Kuusikulmainen minäkuva

Kuvat: Olli Sulin

10.07.2017 19:35


Alder Ego sunnuntai-iltapäivällä LähiTapiola-lavalla.

Kun väenpaljous LähiTapiola lavan äärestä oli haihtunut muualle Johanna Iivanaisen esityksen jälkeen, niin katsomopenkeillä oli hyvää tilaa, kun Alder Ego, kahden puhaltajan, kontrabasson ja rumpujen yhdistelmä saapui lavalle seuraavana esiintyjänä. Tällainen instrumentaatio ei ole ihan tavallisemmasta päästä kokoonpanoja. Tällä pohjalla rakentelee rumpali Joonas Leppäsen kokoama kvartetti omia kuvioitaan.

Soittajat ovat toki tuttuja jo muutaman vuoden takaa, mutta itse en tiennyt tämän kokoonpanon olemassaolosta mitään ennen heidän esiintymistään tänä vuonna Pori Jazzeilla. Leppäsen ohella trumpetisti Tomi Nikku, tenorisaksofoni Jarno Tikka ja kontrabasisti Teemu Åkerblom ovat esiintyneet eri yhtyeissä edellisinä vuosina Porissa. Kaikki edustavat nuorempaa jazzpolvea ja he ovat jo osoittaneet hyvää osaamistasoa.

Joonas Leppänen

Leppäsen pohjustama ohjelmisto rakentui kesän korvalla ilmestyneen debyyttilevyn sisältöön. Mukana oli myös aivan uutta sävellystyötä, joihin kuului aloituskappale Hexacon.  Siitä yhtye jatkoi saman tien toisella uutukaisella, mikä rymisteli hyvin uhkaavan oloisesti, salakavalasti lymyten jossain piilossa ja sitten hyökäten tuiman tunteettomasti esiin aiheuttaen pelkoa ja ahdistuneita tunteita.

Sen nimi kertoi korppikotkien uhmasta ja niiden pelottavasta kavaluudesta, joten siinä kappaleen musiikillinen intensiteetti osui sopivasti nappiin. Teemu revitteli paksukieliä piinallisen repivästi saaden aikaan kolkon pelokkaan tunnelman ja puhaltajat tuuttasivat vapaasti improvisoiden räväkkää kiusaisen tuskaisaa äänimattoa.

Koko joukkueen röyhkeän painava toiminta kuvasti hyvin totuudentuntuisesti tilannetta. Siinä oli onnistuttu luomaan kauhukuvaa free-painotteisen esittämistyylin muokkaamana. Esitystyyli iski todella tukevasti free jazzin esikartanossa viihtyvään jazzdiggariin.

Uudelta julkaisulta repäistyn Moon 5 -kappaleen merkeissä seikkailu eteni riehakkaasti. Eriaikaiset puhallukset nopeasti ylös ja hiljalleen alas rassasivat mukavasti itsetuntoa Joonaksen möyhentäessä onnistuneesti lisää tukevaa rytmistä painetta kehon kielelle.

Seuraava oli taas uutta ”tavaraa” Cupism, mikä oli saanut vaikutteita kuvataiteesta. Kun nimi tuli esille jälkeenpäin, niin en osaa sanoa, olisiko siitä löytänyt Picasson. Uuden levyn aloitusraita Homecoming puolestaan oli syntynyt Joonaksen päässä siitä miten palaaminen Suomen marraskuun räntäsateeseen vaikutti mentaalisesti tunnetilaan.

Taikavuoresta kertova uusi sävellys Magic Mountain suuntasi ajatukset kaukaiseen mystisyyteen ja siitä päästiin lopuksi runollisen kerronnan kautta luonnon lintujen kauniiden äänien autuuteen, A poetic murmuration of birds.

Rumpali Joonas Leppänen oli säveltänyt esityksen kaikki kappaleet. Hän osoittautuikin monisärmäiseksi musiikin kirjoittajaksi. Osin hillityn täsmällisellä linjalla tehokkaasti toimineesta konseptista tuli esiin monikuvioista vapaata linjanvetoa, mistä löytyi railakkaasti hyökkääviä osioita, joita toteutettiin ryhmänä aktiivisesti myös runsaalla improvisaatiovalmiudella. Yhtyeen tekemisestä jäi ensi kertaa kuulleena hyvä maku.

Pori Jazz 2017, jazzkatu, sunnuntai 9.7.2017
LähiTapiola-lava
16.00 Alder Ego

Takaisin