen kvartettinsa soittajat olivat käsitykseni mukaan yhdysvaltalaisia. Laulaja, säveltäjä ja kitaristi Camilan sanotaan viehättävän yleisöä, lehdistöä ja kollegoitaan erityisesti kyvystä saada jazz toimimaan hänen muuten laaja-alaisesta musiikillisesta rakenteesta syntyvää ohjelmistoa. Enpä tiedä.

Laulaja kitaristi Camila Meza Chilestä New Yorkiin.

Esityksessä oli laaja kirjo aineksia eri tyyleistä, popista, latinalaisesta musiikista, brasilialaisesta bossasta ja maailman kansanmusiikeista. Kun niitä sekoittui eräänlaisessa runsaudensarvessa keskenään, niin en jazzista oikeastaan enää puhuisi. Kyseessä oli jotain muuta, mikä ei itseäni liikauttanut oikeastaan suuntaan eikä toiseen lainkaan. Jazzillinen sävy syntyi lähinnä soittajien instrumentaaliosuuksissa ja sooloissa, mitkä vaikuttivat näyttävästi.

Tyypilliseen tapaan esiintyjät käyttävät esityksissään yleensä uusimman albumin sisältöä, eikä Camila Meza tehnyt tässä poikkeusta, aika luonnollista tietenkin.  Traces -albumi on ilmestynyt yli vuosi sitten ja siltä saimme kuulla aloituksen Para Volar (Full Flying) ja sitä seuranneen Emeralden.

Sen jälkeen Camila hieman hidasti rytmiä ja sanoi alkujaan meksikolaisen CuCuRuCuCu Paloma -kappaleen olevan hänen suosikkejaan. Kappale ei tosiaankaan ole mikään jazzkappale, mutta sovitus oli tehty aika hyvin jazzin henkeen sopivaksi nimenomaan soitto-osuuksilla. Camila laittoi lauluun kaiken tunteensa ja siitä syntyi paljon voimallisempi balladi, mitä tästä laulusta yleensä on kuultu.  Seuraavaksi kuultiin Víktor Jaran säveltämä vanha chileläinen kansanlaulu Luchin 1960–1970-lukujen taitteesta, jonka pohjana oli pitkä tarina Santiagon lähiössä asuvasta pienestä lapsesta ja hänen elämästään.

Kvartetin taustakokoonpano oli täysin toinen, mikä oli ilmoitettu ohjelmalehtisessä. Huomasin kyllä, että lavalla oli kontrabasisti Rick Rosato Hekselmanin triosta, mutta valitettavasti rumpalin ja pianistin nimet jäivät epäselviksi, vaikka ne mainittiin moneen kertaan. Näin siinä usein käy, kun on kyse ulkomaista nimistä, niin niistä ei saa selvää edes aina sen vertaa, että pystyisi ne jotenkin yhdistämään. Pianistin nimeksi sain jotenkin Frank Wust tai jotain sinne päin ja rumpali Giam tai Ian Flusard, mutta näistä en pystynyt näin jälkikäteen jäljittämään oikeita nimiä.

Jazzahead! 2017 – Overseas Night, Lauantai 29.04.2017
20.00 Gilad Hekselman Trio (USA)
21.20 Camila Meza Quartet (Chile)

Takaisin