Improvisointia, pelimannitaidetta ja joukkotanssia Setumaan folkkareilla

Kuvat: Matti Komulainen

09.07.2018 14:49


Kesä-heinäkuun taiteessa järjestetyn Seto Folk & Dance Festivalin isoin paikallisnimi oli Zetod, joka yhdistää kansanmusiikkia rockiin improvisatorisella kierteellä.

Seto Folk & Dance Festival (SFDF) vietettiin kesä-heinäkuun taitteessa Kaakkois-Virossa. Tapahtuma kokosi Värskan kylän maalaismaisemiin parisentuhatta juhlijaa. Tarjolla oli paitsi usein improvisaatioon perustuvaa soitannollista ja laulullista kansanperinnettä, myös tanssia ja muuta oheisohjelmaa.

Seto Folk & Dance Festival toteutetaan luomuissa puitteissa Värskan kylässä.

Setumaan ja lähialueiden musiikintekijät, kuten folk-fuusioyhtye Zetod, bilemoottori Nedsaja küla bänd, äänimaailmoja yhdistävä Cätlin Mägi ja kansainvälistä uraa luova Curly Strings olivat festivaalin todellisia tähtiä. He tarjosivat työnäytteitä pelimannien revittelystä leelo-laulun harmonioihin.

Viikonlopun päätösesiintyjäksi oli kutsuttu Hoven Droven. Ruotsalaiskvintetti on viljellyt ilmaisussaan niin folkin kuin rockin elementtejä jo kolmen vuosikymmenen ajan.

Setulaista voimaruokaa: paistettua kuhaa lisukkein.

Palettia täydensi monipuolinen valikoima luomuhenkisiä käsityöpajoja, pikakursseja, luontokierroksia sekä lyhytelokuvia suomalais-ugrilaisista sukulaismaista. Õrsava-järven rantaan pystytetyssä filmijurtassa kajaanilaislähtöisen Lönnroots-ryhmän tekemää dokumenttielokuvaa Seto kävi esittelemässä ohjaaja-tuottaja Jonne Putkonen.

Laulumaiden sydämessä

Tämänkertaisen festivaalin teema oli ”kämmenelläsi”. Musiikissa ja muussa tarjonnassa keskityttiin pääosin paikalliseen antiin. Sen myötä tunnelmasta kehkeytyi kotoinen – meininki oli ikään kuin sukujuhlissa. Ja sukuahan me suomalaiset setujen kanssa olemmekin mitä kieleen tulee.

Ülemakstud Rentslihärrad, Seltsidaamid ja Lapsed avasivat tämänkesäisen Seto Folk & Dance Festivalin.

Festarien tavanomaiset ruuhkat ja krääsäkojut loistivat Värskassa poissaolollaan. Tarjolla oli muun muassa lähiruokaa ja -juomaa, käsitöitä, levypuoti esiintyjien tuotoksille sekä setukaispuvun koristenauhoja ja metallitaoskoristeita. Vieras sai maistaa vaikkapa paikallisvesistä pyydettyä kuhaa tuorelisukkeiden ja savustetulla porsaankyljellä tuhdistetun perunasurvoksen kera.

Musiikkiohjelman avasi päälavalla perjantai-illan kynnyksellä Ülemakstud Rentslihärrad, Seltsidaamid ja Lapsed. Kokoonpanon Tarmo Noormaa tunnetaan pelimannitaitojensa lisäksi Viljandi Folk Music Festivalin ohjelmapäällikkönä, Lauri Õunapuu taas vaikuttaa folk-metalliyhtyeessä Metsatöll. Vaimot Anu Taul ja Meelika Hainsoo ovat puolestaan monitaitoisia kansanmuusikoita, ja perheiden pienimmät hyvässä opissa orastavalla uralla.

Verska Naase ja Kuldatsäuk väläyttivät leelolaulun ulottuvuuksia.

Mieltä ja sydäntä lämmittävä orgaaninen meininki todisti, miten musiikki syntyy pakottomasti sisältä päin ja puhuttelee monenlaisia kuuntelijoita.

Läheisen maaseutumuseon hakaan pystytetyllä Kopli-lavalla kajahti vuorostaan leelo. Estradin täytti 22 naista värikkäissä kansanpuvuissaan. Verska Naase ja Kuldatsäuk -ryhmän esitys viesti, että Setumaan leelo-laulu elää vahvaa renessanssia, onhan sen keskeinen asema tunnustettu myös sisällyttämällä ilmaisumuoto Unescon maailmanperintölistalle.

Leelo-ringeissä kuuli monenikäisiä laulajia.

Leelo perustuu moniääniseen laulutekniikkaan, johon luodaan sykettä vaihtuvilla ja moni-ilmeisillä fraaseilla. Leeloon kuuluu myös improvisaatio ja jazzmainen tilanteeseen heittäytyminen. Vaikka leelossa käytettävän setunkielen puhujia on vähän, tyylin voi povata säilyvän ainakin toistaiseksi, sillä lavan ulkopuolella leelo-rinkeihin osallistui yllättävän runsaasti myös lapsia ja nuoria.

Vastaisuudessa olisi kiinnostavaa kuulla, olisiko setunkieli ja leelo yhdistettävissä vaikkapa jazziin tai hiphopiin – monissa maissa on trendikästä räpätä omalla äidinkielellä, mikä lisää etenkin nuoren polven kiinnostusta omaan kieleen ja kulttuuriin.

Päälavalla melskattiin seuraavaksi vallan muissa merkeissä. Marko Matvere & Väikeste Lõõtspillide Ühing perustettiin jo vuonna 1989, mikä kuului joviaaleiksi lutviutuneissa otteissa. Merimiesasuihin sonnustautunut remmi piiskasi kuuntelijoita osallistumaan ja tanssimaan.

Marko Matveren johtama Väikese Lõõtspillide Ühing koukutti yleisön rempseillä otteillaan.

Skönehenkisestä ripaskasta tunnisti myös ajan mittaan omaksuttuja maailmanmusiikillisia vivahteita, vaikka painopiste oli vapaata pudotusta kaihtamattomassa hilipatiheissa. Mieleen nousi hyvällä tavalla Manu Chao, hengeltään retkueen välimerellinen vastine.

Osallistuminen laulamalla ja tanssimalla korostui folkkareilla muutenkin. Niin ikään Hakalavan illalla ominut Mandotrio kokosi koko kentällisen yleisöä kiemurtavaksi tanssikäärmeeksi, joka hypähteli kolmen nuoren mandoliininsoittajan tahtiin kuin huomista ei olisi saati tulisi.

Hyvin öljytty kuulijakunta ei olisi voinut olla vastaanottavampi perjantain päätöskeikalla hämärän jo laskeuduttua. Zetod on iso nimi Setumaassa ja muualla Virossa, mikä näkyi yleisenä remakkuutena ja kansan kaikenkattavana riehaantumisena.  

Jonne Putkonen näytti Seto-dokumentin yleisölle ensimmäisen kerran Värskassa.

Musiikissa yhdistettiin surutta setulaismeininkiä rockin räjähtävyyteen ja jazzilliseen sovittamisen hallintaan 15 vuoden yhteistyön tuomalla kokemuksella. Otteista välittyikin varmuus, jota on esimerkiksi bändin laulaja-kitaristi Jalmar Vabarnalla terävöittänyt osaltaan jäsenyys myös maailmalla laajasti keikkailleessa Trad.Attack!-triossa.

Vabarna vastaa myös festivaalin ohjelmasta ja monista juoksevista asioista, kuten useimpien artistien kuulutuksista.

Näkökulmia kansankulttuuriin

Naised Köögis pani veren kiertämään lauantain iltapäivässä.

SFDF:n lauantain kiinnostavia tapauksia oli suomalaisen Lönnroots-työryhmän Seto-dokumentin esitys filmijurtassa osana suomalais-ugrilaisen elokuvan näytössarjaa. Kinona toimivaan telttaan levinnyt savu ulkona ruoanvalmistukseen käytettävästä nuotiosta loi maanläheistä lisätunnelmaa ensi-iltaan.

Seto-dokumentti on huumorisävytteinen yhdistelmä underground-henkistä roadmoviea, setulaisten historiaa ja kannanottoa pienen kulttuurin elinehtojen säilyttämisen puolesta. Kenttätutkimuksen ohessa tekijät opettelivat setua kirjoittaakseen laulun sukukielellä, tutustuivat alkuasukkaisiin ja tekivät tuttavuutta myös paikalliseen väkijuomaan handsaan.

Ohjaaja-tuottaja Jonne Putkonen kertoi näytöksen jälkeen dokumentin olevan monen vuoden työn tulos ja osa laajempaa kokonaisuutta. Seuraava teos keskittyy kveeneihin, Pohjois-Norjaan asettuneisiin sukulaisiimme.

Cätlin Mägi edusti kokeellisinta sävelilmaisua.

Lauantain musiikkitarjonnasta Naised Köögis toi mieleen varhaisvaiheen Värttinän. Sofia Joonsin, Kristiina Ehinin, Katrin Laidren ja Kairi Leivon yhteissointi räiskyi mielikuvia moneen suuntaan. Lavahabitus taas peilasi reippautta, joka sähäköidytti hemaisevaa silmänpilkettä.

Kvartetti haki ja löysi oman äänensä ilmaisukeinojen kohtauttamisesta. Näinkin vetoavasti voi perinnettä kytkeä moderniin meininkiin – ja vieläpä vilpittömältä kuulostavalla tavalla.

Curly Strings lainaa saundiinsa muun muassa americanaa.

Monty Pythonin hengessä jotain aivan muuta edusti Cätlin Mägi. Hän tutki uudenlaisia äänimaisemia kokeellisesti, välineinään munniharppu (eli juutalainen harppu, märistysrauta tai suuharppu) sekä laitearsenaali erilaisine sähköisine äänenmuokkaajineen.

Mägi miksasi suupelinsä vinkuran saundin elektroniikalla lauluun ja muihin ääniin kerrostaen tarttuvaa ja jopa tanssittavaa saundia hetkestä ammentaen. Keikan lopuksi ilmaan jäi kaikumaan luuppi, joka toisti ”leelo, leelo, leelo” ankkuroiden tekemisen lähtökohdat juuriuskollisesti.

Ilmankos keikan päätyttyä jälleen yksi naisrinki kokoontui, otti toisiaan kädestä ja alkoi leelota. Menon nimi on kirmas, jollaisia järjestetään usein hyvin lyhyellä varoitusajalla mitä moninaisissa paikoissa. Kirmastelu ei ole naisten yksinoikeus vaan myös miehet laulavat, kuten Värskassa koettiin.

Kagoss kargasõ -ohjelmakokonaisuus esitteli Setumaalla eri aikoina tanssittuja tansseja.

Curly Strings villitsi juhlakansaa vuorostaan päälavalla. Rumpaliton bändi on neljän tasaväkisen muusikon yhteenliittymä, mikä näkyy lavadynamiikassa rentoutena ja luonnollisuutena. Se jos mikä koukutti kuuntelijat mukaan.

Kvartetin ennakkoluuloton soitanta inspiroikin yleisöä yksilöllisiin tanssisuorituksiin. Kotoisen maalaismeiningin ja Atlantin takaisten kansanmusiikkien kuten cajunin ja bluegrassin joukkoon suodattaminen oli tarttuvaa kaikin puolin.

Jalalla koreasti, ja soittopelilläkin

SFDF:n promoottori Marija Jurtin palkittiin mitalilla setulaiskulttuurin hyväksi tehdystä työstä.

Lauantain kohokohtia paikallisittain oli eittämättä tanssifestivaaliosuus Kagoss kargasõ. Se kokosi Kopli-lavan edustan hakaan arviolta reippaasti toista sataa tanssijaa esittelemään kansantansseja ja kansanpukuja orkesterin säestyksellä.

Parituntinen ohjelmakokonaisuus kartoitti Setumaalla eri aikoina pyörähdeltyjä kansantansseja näyttävästi. Edes virma tuuli ja kolea ilma eivät hyydyttäneet osanottajia. Tilaisuuden lopussa palkittiin vielä mitalein tanssijoita ja muita ansioituneita setulaisen kulttuurin vaikuttajia, muun muassa SFDF:n energinen promoottori Marija Jurtin.

Nedsaja Küla Bänd oli tämänvuotisen SFDF:n säväyttäjiä, paikallistalentin ja ulkomailta Viroon muuttaneiden muusikoiden muodostama yhtye, jonka jäsenet asuvat nykyään samassa setulaiskylässä. Klikki veti viiden vuoden praktiikalla omintakeista svengaavaa etnofuusiota akustisvoittoisesti. Kun mukaan liittyi kolme laulajanaista, homma räjähti.

Nedsaja Küla Bänd riemastutti hillittömällä luomuenergiallaan.

Vanhin leeloaja ja tanssija oli 81-vuotias Maie Ojapalu, pitkän linjan paikallinen kulttuurihahmo ja laulunkirjoittaja. Hän paineli menemään vuosista ja kyynärsauvoista huolimatta, ja välillä niillä tahtia iskien. Yleisö oli täysin myyty, tanssi mukana ja räpsi kuvia puhelimillaan.

Haassa vastaavaan ylsi vielä juniorinelikko Lõõtsavägilased. Hekin koukuttivat kansan tasaiselle. Tanssijoita riitti joka ikäryhmästä illan myöhäisyydestä ja musikanttien jännityksestä viestivästä ilmeettömyydestä huolimatta.

Lõõtsavägilased osaa asiansa nuoresta iästään huolimatta.

Tanssi tuntui kuuluvan muutenkin kutakuinkin kaikkiin bändikeikkoihinkin. Eturivin lisäksi liikkui muukin porukka muodostaen lähes joka keikalla koko ajan kasvavan letkan, joka tanssahteli ja hypähteli rytmikkäänä kulkueena soiton viemänä.

Lauantain sinetöi Hoven Droven, tämänvuotisen folk-kokoontumisen nimekkäin esiintyjä Pohjoismaissa. Se löylytti porukan ruotsalaisella välittömyydellään, humoreskeilla välipuheillaan ja tiukalla ammattitaidollaan. Esimerkiksi teos Lost in Viljandi juontui bändin ensimmäiseltä Viron keikalta vuoden 2000 Viljandin kansanmusiikkifestivaalilla. Siellä kuulemma yksi kavereista oli hävinnyt jäljettömiin palaten vasta aamulla ryhmä rämään.

Hoven Droven päätti tämänvuotisen setulaisjuhlan.

Kun herrat sitten tiedustelivat hövelisti, onko polkka tuttu Setumaalla, vastaus näkyi ja kuului, kun valtaosa yleisöstä näytti jalkautuvan musiikin vietäväksi. Kaikesta näki hyvällä tavalla, että Hoven Droven on kyntänyt sarkaansa jo pyöreät kolme vuosikymmentä eikä yleisö epäröi näyttää diggailuaan.

Tartto, portti Etelä-Viroon

Seto Folk & Dance Festival, ja Setumaa muutenkin, on lähellä. Luontevin portti sinne ja muualle Etelä-Viroon on Tartto. Sieltä pyyhkäisee paikallisbussilla tapahtumien keskelle puolessatoista tunnissa. Tarttoon taas pääsee suoralla lennolla Suomesta, tai maitse Tallinnasta.

Projektipäällikkö Erni Kask koordinoi ohjelmaideoita Tarton hakemukseen Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2024.

Ulottuvilla on sen myötä alueen rikas kulttuuritarjonta. Seto Folk & Dance Festivalin lisäksi vaikkapa Pohjoismaiden suurimpiin alan tapahtumiin lukeutuva Viljandi Folk Music Festival (26.–29.7.2018) sekä Intsikurmu, Põlvassa 3.–4.8.2018 järjestettävä metsäfestivaali eklektisine musiikkiohjelmineen.

Kiinnostava on luonnollisesti myös itse Tartto, joka pyrkii parhaillaan vuoden 2024 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Eloisa yliopistokaupunki tiukkuu monenmoista potentiaalia. Kandidaatti ylpeilee muun muassa olevansa Baltian vanhin kaupunki, mainitaanhan se historiallisessa lähteessä jo vuonna 1030.

Tänään Tartto houkuttelee vierailijoita rikkaalla kaupunkikuvallaan. Vanhan keskustan monumenttirakennukset ja yliopisto edustavat perinnettä, Supilinnan ja Karlovan kaltaiset boheemit kaupunginosat taas uudenlaista energiaa, vetäväthän ne puoleensa opiskelijoiden lisäksi monenlaisia taiteilijoita, yrittäjiä ja muita luovan alan toimijoita.

Andrus Vaht on Chez Andrén keittiömestari, joka kanavoi luovuutensa uusiksi makuelämyksiksi.

Projektipäällikkö Erni Kask on vakuuttunut Tarton mahdollisuuksista. Kulttuuripääkaupungin statuksella olisi valtava merkitys pyöreästi sadantuhannen asukkaan aluekeskukselle. Esimerkiksi saman kokoluokan Turku sai vuoden 2011 kulttuuripääkaupungiudesta perinnöksi Flame Jazzin. Sen nimissä on soitettu jo 321 keikkaa – millä on ollut valtava vaikutus paitsi Turkuun, myös jazziin laajemmin.

Jo nyt Tartto tarjoaa monenlaisia elämyksiä kävijälle. Kaupunki tiukkuu leppoisan ilmapiirin ja nähtävyyksien lisäksi muun muassa mainioita ravintoloita, tapahtumia – ja musiikkia.

Yksilöllinen palvelu on etenkin Chez Andrén valtteja, huippuruoan ohella. Keittiön sielu Andrus Vaht toivottaa asiakkaat henkilökohtaisesti tervetulleiksi ja luo annokset toiveiden mukaan, yllättäviä lähiraaka-aineita hyödyntäen.

Hugo Leppnurmin jousikvartetti rikkoi rajoja ja soitti Tartto-päivän avajaisissa tyylikkäät sovitukset Leonard Cohenin Hallelujahista ja Guns’n’Rosesin Sweet Child of Minesta.

Makumatkoin kestitsevät myös keskustan ravintolat, kuten Polpo, Umb Roht ja YliCool. Paikassa kuin paikassa toimijat ovat nuoria ja innovatiivisia, ja jälki sen mukaisesti pelotonta.

Kesäkuun lopun Tartto-päivänä musiikintekijätkin aktivoituivat. Vanemuise-konserttitalon avajaistilaisuudessa pormestari Urmas Klaasin puheen kruunasi Hugo Leppnurmin jousikvartetti. Nelikko rikkoi sinfoniaorkesterin muusikoille miellettyjä rajoja soittaen tyylikkäät versiot Leonard Cohenin Hallelujahista ja Guns’n’Rosesin Sweet Child of Minesta. Tämä, kuten muut Tartto-päivän tilaisuudet olivat yleisölle maksuttomia.

Toomemägi-puiston kupeessa vastaavasti musisoi isompi orkesteri kolmine solisteineen. Ulkoilmakonsertin ohjelmaan sisältyi muun muassa George Gershwinin Summertime ja muita jazzin standardeiksi patinoituneita klassikoita.

Antoniuksen pihalla Tarton historiallisessa keskustassa esiintyi illan päätteeksi Lauri Saatpalu ja Dagö-yhtye. Kokoonpano veti paikallisen killan tontin täyteen musiikinystäviä. Artistin suosio näkyi yhteislauluna, kun huomattava osa kuuntelijoista otti osaa konserttiin omaehtoisesti.

 

Seto Folk & Dance Festival, Setumaa, Viro 29.6.–1.7.2018.  

Vuonna 2019 Seto Folk & Dance Festival järjestetään jälleen kesäkuussa. Tarkempi ajankohta vahvistuu myöhemmin.

Takaisin