Jazzristeilyä Nevalla

Kuvat: Osku Rajala, Soili Vauhkonen, Pasi Virtanen

04.07.2018 10:31


Laivan alakerran svengaava orkesteri

Kvadrat oli aikoinaan Pietarin ensimmäinen jazzklubi. Nykyään se toimii eri paikoissa, kesäisin leveää Neva-jokea kulkevilla laivoilla jotka lähtevät Talvipalatsin välittömässä läheisyydessä sijaitsevalta laiturilta. Perjantai-iltana 29.6.  suunnattiin tarkastamaan meininki tällä kelluvalla klubilla.

Tuuli oli nostanut Nevan pintaa yli 70 cm normaalista, mutta vielä oli reilu puolimetriä varaa, jotta laivamme pääsi turvallisesti alittamaan matalimmat Nevan sillat. Vaahtopäiden sekaan ja kohti ylävirtaa.

Laivalla kahden tunnin risteilyn ajan musiikki soi kahdessa kerroksessa – alakerrassa tällä kertaa mustalaisjazzia / ikivihreitä laulusolistilla ja ylhäällä perinteistä dixielandia. Soitto soi melkein välittömästi laivan lähdettyä kahteen settiin jaettuna lyhyellä tauolla melkein koko risteilyn ajan.

Yläkerrassa dixiebändi oli istutettu puoliksi laivan molemmille sivuille ja orkesterin jäsenten välissä kulki käytävä peräkannen ovelle, jota väki käyttikin sumeilematta. Muusikoita se ei tuntunut haittaavan, vaan he tarjoilivat laajan kattauksen tuttua syvän etelän rytmiä.

Kuuman kosteassa alakerrassa tarjoiltiin ensimmäisessä setissa perinteista mustalaisjazzia, toisen setin liukuessa ikivihreämpään jazz- ja slagermaailmaan. Alakerran tunnelma tiivistyi entisestään, kun tanssijat täyttivät jo sinänsä ahtaan käytävätilan. Mutta läsnäolijat tykkäsivät meiningistä.

Laivan pöytiintarjoilu pelasi, tarjolla oli ruokaa ja juomaa  – pikanttina yksityiskohtana pantiin merkille että monet paikalliset olivat tuoneet omat eväät taskumatteja myöten, eikä tätä ollenkaan pahalla silmällä henkilökunnan puolelta katsottu, ehkä fiksua sinänsä – ei se ruoka ja juomavalikoima nimittäin niin kovin ihmeellinen ollut.

Viihteellinen illanvietto yhtäkaikki. Tunnelma laivalla kohosi loppua kohti, käytävillä tanssittiin ja melko riehakkaasti soi yläkannella When the Saints Go Marching In kun tultiin takaisin laituriin.

Laiturilla tervehti tuulinen ja sateinen Pietari, jonka kruunasi suurkaupungin taksin metsästys. Mutta sekin palkittiin ja illan lopuksi kuultiin vielä hotellimme naapurissa sijaitsevassa ravintola Port Arturissa piteästi funkkaavaa naisorkesteria.

http://jckvadrat.ru

Takaisin