Dr. Raimon jazzterapiassa Keravalla

Kuvat: Timo K. Huttunen

29.05.2018 11:34


Doctor Raimo vauhdissa (© Antti Suvanto)

Jamit ja rennot get together -henkiset muusikkotapaamiset ovat oleellinen osa Kerava Jazzin ohjelmistoa. Virallisen konserttiohjelman jälkeen on hyvin rentouttavaa kokoontua ravintolaan lasillisen äärelle ja nauttia ystävien kanssa railakkaasta tunnelmasta; muusikotkin ovat tällöin vapautuneita ja emansipaatiohenki tuottaa usein innostavia esityksiä. Perjantai-illan 25.5.  bändi oli kokeneiden muusikoiden muodostama ja Tohtori Raimon johtama Resonanssi. Uutena jamipaikkana Kamun Kapakka, aivan Keuda-salin läheisyydessä.

Kerava Jazzin myöhäisillan jamit ovat ohjelmaan merkittyjä, ohjelmallisia esityksiä, eivät siis perinteisiä, vapaamuotoisia jam session -iltoja. Asetelmassa oli jonkin verran muutosta. Aiempi jamipaikka, Robin’s Pub, oli vaihtunut Kamun Kapakkaan, joka arkkitehtonisesti ja akustisesti ehkä sopiikin musiikkitilaisuuden tarpeisiin hieman paremmin.

Ohjelmallisesti nyt oli vuorossa paluu jazzin juurille. Resonanssi on profiloinut itsensä kamarijazzin ”äijäorkaksi.” Yhtyeen musiikissa on kieltämättä henkevä ja voisi ehkä sanoa ajoin raffinoitunutkin kamarijazz, mutta myös rempseä ja huoleton rytmi-irrottelu.

Dr. Raimo

Bassokitaristi Raimo Ahonen – tai ”Dr. Raimo” – on pyrkinyt tuomaan yhtyeen ohjelmistoon suuresti kunnioittamansa ruotsalaisbasisti Lars Danielssonin musiikkia. Tohtori Raimon soitin on Rickenbacker, joka on rockmuusikoiden suosima malli – ehkä tunnetuin Motörheadin edesmennyt Lemmy Kilmister, jonka nimeä kantava signature model löytyy (malli 4004LK, tai ”Rickenbastard”).

Tämä vain huomautuksena, mutta kyseinen kitaramalli on tarkoitettu aggressiiviseen soundiin ja päällekäyvään soittotyyliin. Sen yhteensopivuus Resonanssin kamarijazzin kanssa ei ollut ehkä aivan paras mahdollinen – varsinkin, kun suora kytkentä vahvistimeen ei sisältänyt mitään pehmentäviä tai ääntä modifioivia efektilaitetta, kuten reverb- tai sustain -polkiota.

Pelkkä volyymin nosto ei siis riitä, jos äänen ajallinen kanto jää lyhyeksi. Sorminäppäilytekniikalla soittanut Dr. Raimo piti kuitenkin hyvin kokonaisuutta kasassa; tempo säilyi moitteetta ja kuviointi oli taitavaa. Komppi rumpali Bruno Korpelan oli ammattitaitoista ja vaivatonta, todella ilo korville.

Kovan tason osaamista

Yhtyeen kokeneilta jäseniltä löytyy vankkaa kokemusta niin säveltämisestä kuin moninaisesta soittamisestakin ja musiikin sovittamisesta myös. Saksofonisti Pentti Lahti, vanha UMO-puhallinhirmu, on Suomi-jazzin elävä legenda, joka tavan takaa ällistyttää kuulijat monipuolisuudellaan ja laajalla saksofoniarsenaalillaan.

Lasse Keso, Pentti Lahti ja Sergei Repin

Saksofonien lisäksi Pena ilmaisi itseään nyt myös vokalistina, joikulaulun keinoin. Erittäin vaikuttavaa! Lopullisesti Pena soitti itsensä kuulijoiden sydämiin lappilaishenkisellä surumarssilla, jonka hän oli tehnyt veljensä muistolle.

Kerava Jazzissa harvoin kuultua harmonikkaa soittanut Sergei Repin osoittautui todelliseksi soittimensa virtuoosiksi. Hänen soittimensa oli midiharmonikka, joten varsinaista haitarisoundia kuultiin hyvin vähän, mikä jo itsessään tekee instrumentista ja midiliitännästä mielenkiintoisen.

Syntetisaattorit ja kitara ovat olleet tähän asti lähes ainoina hallitsevia työkaluja midimaailmassa. Midiharmonikan sointimaailma oli yllättävän sisällyksekäs ja skaala lavea; suoranaisia bandoneon -tunnelmia ei nyt tosin kuultu, mutta epäilemättä Astor Piazzollan soundit olisi täysin mahdollista luoda näilläkin metodeilla.

Lasse Keso tuli nyt yleisön tietoisuuteen jazzkitaristin roolissa; hänethän tunnetaan lähinnä ansioistaan elokuvaohjaajana. Monivivahteinen, akustinen kitarasoundi, jämäkät soolot ja vielä erinomainen taustatyö midiharmonikan kanssa – siinä mallia muillekin. Resonanssin ohjelmistossa mielikuvituksellisena säveltäjänä.

Kamun Kapakan intiimissä tunnelmassa musiikin esittäjien ja yleisön välille muotoutui helposti kontakti ja rento ilmapiiri syntyi kuin itsestään. Tunnelmahan Robin´sissa on aina ollut inspiroiva, ja ohjelma on vaihdellut laajasti, aina pub rockista rock and rolliin ja rytmibluesiin. Kaksi vuotta sitten tarjolla oli souljazzia, Tri Tolvasen Organ Treatment. Hyvässä hoidossa siis silloinkin.

***

Kerava Jazz 2018, Kamun Kapakan jamit perjantaina: Resonanssi-yhtye

Pentti Lahti, saksofonit, huilut; Sergei Repin, midiharmonikka; Lasse Keso, kitara; Raimo Ahonen, bassokitara; Bruno Korpela, rummut.

 

Takaisin