Salo Jazzin lauantain ilmaistarjonta

Kuvat: Olli Sulin

06.10.2015 17:16


Mauri Mikkola Quintet jazzfuusion pyörteissä (kuva: Olli Sulin)

Toinen jazzpäivä Salossa avautui melko koleassa säässä, ainakin siltä tuntui, kun aamutuimiin kävimme Ollin kanssa torilla kävelemässä ja katsomassa loimulohen valmistumista ennen aamiaista hotellissa. Torilla näytti avautuvan oikeat markkinat, telttoja oli paljon ja tarjolla oli jos jonkinlaista tavaraa. Myyjiä oli runsaasti, mutta asiakkaita ei näin aamuvarhaisella vielä ollut montakaan liikkeellä.

Turun konservatorion salolaisnuoret tunnelmoimassa "jazzkadulla"

Turun konservatorion salolaisnuoret tunnelmoimassa ”jazzkadulla”

 

Lauantain jazztarjonta keskittyi aamupäivän ja iltapäivän ajaksi kahteen Turuntien varrella olevaan kahvilaan. Sen lisäksi Turun konservatoriossa opiskelevien neljän nuoren salolaisen soittajan bändi (Kuvassa vasemmalta Konsta Mäenpää, Aaro Saarinen, Aimo Jalonen, Matti Mikkola) esiintyi kadulla ohikulkijoiden iloksi soittaen lähinnä bluespop-covereita ennen kahden kahvilakonsertin alkua ja niiden välisellä tunnin pituisella tauolla.

 

Rennon kiireetöntä fuusiopohjaista jazzia

Puolen päivän aikaan ensimmäinen konsertti alkoi Café Maku -nimisessä kahvilassa, missä soitti Mauri Mikkola Quartet (MMQ). Nimi ei sanonut minulle oikeastaan mitään ja siksi keskustelinkin ennen keikan alkua hetken aikaa Maurin kanssa hänen johtamasta kvartetista ja sen soittaman musiikin sisällöstä.

Yhtyeen johtaja Mauri Mikkola eläytyi soittoon

Yhtyeen johtaja Mauri Mikkola eläytyi soittoon

MMQ:ssa soittavat vakiokokoonpanossa Mauri Mikkola, kitara, Hannu Hiltula, tenorisaksofoni ja huilu, Kristiina Karsten, kosketinsoittimet, Johannes Peltola, basso sekä Karri Kerkelä, rummut. Nyt Salon keikalla rumpujen takana istui Oskar Suksi Karrin ”tuuraajana”.

Kvintetin kokoonpanosta Mauri kertoi seuraavaa:

– Yhtyeen perustamisesta on kulunut vasta vähän toista vuotta. Itselläni oli koko joukko valmiita sävellyksiä ja halusin saada niille tilaisuuksia esittää konserttimuodossa. Sillä varjolla aloin kasata yhtyettä, jonka kanssa voisin alkaa soittaa tätä materiaalia.

– Karri lupautui heti mukaan. Johannes oli vielä silloin koulussa Musiikkiopistolla. Vaimoni Kristiina on ollut jo pitkään töissä. Hannu taas on pitkän linjan muusikko, joka on soittanut mm. Ari Polojärven bändissä ja Johan Ölanderin kvartetissa ja monissa muissa. Tällä hetkellä hän on opiskelemassa, vaikka onkin jo neljänkymmenen ikäinen. Itse olen musiikin ammattilainen, muusikko, säveltäjä ja soitonopettaja. Pääasiassa soittajat tulevat Turun seudulta. Oskar, Kristiina ja minä olemme kaikki turkulaisia. Johannes muutti nyt Helsinkiin opiskelemaan. Hannu on Nousiaisista, vaikka on opiskellut Kuopiossa.

Yhtyeen soittamaa musiikkia on vaikea suoranaisesti lajitella johonkin selkeään kategoriaan, mutta se on Mauri Mikkolan omaa tuotantoa.

Pianoa MMQ:ssa soittaa Maurin vaimo Kristiina Karsten

Pianoa MMQ:ssa soittaa Maurin vaimo Kristiina Karsten

– Soittamamme musiikki on minun kirjoittamaa ja sovittamaa kaikilta osin. Jazz on musiikkina laaja-alaista ja sitä on vaikeata määritellä tarkasti nykyään. En sanoisi suoraan, että soitamme jazzia, vaan musiikkia yleisemmin.

– Monet, jotka ovat kuunnelleet uutta levyämme, ovat sanoneet varsinkin ensimmäisestä osiosta, että tämä on jazzia. Sanoisin, että ykköslevy on alkuun perinteisempää jazzia.

– Mukana on montakin kappaletta, joissa harmoniavalinnat ovat aika rohkeita eli ei kovinkaan traditionaalisia. Olen yrittänyt olla tällä tavalla uskalias kappaleiden rakentelussa. Valosta varjoon (Lux et Umbra), sisältää aurinkokellosta otetun teeman, missä rakkaus säilyy aina.

Hannu Hiltulan painavaa kerrontaa tenorillaan

Hannu Hiltulan painavaa kerrontaa tenorillaan

– Musiikissani on tarina, eli ”ykkösessä” lähdetään liikkeelle maailmasta, mitä tutkitaan ulkopuolelta, siitä mitä näemme ympärillämme. ”Kakkoslevy” menee enemmän sisäiseen maailmaan. ”Kakkonen” muuttuu samalla enemmän fuusiomusiikin puolelle. Se alkaa kappaleella Schizophrenia, mikä on rakennettu isometrisistä siirtyilevistä ja rikkimenneistä melodiateemoista. Sitä voi hyvin verrata skitsofreniaan, mitä kutsuttiin entisaikoina jakomielitaudiksi, eli kyseessä on jakomielitautinen rytmi.

– Lähtökohtaisesti olen hyvin kiitollinen bändin jäsenille siitä, että he ovat lähteneet tähän projektiin mukaan. Kirjoittamani kappaleet eivät ole helpoimmasta päästä soitettavia.

– Kahvilan emäntä sanoi äsken, että musiikkiamme on aika helppoa kuunnella. Monesti kuulijat ovat yllättyneet siitä, ettei tämän musiikin soittaminen kuitenkaan ole aivan helppoa. Näillä tekemisillä ei rikkauksia tavoitella, vaan tähän liittyy olennaisena osana intohimo itse musiikkiin.

– Keikkojen kanssa on hirvittävä taistelu. Puhuessani muusikoiden kanssa, niin monesti tulee esille itsensä mainostamisen hankaluus. Siitä tulee vähän korni olo, koska jokainen tietää, että musiikki on rajaton alue, mitä on käytännössä mahdoton omaksua täysin. Ulospäin pitäisi näyttää osaavansa kaiken, olla mestari, se on sellaista myyntimiehen hommaa. Siinä välissä on melkoista taistelua siitä miten saisi keikkoja. Pitäisi vaan pystyä markkinoimaan itseään rohkeasti, mutta se taito on hieman aika yleisesti ”hakusessa”.

Yhtye on julkistanut maaliskuussa tänä vuonna 2CD:n debyyttialbuminsa Lux et Umbra. Salon jazzfestivaalin yhteydessä pidettyä kahvilakonserttia voitaneen kait samalla pitää eräänlaisena levynjulkistuskeikkana, sillä esityksen pääsisältö koostui näiden levyjen kappaleista.

Kuten Mikkola kertoi, niin kuultu musiikki oli tarinankerrontaa elävästä elämästä. Sävellyksissään hän nojaa enemmän intuitioon kuin traditioon. Matkaa taitetaan harmonian ja dissonanssin rajamailla ja samalla tutkitaan rytmiikan eri osa-alueilta.

Minkälaisen vaikutelman esitys sitten teki musiikin sisällön suhteen. Vaikka yhtyeen musiikin sanotaan olevan sekoitusta monen eri genren vaikutteista, niin kaikesta huolimatta ensisijainen vaikutelma oli jatsillinen. Mielestäni yhtyeen soittama musiikki sisälsi hitaan tunnelmallisen jazzin elementtejä ja hienoja rytminvaihteluja siinä määrin, että sijoittaisin sen ensisijaisesti jazzin kartalle. Tätä puoltaa myös soittajien erinomaisen tuhdisti soittamat improvisoidut soolo-osuudet. Toki sieltä löytyi Weather Report -aineksia fuusiomusiikin aikakaudelta 1970-luvun alusta. Kuunnelkaa levyn kappaleita esimerkiksi ”tuubista” tai ostakaa levy ja päätelkää itse. Kokonaisuus oli ainakin livenä kuultuna miellyttävää ja ammattitaitoista tekemistä.

Oskar Suksi "tuurasi" vakiorumpali Karri Kerkelää

Oskar Suksi ”tuurasi” vakiorumpali Karri Kerkelää

Ensimmäisenä esitetty Nairobi juontaa juurensa Maurin lapsuuteen ja lumiseen maahan ja talvisen kirkkaaseen yötaivaaseen, missä tähdet tuikkivat ja kuu ”möllötti” kirkkaana. Näin hän itse kertoi kappaleen synnystä.

– Pikkulapsena sitä alkoi miettiä, mikäs tuo kirkkaana loistava pallo oikeastaan on ja liikkuuko se vai pilvet. Kymmeniä vuosia myöhemmin pääsimme käymään vaimoni kanssa Afrikkaan. Lähtiessämme Turussa on 30 astetta pakkasta ja kun laskeuduimme Nairobin kentälle pimeänä yönä, niin vastassa oli plus 30 astetta lämpöä. Kun tulimme terminaalin näin taivaalla valtavan isona samaisen kuun. Siitä sykähdyttävästä hetkestä syntyi tämä ”piisi”.

Waltzigon -kappaleen takana puolestaan oli sanaleikki, valssiko?.… onkohan tämä valssi?

– Huomasin, että aloin tehdä isometrisiä ja polyrytmisiä ideoita paperille ja siitä syntyi tämän kappaleen aihio. Kappaletta voi tanssia kolmeen ja laskea neljään. Where We Are Going oli koskettavan syvällinen ja surumielinen balladi. Maurin mukaan sen sisällössä oli hiukan vakavampikin viesti. Ei pidä masentua aamutuimiin, ei ainakaan muusikon aamuun. Kappaleessa soolot vyöryivät tyylikkäästi soittajalta toiselle, osin lähes huomaamattomasti linkittyen toisiinsa.

Setti ei mennyt ihan kokonaan Mikkolan omien sävellysten parissa, sillä kuulimme myös yhden reippaan rytmikään jazzstandardin. Oliver Nelsonin Stolen Moments, minkä aikana Hannu Hiltula puhalsi erinomaisen temperamenttisen saksofonisoolon.

Nuori tulevaisuuden nimi nauhattoman basson varressa, Johannes Peltola

Nuori tulevaisuuden nimi nauhattoman basson varressa, Johannes Peltola

Seuraavaksi siirryttiin hieman kokeellisempiin musiikkiin harmonioihin ja rytmeihin. Kappale Interphase – Focus – Interphase oli lyhyt ja se sisälsi lähinnä kosketinsoittaja Kristiina Karstenin ja Oscar Suksen rumpujen välisen yhteissoiton vuoropuheluineen.

– Teen paljon sävellystöitä yöllä sängyssä kirjoitellen. Kappaleiden sisältöjen ideat syntyvät erilaisista irrallisista osioista. Tällaisesta tilanteesta löytyi myös ajatus seuraavaan kappaleeseen. XLIX kertoo roomalaisin kirjaimin luvun 49. Kirjoittaessani huomasin kellon menneen yli puolen yön ja samalla totesin, että nyt on minun syntymäpäivä, täytin silloin 49 vuotta.

XLIX alkoi räväkällä rutistuksella hieman ison orkesterin mallisesti, minkä jälkeen pianon ja basson keskinäisen keskustelun jälkeen siirryttiin kitaran ja saksofonin vuoropuheluun basson ja rumpujen täyttäessä komppauksen nautinnollisesti taustalla. Nopeat rytminvaihdokset loivat kappaleeseen mukavaa eloisuutta. Avaruudellinen tunnelma latautui kappaleeseen Space Between Stars tehtäessä matkaa tähtien välillä. Siinä tuli upeasti esille nuoren Johannes Peltolan taito liu’uttaa nauhattomalla bassolla nautinnollisia alarekisterin sävelkuvioita. Lopuksi kvintetti soitti vielä pitkähkön kappaleen Schizophrenia, missä rikottujen rytmien ja melodioiden kautta pyrittiin löytämään skitsofreeninen asetelma soitinten keskinäisessä suhteessa, rytmin ja mielen sekasortoisessa vainoharhaisuudessa.

 

Kitaravetoista rockjazzia

Kahvila Toinen Keksi toimi iltapäivän toisen konsertin pitopaikkana. Kahvila oli tupaten täynnä yleisöä, kun Onni Lonka Trio aloitti oman osuutensa festivaalin toisena päivänä. Kolmen helsinkiläisen muusikon muodostama yhtye aloitti rumpali Jonne Taavitsaisen rumpuintrolla, johon yhtyeen luotsi Onni Lonka tarttui kitarallaan. Bassoa piti ennakkotietojen perusteella soittaman Joonas Tuuri, mutta paikalla näytti olevan Teemu Åkerblom myöhemmin illalla soittaneesta Nina Myan orkesterista.

Toisena kappaleena tuli Horace Silverin jazzstandardi Nica’s Dream, joka kuului aikanaan ainakin Art Blakey & Jazz Messengersin ohjelmistoon Horacen soittaessa tässä kokoonpanossa. Trio soitti mielestäni rocklähtökohdista johdateltua kitarajazzia. Setin aikana soitettiin sekalaista ohjelmistoa Beatlesista Hendrixiin ja siihen väliin mahtui vielä yksi blues ja yksi jatsillisempi kappale, Bill Frisellin Strange Meeting.

 

Salo Jazz 2015 3.10.2015
11–15 Jazzkatu (Turuntie) Turun konservatorion oppilaiden salolaiskvartetti
12.00 Café Maku, Mauri Mikkola Quintet
14.00 Toinen Keksi, Onni Lonka Trio

Takaisin
Translate »