Bluesin ja freen liitosta erinomainen yhdistelmä

Kuvat: Maarit Kytöharju

05.11.2017 17:05


Pasunisti Samuel Blaser toi Tampereelle altisti Oliver Laken.

Tampereen Jazz Happeningissa on totuttu yllätyksiin, yleensä posiviisiin. Näin sattui myös lauantain iltapäväkonsertissa, jossa sveitsiläisen pasunistin Samuel Blaserin johtama monikansallinen yhtye työsti upean esityksen. Siinä ikivanha Mississippin blues yhdistyi free jazziin luontevasti etenevänä kokonaisuutena.

Suomessa tätä ennen tuntematon 36-vuotias Blaser asuu nykyään Berliinissä, jonne hän muutti usean New Yorkissa vietetyn vuoden jälkeen. USA:han hän oli päätynyt voitettuaan pasunistikilpailun 2006.

Suhteellisen lyhyestä urastaan huolimatta Blaser on ehtinyt työskennellä lukuisten eurooppalaisten ja amerikkalaisten free-henkisten muusikkojen kanssa sekä tehnyt useita levyjä, joilla hän omien sävellystensä lisäksi on tulkinnut mm. yhtenä esikuvanaan pitäänä Jimmy Giuffren kappaleita sekä versioinut renesanssisäveltäjä Claudio Monteverdin teoksia.

Blaserin uusin levy on tämän vuoden alussa äänitetty Early in the Morning, jolla Blaser tulkitsee vanhoja blueseja ja muita amerikkalaisia perinnemusiikin kappaleita. Tämän levyn materiaali oli myös Pakkahuoneen konsertin ohjelmistona.

Levyllään Blaser on ainoana puhaltajana. Nyt käynnissä olevalle Euroopan-kiertueellaan mukaan on tullut legendaarinen alttosaksofonisti Oliver Lake, joka soitti Tampereella ensimmäisen kerran jo 1983 sekä myöhemmin World Saxophone Quartetissa 1988 ja Trio 3:ssa 1993.

Levyn julkaisukiertueen muut muusikot ovat ranskalainen pianisti Benoit Delbecq, nykyään Barcelonassa asuva japanilainen basisti Masatoshi Kamaguchi ja tanskalainen rumpali Peter Bruun, joista Kamakguchi soittaa myös levyllä.

Konsertissa useimmat kappaleet soitettiin sarjamaisena jatkumona, jossa hienosti sovitetut riipaisevat blues-teemat limittyivät luontevasti free-henkisiin jaksoihin, joissa kekseliäät soolot vuorottelivat koko yhtyeen kollektiivisen improvisoinnin kanssa. Vaikka tämä kokoonpano koottu vasta tätä kiertuetta varten, yhteistyö sujui erinomaisesti taitavien muusikoiden reagoidessa esimerkillisesti toistensa tekemiseen.

Tästäkin esityksestä tuli hyvin esiin miten USA:n ulkopuolella pystytään usein amerikkalaista musiikkia käsittelemään luovemmin kuin konsanaan sen kotimaassa.

Pohjoismaista yhteistyötä

Verneri Pohjola Sunna Gunnlaugsin trion vierailijana.

Iltapäivän avaajana oli myös kansainvälinen kokoonpano, jossa islantilaisen pianistin Sunna Gunnlaugsin vieraana oli edellisenä iltana Yrjö-palkinnon vastaanottanut trumpetisti Verneri Pohjola. Heidän kanssaan soittivat Thorgrímur Jónsson ja amerikkalainen rumpali Scott McLemore.

Ennen Vernerin sisääntuloa Gunnlaugs avasi osuutensa kahdella triokappaleella. Niissä Sunna paljastui kauniita melodiakulkuja kehitteväksi lyyriseksi pianistiksi, joka soitossaan ei briljeeraa tekniikallaan, vaan liruttelujen ja vyörytysten sijaan etenee tyylilkkäällä fraseerauksella saaden hyvän tuen kanssasoittajiltaan.

Vernerin mukaantulo toi uuden ulottuvuuden musiikkiin. Useinkin aiemmin hyvinkin romanttissävyisesti soittava trumpetisti tuntuu saaneen uuden latauksen soittoonsa, jossa nyt on entistä vahvempi ja määrätietoisempi ote. Hän käyttää oivallisesti trumpetin koko rekisteriä halliten todella vakuuttavasti myös ylärekisterin pinnistelemättömästi.

Toki myös kuultiin lyyristäkin Verneriä. Sellainen tuli hyvin esiin hänen edesmenneen Emu Lehtisen muistoksi kirjoitetussa kappaleessa Emu The Bird Watcher, joka oli todella kaunis omistus monien muusikoiden luottohenkilölle.

Tulikohan mitä tilattiin?

Erik Truffaz yllätti, valitettavasti ei iloisesti.

Iltapäiväkonsertin päätti ranskalaisen trumpetistin Erik Truffazin kvartetti. 1990-luvulla läpimurtonsa tehnyttä Truffazia pidettiin aikanaan jonkinlaisena vara-Milesina, jonka. ensimmäisillä levyillä oli selvät Davis-vaikutteet. Sittemmin Truffaz karisteli tätä leimaa ottaen musiikkiinsa vaikutteita hip-hopista ja muusta populaarimusiikista. Hänen uusin levynsä, viime vuonna ilmestynyt Doni Doni on iloinen pop- ja etno-vaikutteinen teos, jonka kepeäsävyistä musiikkia Jazz Happeningin järjestäjät odottivat myös kuulevansa konsertin päätteeksi kahden vakavampaa musiikkia soittaneen yhtyeen jälkeen.

Mutta toive ei täyttynyt, sillä Truffazin osuuden hauskin kohta oli hänen paperista lukemansa suomenkielinen alkuesitely. Loppu olikin lähes kokonaisuudessaan rock-volyymillä tarjoiltua aika yksitotista paahtoa, jossa kovaa soittavan kompin päälle herra trumpetisti puhalsi pitkiä legatoja, joita hän vielä koristeli viiveillä elektroniikan avulla. Toki Miles-häiveitä tuli esiin hänen käyttäessään Milesille ominaista Harmon-sordiinoa.

Truffzin mukana olevat muusikot kosketinmies Benoit Corboz, basisti Marcello Giuliani ja rumpali Arthur Hnatek soittavat myös Doni Donilla, jossa heidän heidän työskentelynsä on paljon nyansoidumpaa kuin Pakkahuoneella kuultiin. Tervetullut suvantokohta konsertissa Corbozin siirtyessä sähköisistä koskettimista flyygelín ääreen, jolloin myös yleisvolyymi onneksi laski.

 

 

 

 

Takaisin