Kerava Jazzin lauantai-iltapäivä innosti

Kuvat: Kim Knappe

29.05.2018 14:27


Svenska Kaputt

Kerava Jazzin lauantai-iltapäivä oli varsin maltillinen, muttei missään mielessä kiihkoton,eikä jättänyt ainuttakaan kuulijaa viileäksi. Suomalaisesta minimalismista (Berghäll-Kujanpää) kimmonnut musiikillinen etsintä lähti omille teilleen ja kulminoitui ruotsalaisvieraitten (Svenska Kaputt) rempseään ilotteluun. Kaputt on levyttänyt näkemyksiään Suomi-jazzista jo 2015, mutta nyt kuultiin sitä ensimmäistä kertaa livenä Keravalla.

Berghäll & Kujanpää Duo

Helsinkiläinen Joakim Berghäll (38) on erilaisia raja-aitoja kavahtava muusikko ja säveltäjä. Pääinstrumentti on saksofoni, mutta hän hallitsee myös mm. lyömäsoittimia, kitaransoittoa ja tietokoneavusteisten looppien käyttöä.

Pianisti ja säveltäjä Antti Kujanpää(39) tunnetaan parhaiten Kvalda -yhtyeen ja sen solistin, Aili Ikosen kanssa tekemästään yhteistyöstä. Viime kesän festivaalilla Kujanpää teki uuden aluevaltauksen soittamalla urkuja mainiossa GI/AN/T -yhtyeessä.

Berghäll ja Kujanpää ovat jo vanhoja bändikavereita, ja esiintyneet Keravallakin Auteur Jazzissa. Lauantainen konsertti oli kuitenkin heidän ensiesiintymisensä duona. Ehkä tämä uusi aluevaltaus osaltaan vaikutti hieman esityksen tiettyyn karheuteen ja ehkä voisi sanoa varovaisuuteen – eli kovin suureen riskinottoon ei nyt oikein ilmennyt valmiutta.

Apple-looppien avulla mukaan oli otettu hieman ”avaruudellisia sfäärejä” – vai miksi noita suhinoita ja valkoista kohinaa oikein kutsuisi? Minä tietysti en ymmärrä niistä mitään, mutta toisaalta en ymmärrä mistään muustakaan mitään, joten niiltä osin olemme sujut. Hieman irralliseksi ne joka tapauksessa tuntuivat jäävän. Äänentoistotekniikkaa kohentamalla esitykseen on mahdollista luoda myös syvyyttä ja saada se kohoamaan aidosti siivilleen.

Säveltäjänä Berghäll on yllättävän monipuolinen; pienyhtyejazzsävellysten lisäksi mm. näyttämö-, orkesteri- ja kamarimusiikkia. Tämän moninaisuuden tiivistämisessä duoformaattiin riittää vielä haastetta. Säveltäjän kiinnostus maailmanmusiikkia kohtaan saisi tulla tässäkin konseptissa rohkeasti esiin, bassoklarinettia kannattaisi lisätä myös.

Artistit pusersivat instrumenteistaan erikoisia sävyjä, mutta varsinainen duokontribuutio hakee nähtävästi vielä muotoaan. Varsinaiseen aja-aitojen kaatamiseen ei nyt ylletty – ja tarvitseeko niitä ”kaataa”? –, ja esityksen kaari jäi vielä jotensakin epäselväksi. Kuitenkin lupaavassa alussa ollaan.

Joakim Berghäll, baritonisaksofoni, bassoklarinetti, Antti Kujanpää, piano, koskettimet

Jonas Kullhammar

Svenska Kaputt  

Ruotsalainen kvartetti Svenska Kaputt on omaksunut hauskan ja moniselitteisen nimen; se kai voisi suomentaa ”rikki oleva ruotsalainen.” Mikään ei silti näyttänyt olevan musiikillisesti rikkinäistä tai epäkunnossa Keravan jazziltapäivässä.

Totta kyllä, että yhtye käyttää paljon riitasointuja ja luo välillä erikoisella instrumentaatiollaan erikoisia disharmonioita, mutta kaikki tapahtuu suunnitelmallisesti ja hallitusti. Paljon energiaa purkautui, muttei kaoottisena ryöppynä tai sekasortona.

Yhtyeen keskushahmo, saksofonisti Jonas Kullhammar lukeutuu Suomi-jazzin ystäviin, erityisesti 60-luvun modernistien ja muutosagenttien (Martti ”Edward” Vesala, Juhani Aaltonen, Seppo”Paroni” Paakkunainenjne.) musiikki on tehnyt häneen lähtemättömän vaikutuksen.

Kullhammarin viehtymys matalaan äänialueeseen oli erikoinen ratkaisu tässä konstellaatiossa. Baritonisaksofoni kuitenkin sopi erittäin hyvin poikkeukselliseen ja omaperäiseen kokoonpanoon.

Kaputt -yhtyeen kitaristi Reine Fisketulee progressiivisen rockin alueelta ja hänen Jeff Beck -tyylin vongutus ja ajoittain kai ulvotus toi bändin outputiin mainion lisämausteen. Tässä tyylimaailmojen kohtaamisessa häntä tuki oivaltavasti rumpali Johan Holmegard.

Yhtyeen musisointi on ilmeisesti saanut vaikutteita myös suomalaisesta progesta; ei ehkä niinkään Juhani Aaltosen melodisista huilujaksoista Kullhammarilta kuultuna, vaan Fisken kautta. Yksi musiikin tekemisen ominaisuuksia sekin, kuulostaa Tasavallan Presidentiltä, ilman että soittaisi nuottikaan kuten nuori Jukka Tolonen. Kehitystä, progressiota, sekin.

Yhtyeen tuotokseen basisti Torbjörn Zetterberg toi virkistävän ja tavallisesta poikkeavan panoksen. Hänen soittoaan kuultiin jo Kullhammarin suositussa, useita jazzpalkintoja voittaneessa kvartetissa.

Reine Fiske, kitara; Johan Holmegard, rummut; Torbjörn Zetterberg, basso; Jonas Kullhammar, saksofonit, huilut

 

Takaisin