New Orleansia ja jump-taivasta

Kuvat: Osku Rajala, Soili Vauhkonen

04.12.2017 18:56


Kenneth Sjöwall's Dixie Dudes

Hotelli Riekonlinna tarjoili lauantai-iltana tämäkän annoksen dixielandia, ei tosin Mississippin suiston bändin soittamana vaan Oulujoki suiston keikareiden esittämänä. Väliäkö tuolla tuolla, sillä klarinetisti Kenneth Sjöwallin luotsaama pohjolan valkean kaupungin kuusikko suoriutui tehtävästään oivasti. Tyylillä, taidolla ja sielulla, jolla voisi mennä esiintymään aina syvän etelän pyhtättöön, Big Easyyn saakka… tai lähempänä Dresdenin upeille, joka toukokuisille Dixie Festivaleille,

Tähän mennessä tämä kuusikko ei ole tosin esiintynyt Oulu – Kajaani linjan eteläpuolella. Taitamattomuuttaan? Vastaus on kyllä… markkinointitaitamattomuuttaan, sillä niin messevän valmillta ja rullaavan huimalla tatsilla kulkevalta heidän soitantonsa kuullosti.

Kenneth Sjöwall

Avausbiisi Bourbon Street Parade sai ravintolayleisön tahtijalat teputtamaan riemukkaasti… ja syvän etelän sielunelämän soljumaan itsekunkin kuulijan sisuksiin. Tätä keikariryhmää oltiin vartavasten tultu kuuntelemaan mm. Kotkasta saakka, kun tunnettu dixiemusiikin ystävä Esko Matilainen seurueineen istui salissa. Ja soitanto tuntui maistuvan ja ”sikkaari pöllähteli” soitannon väliajalla tuttun tapaan hotellin savuttelupaikalla…

Klarinetisti Kenneth Sjöwallista povattiin aikoinaan kovaa kilpailijaa Antti Sarpilalle, mutta hän päätti jäädä Oulu Sinfoniaan ammattilaiseksi… ja soittamaan myös silloiseen oululaisen rumpali Jammu Siiran vetämään Polar Dixie Bandiin.  Vuoden 2014 alkupuolella hän perusti tämän nimikkobändinsä Kenneth Sjöwall’ s Dixie Dudes.

Sjöwallin klaneetti soi tutun rytmikkäänä, imartelevan kauniina, tulisen terhakkana ja koko ajan käheän kikertävänä. Soundi kuullosti aidolta neworleansilaiselta, sellaiselta, jota Big Easyn alan taiturit tarjoilevat vaikkapa mm. JazzFestin Economy Hallissa… niinkutsuttua korvahunajaa… hallittuna ja sielukkaana.

Hänen vieressään puhalteli kornettiinsa Jukka-Pekka Peltoniemi, alkujaan Rovaniemen Syväsenvaaran koltiaisia, joka on löytänyt soittoammatin myös Oulu Sinfonian riveistä. Ja komeasti soittopeli soikin, niin sorenoidills kuin ilman… ja sielukkuus ja tahdikkuus olivat herralla huippuluokkaa…

Pasunisti Sebastian Jeker toimii leipätyökseen musiikinopettajana Oulussa. Hänen eläytyvä ote soittopeliinsä että hyvät soolottelut natsasivat erinomaisesti kokonaisuuteen. Hänestä sykki voimakkaasti dixien syvin olemus ja hän ilmeisesti ideoi puhallin sektion salin läpi soittaen suorittama marssi… harmi ettei paikalla ollut meikäläisten ”esitanssija” Eero Kallio, joka mallikkaasti liittyi soittajien marssin perään Jazzboatilla Prahassa saaden muuta kuulijakuntaa mukaansa New Orleansin malliin.

Komppiosasto oli puhaltajiin nähden stagen toisella laidalla, jossa kiintopisteeksi kulminoitui hurja rumpali Olli Estola. Oulun konsservatorion opettaja, monessa pienissä isoissa kokoonpanoissa kalvokalustoa ja peltejä hallinnoiva tyyliniekka. Hän eli joka solullaan mukana illan rytmityksessä ja irtaantui välillä huimiin sooloihin. Rytmikuviot eivät olleet täysin perinteistä tavaraa, vaan hän paisutteli kokonaisuutta herkullisilla lisäelementeillä. Kun ukko ei kaikin ajoin pysynyt jakkarallaan, vaan intomielisenä soitti seisoviltaan ja lisäsi tunnelmaa huudoillaan ja ilmeillään, oli keikarointi tapissaan. Upea soittokokonaisuus…

Basisti Petri Heikkinen on taustoiltaan rockabillyn ja muun rytmimusiikinlajien taituri, jonka soittotyylissä tämä näkyi soittotapojen myötä. Moninaiset kasvoilmeet, työstö- että soittoasennot ja soolovärjäykset täydensivät mukavasti kokonaisuutta.

Keikareiden keikari oli tyylikkäästi tuolillaan koko setin ajan ryhdikkäästi istunut banjoisti Juuso Kiviniemi. Yhtälailla ryhdikkäästi soi hänen nelikielisensä, antaen täydentävää rytmimattoa puhaltimille kuin irtautuen muutamaan otteseen makoisan heliseviin sooloihin.

Sjöwall keikareineen soitti rullaavan makoisan dixie- / neworleas-ohjelmiston, joka päättyi nopeantäräkkään Tiger Ragiin… mukaan eläytynyt hengästynyt yleisö taputti voimakkaasti encorea. Ja sellainen tuli ikäänkuin musiikillisen ” rietastelun” synninpäästöksi: When The Saints Go Marchining…

Kokonaisuus oli siis kovaa tasoa ja sitä aitoa tunnelmaa. Ehkä hieman terästettynä ja tiivisrytmisempänä. Kuitenkin kotimaamme vastaavien tyylisuunta orkestereiden ehdottomaan huippukastiin kuuluvana ja eteläisemmän Suomenkin festivaaleille erinomaisesti sopivana.

Tanakkaa tahtia Tunturihotellissa

Riekonlinnasta Dixie Dudesin kahden setin hienosta konsertista oli mukava ”jäähdytellä” muutaman sadan metrin kävelyllä Santa’s Hotel Tunturiin, jossa oli starttaamassa Screaming Jay & The Bones. Yhtyeen bravuurina on 50-luvun svengaava jump and blues sekoitus tuttua r&b, jazz, jive – ohjelmistoa, joka panee tanssikenkiin liikettä.

Yhtye oli esiintynyt jo edellisiltana illan toisena bändinä, mutta nyt oli aloitusvuoro. Valitettavan vähälukuinen tanssikansa oli vaivautunut paikalle, kun tämä nimekkäiden soittajien nostagiabändi aloitti musisoinnin. Mutta ne jotka olivat tulleet setin alkuun paikalle, saivat heti kunnon sykettä kuultavakseen.

Bändin keskushahmo, laulaja-pasunisti Jay Kortehisto väänsi hellästä poskiposkesta hirvittävään rytmikaatoon. Vanhat tutut biisit juoksivat tiukalla tatsilla ja hikikarpalot  Jayn otsalla kertoivat siitä intensiteetistä, jolla hän kappaleita esitti… ukko paneutui hommaan ammattimaisesti ja pirun makoisasti… mieleen tupsahti jostain kumman syystä Ray Gelato The Giantseineen aikoinaan Imatra BBF:ssa kuin Kainuun Jazzkeväässä… Oh Marie…

Saksoiippuun puhalteli Pope Puolitaipaleen lippahattuinen tuuraaja, Antti Snellman. Räkää, tunnetta ja mahtavaa tatsia löytyi rutolti. Hienoa vanhan menomusan hallintaa. Kitaran kieliä komensi Valtteri Pöyhönen mallikkaasti. Niin rytmikomppaus kuin soolottelut olivat tanakkaa tavaraa. Sielun sopukoihin imeytyvää.

Illan aistikkain pelimanni oli puku päällä paksukieliä bassolla pompotellut Lasse Sirkko. Tyylikäs rytmittäjä, jolta soitto irtosi vaivattoman helponnäköisesti. Rumpupatteriston takana yksi Kaamosjazzin urakoijista, Thomas Rönnholm, tyylisuuntataituri.

Vaikka allekirjoittaneen piti valitettavasti poistua paikalta eka setin jälkeen, jäi mieli erittäin tyytyväiseksi, sillä yhtyeen soitto  kumarsi komeasti suurille esikuvilleen. Toisaalta tämän tyyppisiä orkestereita on maassamme tarjolla jokseenkin vähän. Harmi, sillä tämä musiikki on täyttä timanttia monen illan huipennukseen… miksei myös aamuvirkuille.

Hieno päätös Kaamoksen ravintolakonserteille… Buona Sera!

 

Kaamosjazz lauantaina 25.11.2017 

Kello 19.00 Hotelli Riekonlinna, Saariselkä
Kenneth Sjöwall’s Dixie Dudes 
Kenneth Sjöwall, klarinetti, J-P Peltoniem,i kornetti, Sebastian Jeker, pasuuna, Juuso Kiviniemi, banjo, Petri Heikkinen, basso, Olli Estola, rummut

Kello 22.00 Santa’s Hotel Tunturi, Saariselkä 
Screaming Jay & The Bones
Jay Kortehisto laulu, pasuuna, Antti Snellman, saksofoni, Valtteri Pöyhönen, kitara, Lasse Sirkko, basso, Thomas Rönnholm, rummut

 

Takaisin