Herkkiä lauluja ja kitarajuhlaa Salossa

Kuvat: Juhani Väihkönen

13.10.2014 08:56


Johanna Iivanainen

Salon kansainvälisen jazzfestivaalin tämänkertaisista kotimaisista esiintyjistä tunnetuimmat olivat laulusolistit Johanna Iivanainen ja Irina Björklund. Instrumenteista kitarat olivat nyt pääosassa. Suomalaisille ammattilaisille ja vakiintuneille asianharrastajille jo tutut kitaristit Jake Hertzog ja Jim Campilongo hoitivat jälleen osuutensa maailmanmiesten lailla.

Konserttien ohella viikonlopun ohjelmassa oli mm. kulttuuritoimittaja Veli-Matti Henttosen valokuvanäyttely jazz- ja bluesartisteista sekä erilaisia katu- ja kahvilatapahtumia ja ruotsalaistähti Monica Zetterlundin elämästä kertova elokuva Monica Z. Kulttuuritalo Kiva, kahvilat ja ravintolat serveerasivat mainiosti, puitteet viihtyisälle ja kotoisalle tapahtumalle olivat oikein onnistuneet.

Johanna Iivanainen astradilla

Johanna ja Mikko Iivanainen

Irina Björklundin suomalaisten laulujen ranskannoksista olemme jo kertoneet. Erinomaisesti soittaneen Salo Jazzquartetin solistina esiintynytJohanna Iivanainen oli pysäyttävä kokemus. Kauniit melodiat kantavat koskettavia tarinoita, joiden tulkkina Johanna on oloissamme ainutlaatuinen.

Nyt ei ole toimittajan ylisanoja! Ihan vain esimerkin vuoksi: kuka toinen artisti hiljentää hälisevän ravintolayleisön perjantai-illalla, puhtaasti musiikin keinoin?! Ja saa yleisön keskittyneesti kuuntelemaan sensitiivistä ja herkkätuntoista musiikkia; lastenlauluja, hengellisiä sävelmiä, kansalauluja.

Johanna sisällytti repertoaariinsa omia laulujaan, mutta myös muutamia jazzstandardeja, jotka tyylikkäästi sitoivat laulut eheäksi kokonaisuudeksi. Omien laulujen sovituksiin oli myös lisätty jazzelementtejä, joita erityisesti Mikko Innanen ja pianisti Toni Mäkinentukivat kauniisti melodisin sooloin.

Johannan aviomies Mikko Iivanainen on kokenut kitaristi ja tyylitteli lauluihin ja solistin persoonaan sopivalla tavalla fillejä ja sointusoolo-osuuksia. Yhteinen tuotos soi ajoin aivan kuin Tuck & Patti– duolla.

Jim Campilongo

Jim Campilongo

Mustan kitaran paluu

Elokuvissa tunnetaan kategoria ”film noir” (musta elokuva; lähinnä rikosdraamojen tummasävyinen ja mustavalkoinen tyylisuunta). Jim Campilongon (s. 1958, San Francisco) musiikkia taas voisi luonnehtia termillä”guitare noir”, musta kitara.

Määritelmä ei ehkä ole aukoton, mutta tummasävyinen ja kantriin oleellisesti nojaava musiikki synnyttää mielikuvia, jotka ovat kuin jostainRaymond Chandlerin tai Orson Wellesin elokuvien sound trackeiltä. Eli vahvoja kontrasteja, voimakkaita kontradiktioita ja tummia vivahteita – hyvinkin tummia.

Tämä musiikista, ei siis Jimistä henkilönä: ihmisenä hän on ystävällinen, hauska ja hyvänsuopa ja seurustelee mielellään yleisönsä kanssa. Herrasmiehellä on aina tumma puku ja kauluspaita päällä, mutta musiikki potkaisee.

Ja lujasti potkaiseekin! Uusin levy on Orange, jonka materiaali – Backburner, Orange, I’m Helen Keller and you are a Waffle Iron – oli keskeisesti esillä illan ohjelmassa. muistuttaa nykyisin pitkälle Jeff Beckiä (kuten Brush with the Blues). Vanhoja idoleitakin löytyi takaumina (Roy BuchananBlues for Roy, tai Chet AtkinsAwful Pretty, Pretty Awful).

Jim on faktinen yhteen sulauttamisen mestari; Fender Telecaster -59 toistaa uskomattomia jazz-, country-, rock- ja bluessävyjä. Hänellä on erehtymätön tyylitaju fuusioinnissa, ja sävellykset ovat mielenkiintoisia. Suomalaismuusikot olivat hienosti mukana Jimin omintakeisessa maailmassa ja mestari oli syystäkin tyytyväinen.

JIm Campilongo trioineen

JIm Campilongo trioineen

Jim on tavannut vierailla silloin tällöin myös laululevyillä (mm. Norah Jones ja J.J. Cale), mutta keikat menevät instrumentaalisesti. Soitossa on toistoa, muttei tautofoniaa. Hän kehittelee sanottavaansa rauhallisesti ja hallitusti; hiljainen tai suorastaan verkkainen tempo on hänelle tyypillistä.

Olen seurannut Jimin uraa jo yli 10 vuoden ajan, ja aina hän onnistuu tempaisemaan maton jalkojen alta. Cry me a river on kuultu jo tuhat kertaa monelta artistilta, mutta niin se vain soi tuoreesti ja innostavasti mestarin käsissä.

Suuri muuntautumiskyky tuli jälleen todettua; yhden illan aikana saatiin Hometown’issa kuulla likipitäen kaikki, mikä Fenderillä on yleensä tehtävissä. Sävyt ja nyanssit vaihtuivat ehtimiseen, ja vanhaan tapaan ilman efektilaitteita. Huiluäänet – miltä tahansa kitarankaulan kohdalta – ovat tyrmääviä. Mr. and Mrs. Mouse on ehkä osoitus artistin huumorintajusta.

Konsertoinnin lisäksi Jim on tehnyt paljon opetusmateriaalia ja kirjoittanut opetuskolumneja Guitar Player-lehteen – sitä kautta kitaristit voivat hyödyntää hänen keksintöjään täälläkin. Blues for Roy on oiva esimerkki wah-wah-soundista, ilman pedaalia:https://www.youtube.com/watch?v=0laFe1CLhlY.

Jake Hertzog

Jake Hertzog

Jake Hertzog

Jake Hertzog (s.1986) on avarakatseinen ja persoonallinen hurjapää, kitaran tutkimusmatkailija, joka siirtyy luontevasti tunnelmasta toiseen. Vaihdokset ja tempomuutokset ovat kuitenkin hallittuja ja elegantteja.

Hertzog voitti kaikkien aikojen nuorimpana Montreux Jazz Festival Gibson Guitar –kilpailun ja palasi seuraavana vuonna festivaaleille esiintyjänä. Hän valmistui Berkleen musiikkiyliopistosta 2007 ja alkoi luoda uraa New Yorkissa.

Hertzogin jazz-rock -trio on toiminut vuodesta 2008. Uusimmalla albumilla vierailee trumpetistilegenda Randy Brecker. Hertzog on vieraillut useiden artistien levyillä sekä toiminut myös tuottajana.

Kitaristin mielenkiinto on laajalla. Illan ohjelma ulottui omien sävellysten ohella mm. John Coltranesta (Equinox) aina Frank Sinatraan(Polka Dots & Moonbeams) ja Bruce Springsteeniin (Streets of Philadelphia). Kuitenkin jäsennellysti ja sopusointuisen kokonaisuuden muodostaen; oma kädenjälki ja vahva jazzin perinnetietoisuus erottuvat kaikessa.

Jake Hertzog Trio

Jake Hertzog Trio

– Tärkeä esikuva minulle jo poikasena oli kitaristi Robbern Fordin Guitar Anthology. Se auttoi laajan näkökulman saamisessa musiikkiin; jazz, gospel, acid jazz ja hip hop. Bluesia olen alkanut soittaa vakavissani vasta viime vuosina, mestarikitaristi luonnehti.

Jazzin ja rockin vuorottelu on bändillekin vaativaa. Harvey S. siirtyi vaivatta kontrabassosta kitaraan ja tyyli piti pintansa. Rumpalien maailmassa on vain harvoja lyöjiä, joiden tyyli pysyy luontevana näissä vaihdoksissa – Colosseumin Jon Hisemanin lailla Victor Jonesvaihtoi kuin kameleontti ”vispilöistä raskaaseen lyöntiin”.

Glorian tiukka liveversio löytyy tästä: https://www.youtube.com/watch?v=Ntb97oLc31E.

*                    *                    *

Muita Salon festivaalin ilonaiheita olivat Veli-Matti Henttosen valokuvanäyttely sekä jazzelokuva Monica Z. Henttonen on Salon Seudun Sanomien kulttuuritoimittajana kuvannut ulkomaisia artisteja keikoilla ja lähettänyt sitten näyttelykuvat heille signeerausta varten, tai pyytänyt nimikirjoituksen seuraavalla keikalla. Joskus nimen saamisen ja kuvanoton välillä on voinut olla vuosikin, toisinaan vain muutama päivä. Näin syntyy kivoja tarinoita ja artistit tulevat henkilökohtaisemmin läsnä oleviksi.

Edda Magnasson tekee Monica Z:ssa vahvan roolin palvotun ruotsalaistähden ristiriidoista kertovassa elokuvassa; Eurovision laulukilpailun jumbosijalta hän nousi Bill Evans Trion vokalistiksi (Lucky to be me, Big Time ja varsinkin Waltz for Debby). Zetterlund menehtyi tulipalossa 2005, mutta filmin fokus on muutamassa aikuisvuodessa. Filmin trailerin voi katsoa tästä: http://www.imdb.com/title/tt2112206/.

Salo International Jazzfestival on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa musiikin tapahtumatarjonnassa. Kolmatta kertaa järjestetyn tapahtuman konserteissa oli taso jälleen ihailtavan korkea ja yleisö eli tunnelmissa väkevästi.

3rd Salo International Jazzfestival 3.-4.10.2014

Salon kirjasto, Veli-Matti Henttosen valokuvia

Perjantai 3.10.  

Rikala Bar&Grill:

Johanna Iivanainen & Salo Jazzquartet: Johanna Iivanainen -laulu, Mikko Iivanainen – kitara, Toni Mäkinen -koskettimet, Arto Nurmi -basso, Karri Kerkelä -rummut

Jake Hertzog Trio (US): Jake Hertzog -kitara, Harvey S. -basso, Victor Jones -rummut

Lauantai 4.10. Bio Jännä: Monica Z -jazzelokuva

Hometown, konsertti ja päätösjamit, Jim Campilongo: Jim Campilongo, kitara, Vesa Saloranta, basso, Johan Ölander, rummut

 
Takaisin
Translate »