Juureva käynnistyspolkaisu: Mopocop vauhdissa Jazzpäivillä

Kuvat:

20.10.2013 16:59


Mopocop (Kuva: Ari Kauppi)

Oulun valtakunnalliset Jazzpäivät käynnistyivät perjantaina 18.10.2013  jäntevin ottein, kun nuoret musikantit valtasivat estradin Tubassa. Mopocop pudotteli skrodella säröllä ja suurella halulla sähköistä rock-jazzia; tämä nuorten musikanttien kvartetti on kiehtova ja jännittävä ensemble.

Etupäässä tasajakoisia instrumentaaleja soittavat mopopollarit osoittautuivat oikein kekseliäiksi ja taitaviksi muusikoiksi. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta biisit olivat omia; ehkä jo hieman ylenmääräisen tietopuolisia (ja sehän on aina tunteen kustannuksella), mutta aika korjaa tällaiset asiat.

Oululaisilla on aivan omansalainen huumori. Mopojeparilla on sana hallussaan; omaperäinen muunnos Robocopista, ja biisien nimikkeistössä vilahtelee mm. a otsikoita Suoritus-blues, Oolrait ja Pedro P.

Viimeksi mainittu kappaleen nimi ei rumpali Olli Estolan mukaan tosin tarkoita mitään, mutta basisti Katariina Kuure vakuutti pontevasti, että hänen sävellyksiinsä liittyy aina tarina ja merkitys. Niin tai näin, hyvältä kuulosti.

Olli vitsaili lavalla myös edesmenneen Matti Oilingin lailla huutelemalla rumpujen yli. Mutta lyönti oli kuten Matillakin, täsmällistä, irtonaista ja piti groovea rennosti yllä. Silloin on varaa hieman pilaillakin.

Mopocop poseeraa

Mopocop poseeraa

Omin eväin

 

Nuoret tekijät ovat irtautuneet bluesrock-pohjaisista vakioratkaisuista ja lähteneet rohkeasti omille teilleen. Perinteisestä molli/duuriperustasta on lähdetty pelottomasti muunnesävelien kiinnostavaan, joskin ehkä hieman hetteiseen maailmaan.

Muunnesävelillä tarkoitetaan sävellajin omasta säveliköstä ylentämällä tai alentamalla muunneltuja säveliä. Muunnesävelien tärkeä tehtävä on toimia “lainattuina” johtosävelinä sävellajin omille sävelille, kuten esimerkiksi mollin lajeissa. Niillä voidaan tonaalisesti täydentää, tai ehkä ”kruusata” melodiaa kuten sävellajiin kuuluvilla sävelillä yleensäkin.

Bändi oli sisällyttänyt omiin biiseihinsä myös sytyttäviä a cappella -sekvenssejä; esim. kitaristi soitti ilman soitinsäestystä, kommunikoiden rumpalin kanssa. Tämä tuo molemmille vapautta ja syventää myös kokonaisilmaisua. Pienessä tilassa volyymi pysyi kohtuudessa. Groovea otetta voisi syventää, mm. jazzvalssin käyttö keventäisi ilmaisua ja kuljettaisi jamia painottomasti eteenpäin.

Katariina Kuure soitti sorminäppäilytekniikalla jäntevästi sähköbassoa; osa kuvioista oli sangen monimutkaisia, mutta syke ja rytminen jännite säilyivät koko ajan ja yhteistyö rumpalin kanssa oli esimerkillistä. Makuasia, mutta minusta kontrabasso toisi moniin biiseihin lisäarvoa. Kolmijakoinen, hidas blues joka tapauksessa poikkesi bändin omasta, selkeän älyllisestä musiikkilinjasta, ja toi verenmakua mukaan. Biisi kuulosti hieman parafraasilta Miles Davis-klassikosta All Blues, aina sykähdyttävää bassoriffiä myöten.

Toni Jakku-Hiivala

Toni Jakku-Hiivala

Kitara jää pystyyn

Mopocopin keskushahmo on kitaristi Toni Jakku-Hiivala. Erityisesti kolmimikkinen Fender-lankku soi hänen käsissään muhkeasti, ajoin suorastaan taivaallisesti (kromaattiset nousut ylärekisteriin olivat ”astraalikuvioineen” hirmuisia). Vongutukset ja kierrot saivat ajoin kylmät väreet selkään, oikean käden ekstensio oli vaikuttava, oktaavisoittoa olisi mielellään kuullut vaikka koko illan.

Kaksimikkinen Gibson soi kuivakkaammin; kuulosti välillä siltä, että kaikki kanavat eivät äänentoistossa olisi olleet käytössä. Artisti tuntui Gibsonin varressa myös jotenkin menettävän itseluottamustaan. Jeff Beck on jo 70-luvulla (mm. Wired-albumi) osoittanut Gibsonin solidiksi työkaluksi fuusiojazzissa, mutta se ehkä vaatisi kovempaa volyymiä ja enemmän efektilaitteistoa. Aika tuonee tähänkin lisää sisältöä.

Janne Mikkonen on enempi pohdiskeleva kitaristi, rauhallinen analyytikko, ja häntä olisi kernaasti kuunnellut enemmänkin. Jos jotakin toivoa rohkenisi, niin miksei näiden kahden, sangen erityylisen kitaristin dialogia. Siis hieman kuten John Scofield & Pat Metheny pudottelee duona mm. Everybody’s Party’n .

Siis syventämistä lähinnä hakisin tuolle kahden kitaran iloiselle keskustelulle. Scofieldin A Go Go päätti encorena hienon illan. Mopocop on kehittänyt itselleen persoonallisen soundin ja tekee musiikkia tiukalla asenteella. Kysyntää näin osaaville nuorille on ammattipiireissä ilman muuta, mutta toivottavasti bändi pysyy omana ryhmänään kasassa pitkään – levytystä alkoi kaivata heti tuoreeltaan.

*          *          *          *

Oulua on totuttu pitämään kirjailijoiden kaupunkina (Hellaakoskesta, V.A.Koskenniemestä ja Teuvo Pakkalasta nykypolveen; Joni Skiftesvik, Kauko Röyhkä jne.). Oulu on myös varteenotettava jazzkaupunki: musiikkikasvatus huomioi jazzin näkyvästi ja paikallisyhdistys Jazz 20 ry on ansiokkaasti kuljettanut jazzin sanomaa jo 40 vuotta.

Oulu Youth Jazz Orchestra koostuu nuorista oululaissoittajista, jotka opiskelevat Madetojan musiikkilukioissa tai konservatorion pop/jazz-linjalla. OYJO, johtajanaan Jaakko Jauhiainen, varsinaisesti käynnisti illan. VR:n nykykäytännön mukaisesti junani oli tunnin myöhässä, joten missasin tämän tilaisuuden. Hienoa kuitenkin, että nuorille muusikoille kaiken kaikkiaan annettiin näyttämö käyttöön kansallisen jazzjuhlan avajaisissa.

Valtakunnalliset Jazzpäivät Oulussa, perjantaina 18.10.

Ravintola Tuba, avajaisissa

Oulu Youth Jazz Orchestra

Mopocop: Toni Jakku-Hiivala; kitarat, Janne Mikkonen, kitara; Katariina Kuure, bassokitara; Olli Estola, rummut

 

Takaisin
Translate »