Jazzin hypermarketissa soi koko maailma

Kuvat: Matti Komulainen

25.04.2018 21:21


Daniel Erdmann’s Velvet Revolution oli 13. Jazzaheadin elämyksiä.

Jazzahead 19.–22.4.2018 Bremen, Saksa 

Järjestyksessä jo 13. Jazzahead kokosi Bremeniin moni-ilmeisen läpileikkauksen tämän hetken jazzista. Valokeilassa komeili teemamaa Puola. Lisäksi Pohjois-Saksaan saapui esiintyjiä ja osanottajia eri puolilta maailmaa.

Christian Böndicz esitteli unkarilaisen BMC-levymerkin uutuuksia ja Budapestin Opus-jazzklubin toimintaa Messe Bremenissä.

Jazzaheadin virallinen showcase-ohjelma sisälsi kaikkiaan 40 yhtyettä, jotka oli valittu 609 hakijasta. Oheistapahtumat pistekonserteista klubi-iltakattaukseen kasvattivat esiintyjämäärää kymmenillä.

Jazzin osto- ja myyntimarkkinat täydensivät kokonaisuutta. Messe Bremeniin saapui 3282 alan ammattilaista 61 maasta agenteista ja promoottoreista levy-yhtiöväkeen ja soitinvalmistajien edustajiin. Maakohtaiset osastonsa olivat pystyttäneet halliin muun muassa Suomi, Viro, Islanti ja Norja, vuoden 2019 Jazzaheadin teemamaa.

Jazz Forum -lehden ajan patinoimista kansikuvista oli koottu näyttely Jazzaheadiin.

Oman lisänsä markkinahumuun toivat monenmoiset esittelyt. Kiinnostava visuaalinen kokonaisuus oli esimerkiksi kansikuvanäyttely, johon oli poimittu vuonna 1964 perustetun Jazz Forum -lehden grafiikkaa. Lehden nykyinen päätoimittaja Paul Brodowski oli Jazzaheadissa monessa mukana, kuten kuuluttamassa esiintyjiä lavalle.

Keikkoja saattoi seurata myös valkokankaalta Teurastamon pihalla.

Jazzahead toi Bremeniin kaikkiaan reilut 17 000 kävijää. Keli suosi ammattilaisfestivaalia, sillä alkupäivinä kaupunkia hautoi +25°C-helleaalto ja viikonloppunakin lämpötila pysytteli keväisissä lukemissa.

Väkeä riitti kiitettävästi eri estradeille heti avausillasta torstaista lähtien. Messe Breminin halleihin 7.1 ja 7.2 mahtui aina. Sen sijaan messuhallin viereisen Kulturzentrum Schlachthofin eli Teurastamon näyttökeikat joutui seuraamaan seisaaltaan käytävästä tai pihan amfiteatterista videolta, ellei hankkiutunut saliin ajoissa.

Puola esillä

Puola tunnetaan jazzmaana aina Krzysztof Komedan ajoista alkaen. Legendaarinen säveltäjä ja pianisti jätti lähtemättömän jäljen paitsi Astigmatic-albumillaan (1966), myös kokeellisella jazzilla, jota hän teki Roman Polanskin elokuviin 1950-luvun lopulta lähtien. Pitkä perinne kuului Jazzaheadissa moniulotteisena tarjontana.

Puolalaisen jazzin kimarasta iski säväkimmin Kuba Więcekin trio. 23-vuotias saksofonisti työsti setissään kokeellista ja samalla iloisen leikittelevää sointia. Monin paikoin äänikuvasta välittyi vahva yhteys kansanmusiikkiin. Więcekissa oli samalla keulakuvan vaatimatonta karismaa, joka välittyi ilman minkäänlaista instrumentinhallinnan korostusta tai ulkokohtaista poseeraamista.

High Definition Quartet liukui vuorostaan kokeelliseen lennätykseen. Kopla eksperimentoi muun muassa, miltä kontrabasso kuulostaa rumpukapulalla soitettuna. Hetkittäin hillitön pudotus muistutti Charles Gilin tuottamien Vapaat äänet -kiertueiden ranskalaisbändejä, joille mikään inhimillinen ei ole vierasta. Samalla tuli koettua, että genrerajaton ajattelu on hyvinkin ominaista puolalaisjazzille.

Marcin Wasilewski on kasvattanut mainettaan koti- ja ulkomailla 1990-luvun alusta lähtien, osan ajasta trumpetisti Tomasz Stańkon taustabändin vetäjänä. Pianistin akustisen trion keikka oli sen myötä teemaillan odotetuimpia. Syystä.

Kolmikko veti alkuperäisellä kokoonpanollaan Wasilewski – Slawomir Kurkiewicz (basso) – Michal Miskiewicz (rummut) vähäeleistä mutta äärimmäisen latautunutta kiehutusta, jossa kristalloitui ajaton vähän on paljon -estetiikka. Pulppuavasta ja aaltoilevasta saundista tuli paikoin mieleen pohjoismainen kuulaus, mikä oli omiaan puhuttelemaan täpötäyttä hallillista.

Vahvan vaikutelman jätti myös Adam Bałdych. Viulisti esiintyi eurooppalaisessa fokuksessa norjalaispianisti Helge Lien trion kanssa. Bałdych on virtuoosin maineessa, mitä vahvisti keikkakin. Hän hallitsi instrumenttinsa läpikotaisin ja soitti sitä monin tavoin, tuloksena aina persoonallista musiikkia. Ilmaisussa kohtasivat rikkaat vaikutteet kansanperinteestä klassiseen jazzille ominaisella vapaudella.

Monika Borzym edusti Puola-spotissa lauluosaamista. Atlantin takaa oppia ja meriittejä kartuttanut 28-vuotias solisti ammensi ajattomasta laulelmatyylistä ja työsti materiaalia teksti edellä. Setti kattoi oman kappaleiston lisäksi Joni Mitchellin Big Yellow Taxin alkuteokselle uskollisena luentana. Americana mietitytti. Eikö ilmeiset lahjat kannattaisi keskittää omien kynäelmien hiontaan eikä mennä helpoimman kautta ja kosiskella yleisöä vanhoilla hiteillä?

Atom String Quartet vei kokonaisuutta toiseen ääripäähän. Kokoonpano ilmensi eurooppalaisen musiikkiperinteen hallintaa musiikilla, jossa jazz oli vain yksi elementti muiden joukossa. Jousinelikko väläytti samalla dynamiikan ja ajoituksen hallintaansa, joka loisti etenkin improvisoiduilta vaikuttavissa osioissa.

Suomalaista habaa

Joonas Haavisto Trio ja Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri oli valittu Jazzaheadin 16 yhtyeen European Jazz Meeting -läpileikkaukseen.

Joonas Haavisto Trio oli valittu Jazzaheadin eurooppalaisen jazzin esittelyyn.

Oheisohjelmaan oli lisäksi kiinnitetty jamien housebändinä soittanut Jussi Fredriksson Trio, dj-kontrahdin tehnyt We Jazzin Matti Nives sekä koko Bremeniin levittäytyneessä klubi-illlassa esiintyneet Mopo, Virta ja IKI, viidestä suomalaisesta, tanskalaisesta ja norjalaisesta naisesta muodostuva improvisoidun laulun ryhmä.

Joonas Haavisto Trio oli ensimmäistä kertaa showcase-tapahtumassa, vaikka muuten kansainvälistä turnauskokemusta on karttunut laajasti. Puolituntinen setti toimi kuitenkin hyvänä harjoituksena toukokuussa koittavaa viiden konsertin Japanin kiertuetta ajatellen.

Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri osoitti lavalla muskettisoturimaista yhteishenkeä.

Pianisti Haavisto, basisti Eero Seppä ja lyömäsoittaja Joonas Riippa tarjosivatkin harkitun kiteytyneen ja samalla moniulotteisen näytteen osaamisestaan. Kolmikko toimi intuitiivisen tarkasti toisiaan herkällä korvalla kuunnellen ja saumattomasti kanssasoittajien impulsseihin reagoiden.

Haaviston otteet toivat aluksi mieleen ukrainalaisjuurisen Lubomyr Melnykin vuolaasti virtaavan ja sarjallisuudesta luuppimaisessa kierrossaan ammentavan klaviatuuriflown. Setin edetessä äänivirta kirkastui selkeän meditatiiviseksi, mikä generoi yhteisklangiin levollisuuden tuntua. Päätökseen kolmikko oli varannut vielä vaarallista pirskahtelua ja alkuvoimaista vyörytystä.

Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri pani jo levytyksillään odotukset mullin mallin siitä, miltä kahden puhaltajan ja kompin tulee kuulostaa. Sama kuviakumartamaton lähestymistapa on kertautunut keikoilla, ja myös Bremenissä.

William Suvanne avasi Chess’n’Jazz -hankettaan Bremenissä.

Pauli Lyytinen, Verneri Pohjola ja Jori Huhtala astuivat lavalle päähineissään, Mika Kallio taas piti jakauksensa verhoamattomana. Musiikin suhteen sen sijaan ei konstailtu tai viritetty sisäpiirivitsejä. Vauhtiin ampaistiin vapain askelmerkein ja omintakeinen pyöritys kantoi läpi keikan.

Perinneorientoituneista puitteista ponnistettiin ylös, ulos ja kauas. Vahvuuksia oli myös ryhmätyön orgaanisuus – hetkittäin kuuntelijasta tuntui, että mitä tahansa voi tapahtua.

Daniel Erdmann on saksalaisen jazzin kiinnostavimpia vaikuttajia.

Messupuolella suomalainen jazzväki oli hyvin edustettuna muusikoista levy-yhtiöiden päämiehiin. Yhdellä oli hakusessa keikkamyyjä, toinen etsi jakelijaa kustanteilleen ja kolmas tunnusteli kaikupintaa innovaatiolleen. Esimerkiksi William Suvanne markkinoi syyskuulle 2018 ajoittuvaa hankettaan Chess’n’Jazz. Se sisältää parikymmentä konserttia lähes yhtä monella paikkakunnalla.

Ideana on yhdistää saksofonistille rakas lautapeliharrastus livekeikkaan. Konseptissa klassinen äly- ja strategiapeli kasvatetaan tilanteeseen mukautuvaksi taide-elämykseksi. Niin ikään syyskuussa julkaistaan Shakki ja jatsi -kvintetin albumi, jonka kanteen painetaan pelilauta.

Saksalaista osaamista

Markus Stockhausen miksasi harmoniaa moderniin metodiikkaan.

Isäntämaakin esittäytyi Jazzaheadissa. Ei ollut yllätys, että yhden koko tapahtuman vahvimmista näytöistä soitti Daniel Erdmann’s Velvet Revolution. Saksofonisti on osoittautunut luovaksi ja muuntumiskykyiseksi taiteilijaksi Bremenissä kuullun trion lisäksi esimerkiksi ryhmissä Das Kapital ja Vincent Courtois Mediums.

Jo Samettivallankumouskolmikon levy A Short Moment of Zero G vakuutti heti tuoreeltaan. Lavalla trio leijui kuin omalla vyöhykkeellään – musiikki häivytti messuhälyn kauas pois. Pientä ja suurta törmäyttänyt saundi oli maanläheisen akustinen.

Erdmannin sävellykset muotoiltiin korvaa miellyttäväksi helmeilyksi niin että foni, Theo Ceccaldin viulu ja Jim Hartin vibrafoni soivat täydellisessä balanssissa. Kolmiyhtyeys purkautui herkistyneen nyansikkaaksi soinniksi, jonka lyömät kipinät sinkoilivat korkeuksiin.

Kathrin Pechlofin harpputyöskentely hehkui Benjamin Schaefer Quite Firessa.

Musiikillisesti jotain aivan muuta mutta ilmaisullisesti aivan yhtä järisyttävää edusti Markus Stockhausen’s Quadrivium. Stockhausenin efektoima trumpetin ja flyygelitorven saundi sekä muu äänikuvan hienovarainen sähköinen muokkaus synnyttivät monitasoista ilmaisua, joka johdatti kokonaisuutta tutkimattomillle tantereille.

Ilmassa oli tunnustelevaa uteliaisuutta sekä rajoista piittaamatonta ennakkoluulottomuutta, jollaista voi odottaakin säveltäjä Karlheinz Stockhausenin pojalta.

Kiinnostavaksi osoittautui myös Benjamin Schaefer Quiet Fire. Pianistin kokoonpano rakensi siltaa jazzista klassiseen, instrumentteina tavanomaisten pelien lisäksi harppu. Ryhmän äänikuva vei yläsfääreihin samalla kun sävelmateriaalin hienostunut tyylitaju lämmitti mieltä. Elegantti fuusio kosketti niin olemuksellaan kuin soinnillaan.

Einar Scheving Quartet oli eurooppalaisen jazzesittelyn valopilkkuja.

Totutuista kuvioista karkasivat omille teilleen niin ikään Max Andrzejewski’s Hütte ja Fearless Trio. Ensin mainittu rumpalin ja säveltäjän combo ammensi aluksi muka perinne-americanasta mutta etääntyi nopeasti fonisti Johannes Schleiermacherin imussa muotoa kaihtamattomiin ulottuvuuksiin, freen suoraa tuuttausta ja kahlitsematonta tykitykstä kaihtamatta.

Fearless Trio taas on saksofonisti Johannes Ludwigin johtama työryhmä. Sen agenda kattaa kaikkea funkista rockin kautta genrejen mielikuvituksellisiin yhdistelmiin, tuloksena rohkeasti heittäytyvää modernia fuusiota.

Eurooppalaisen jazzin kohtaaminen

Philip Clemon Dream Maps -projektissa miksattiin ääntä ja kuvaa.

Muunkin eurooppalaisen jazzin taso oli korkea alan kohtaamiseen valittujen tekijöiden perusteella. Vahvimman näytön antoi islantilainen Einar Scheving Quartet. Sen jäsenet Einar Scheving (rummut), Óskar Guðjónsson (saksofoni), Eyþór Gunnarsson (piano) ja Skúli Sverrisson (basso) tunnetaan mestareina, joiden työhistoriaan sisältyvät muun muassa Mezzoforte, Wadada Leo Smith, Randy Crawford, Lou Reed, David Sylvian ja Ryuichi Sakamoto.

Kvartetti aloitti islantilaiseen kansansävelmään pohjautuvalla teoksella ja esitteli sen jatkoksi muun muassa loistavan Intervals-levynsä materiaalia, jossa on omien sävellysten lisäksi Sibeliusta ja Depeche Modea upean sisäistettyinä sovituksina.

Virgo Sillamaa (vas.), Linda Kanter ja Janno Trump kertoivat virolaisen jazzin kuulumisia Bremenissä.

Scheving oli nyansikas patteristi, joka haki ilmaisunsa pienistä tehoista ja aavistuksenomaisista viittauksista. Guðjónsson soitti emootion kuuluville ja vaikka hän pyöri välillä kuin dervissi, muusikkona hänen ei tarvinnut rääkätä torveaan suoraksi. Sverrison näyttäytyi taustalla peruskallion vakaana virtuoosina, jonka tilannetaju ei herpaantunut tiukimmissakaan käänteissä. Gunnarsson taas punoi minimalistisia piano-ornamentteja nelikon kerronnallisen ulottuvuuden kiteyttäen ja äänikuvan täydentäen.

Omintakeinen oli myös Philip Clemon Dream Maps -projekti. Brittiläis-irlantilainen kollektiivi tarjosi kokonaisvaltaisen audiovisuaalisen spektaakkelin, jossa musiikki ja taustalle projisoitu videomateriaali muodostivat latautuneen kokonaisuuden.

Kirke Karja on Viron vahvoja jazzvientinimiä.

Päämiehen kitaran, thereminin ja koneiden lisäksi äänikuvaa pensselöivät muun muassa sello, hang, bassoklarinetti, rummut ja basso. Instrumentaatio generoi tuokioon vahvan elämyksellisen tunnelman. Alun mielikuva Cinematic Orchestran kopiosta unohtui nopeasti. Keikan päätyttyä kuvavirta ja eklektinen sointi jäivät resonoimaan mieleen pitkäksi aikaa.

Virolainen osaaminen oli hyvin esillä Jazzaheadissa. Maakioskissa esimerkiksi Music Estonian Virgo Sillamaa, basisti-yhtyeenjohtaja Janno Trump ja laulaja Linda Kanter kertoivat viimeisimpiä kuulumisia.

Manuel Hermia (vas.), Valentin Ceccaldi ja Sylvain Darrifourcq panivat sävelet halki, poikki ja pinoon.

Keikkalavalla maan liveosaamista edusti puolestaan Kirke Karja Quartet. Pianisti otti tilanteen haltuun uteliaan kujeilevasti ja antoi yhtyeineen tasapainoisen kuvan osaamisestaan. Omien, virolaisesta folktraditiosta kumpuavien sävellysten rinnalla kuultiin sovitus Karlheinz Stockhausenin teoksesta Waage. Karjan pianismi purkautui soljuvana virtana, johon loivat vastavoimaa efektoitu sähkökitara, kontrabasso ja rumpusatsi.

Lassen tykitti uusinta norjalaisjazzia Bremenissä.

Belgialainen trio Manuel Hermia – Sylvain Darrifourcq – Valentin Ceccaldi otti vuorostaan tehtäväkseen purkaa sävelasteikot ja muut rakenteet alkutekijöihin ja koota ne uudelleen abstraktiksi konstruktioksi.

Virtuoottinen kolmikko huitoi ikäänkuin vapaassa pudotuksessa mutta organisoitu, tarkkaan harkittu ja kurinalainen tykitys kanavoitui piinaavan tarkaksi audiotsunamiksi. Hillitön ajankulun imitointi lyömäsoittimin ja kontrabassolla setin lopussa toi mieleen György Ligetin sadalle metronomille säveltämän klassikon Poème symphonique (1962).

Norjalais-belgialainen Lassen täydensi palettia harmoniaperustaisella hehkutuksella, jossa totutut kuviot kuitenkin taivutettiin natsaamaan moderniin mielenmaisemaan. Saksofonisti, lyömäsoittaja ja säveltäjä Harald Lassen johti kvartettinsa täpäristä paikoista aina selville vesille varmaotteisesti mutta rennolla ranteella.

Horse Orchestra toi Bremeniin tuulahduksen Tanskasta. Hilpeä ote ja hassut lava-asut levittivät ympäristöön karnevalistista tunnelmaa, joka kuitenkin jätti sytyttämättä – ehkä konteksti oli väärä?

Grégory Privat välitti Jazzaheadiin karibialaista energiaa.

Vastaavan aistimuksen herätti itävaltalainen Shake Stew. Bigband roiski kanvaasille soonisia värejä New Orleansin meiningillä. Minibigbandin pyöritystä jykevöitti tuplatut kontrabassot ja rummut. Vastaanottoa vain viilensi retkueen tietoisen yli-ironinen ja sen myötä luotaan työntävä asenne.

Tuulahduksia merten takaa

Päätösillan Overseas Nightin musiikillinen kaari ulottui martiniquelaispianisti Grégory Privatin trion sykkeestä Petros Klampanis Groupin multikultiin. Väliin mahtui niin perinteistä retrojyystöä kuin multimediaa hyödyntävää jazzia.

Mn’Jam Experiment tarjoili grafiikkaa sähköisesti painottuneen soinnin tueksi.

Grégory Privat’n eläytyminen toi etäisesti mieleen pari vuotta sitten Tallinnan Jazzkaarissa kuullun kuubalaispianisti Roberto Fonsecan – ehkä karibialainen kulttuurikehto yhdistää. Ilmettä ja tunnetta riitti startista finaaliin, äänenkäyttöä myöten. Temperamenttia kanavoitiin sisältöön kuitenkin yllättävän kurinalaisesti, ja sointia leimasikin pidättyminen ilmeisimmistä itsestäänselvyyksistä.

Amerikkalaispianisti Justin Kauflin vuorostaan keskittyi kehittämään roots-svengiä, jonka lähtökohdat olivat americanan lisäksi rhythm’n’bluesissa. Kädenojennus 2000-luvun musiikkiin aineellistui Sufjan Stevens -coverissa – tulkinta kalskahti miltei indie-popilta.

Virolaispianisti Kristjan Randalu oli Petros Klampanis Groupin vahvin linkki jazziin.

Kosmopoliittinen Mn’Jam Experiment tuntui vastaavasti jäävän audiovisuaalisen konseptinsa vangiksi. Monaalle kurkottava, sähköisesti muokattu sävelilmaisu sekä väittämän mukaan livenä kehitetty grafiikka eivät sytyttäneet. Multimedia lähinnä herätti mielleyhtymiä siitä, miten edelläkävijät kuten Kraftwerk ja Laurie Anderson ovat tehneet konserttikonsepteissaan ja levytyksissään vastaavaa aiemmin ja paremmin.

Yhdysvaltalainen Petros Klampanis Group kurkotti vuorostaan juurilleen. Bass Player Magazinen hehkuttama Klampanis ujutti sävellyksiinsä synnyinmaansa Kreikan vaikutteiden rinnalle sekä intialaista rytmiikkaa että balkanilaisia asteikkoja. Jousisektion kanssa tulos oli hieman ristiriitainen, sillä soinnit eivät aivan kohdanneet.

Yhtyeestä erottui edukseen Kristjan Randalu tulivuorimaisine purkauksineen. Virolaispianistin mielikuvituksekkaan eloisa työskentely nosti kokonaisuutta ja loi musiikkiin samalla jazzillisen vapaamuotoista lennokkuutta siinä missä jouset tuntuivat jäävän lappujen lumoihin.

 

Jazzahead järjestetään seuraavan kerran 25.–28.4.2019.

Takaisin