Soittoa yli rajojen – Oslon by:Larm on musiikkien juhlaa

Kuvat: Matti Komulainen

09.03.2017 13:48


Dr. Kay and His Interstellar Tone Scientistsin fonisektion tyylinäyte.

Oslon by:Larm on musiikkitapahtuma, joka keskittyy uusiin ja nouseviin nimiin. Järjestyksessä jo 20. by:Larm kokosi Norjan pääkaupunkiin maaliskuun alussa 4000 delegaattia sataan seminaariin ja pariinsataan konserttiin – paikallisten musiikinystävien lisäksi. Alkuasukkaita houkuteltiin mukaan norjalaistähdillä kuten Sondre Lerche ja Jarle Bernhoft.

Norjan kruununprinssi Haakon ojensi Phonofile Nordic Music Prize -palkinnon Jenny Hvalille.

Järjestäjien mukaan Pohjoismaiden suurin musiikkialan kokoontuminen sisälsi soittoa laidasta laitaan, jazzia unohtamatta. Oslon keskustan osoitteessa Karl Johans gate 35 operoi upea estradi nimeltä Victoria Nasjonal Jazzscene. Aiemmin elokuvateatterina tunnetun klubin lavalla kuultiin kolmen päivän mittaan monenlaista sävelilmaisua. Oli kyseessä akustinen jazz tai kokeelliset kokoonpanot, sali tarjosi tasapainoisen kuunteluelämyksen.

Lisäksi by:Larmissa jaettiin Phonofile Nordic Music Prize -palkinto vuoden albumista sekä kaksi kunniamainintaa.

Tänä vuonna oli ehdolla peräti kolme suomalaisteosta – The Hearing: Adrian (Solina Records), Pintandwefall-yhtyeestä aiemmin tunnetun laulajan Ringa Mannerin projekti, Mikko Joensuu: Amen 2 (Svart Records), syvällisesti elämää pohdiskeleva levykokonaisuus sekä Oranssi Pazuzu: Värähtelijä (Svart Records), tanakkasointinen ja tunnelmiltaan tumma rockalbumi.

Norjan kruununprinssi Haakon ojensi palkinnon lopulta norjalaiselle Jenny Hvalille levystä Blood Bitch. Palkintoon sisältyi 30 000 Norjan kruunun, noin 3 500 euron, rahasumma. Kunniamaininnoin aateloitiin puolestaan Oranssi Pazuzu sekä Skúli Sverrison, Hilmar Jensson & Arve Henriksen, islantilais-norjalainen ambientjazztrio Saumur-levyineen.

Megalodon Collective tarjoili by:Larmin yllättävintä jazzia.

Jazzia kullekin

Victoria Nasjonal Jazzscene liputti by:Larmissa avoimmuuden puolesta. Puristisen tyylipoliisiratsaamisen sijaan klubissa kuultiin muun muassa aggressiivista elektrojazzia, freen kaikuja, rhythm’n’blues-sävyistä kitaratrioa ja uus-fuusiota.

Ratkaisu viesti, että Victoria on estradi ilmaisuille, joita yhdistää uuden etsiminen ja orgaanisuus. Ennakkoluuloton kokeellisuus ja käsin tekeminen suovat mahdollisuuksia monenlaisiin kohtaamisiin, kun talon miellyttävissä puitteissa ja hyvän äänentoiston ja akustiikan turvin pääsee kokemaan mitä erilaisimpia musiikkeja livenä.

Elämyksistä inspiroivin oli lauantain Megalodon Collective. Uuden Animals-albumin julkaisukonsertti ilmensi säväyttävästi kollektiivisen voimasoiton ulottuvuuksia. Septetti koostui kahdesta rumpalista, basistista, kitaristista sekä kolmesta puhaltajasta, joilla oli usein eri rekisterin saksofonit käytössä, mutta myös muita pillejä.

Megalodon Collectiven patteristit hallitsivat satsinsa suvereenisti.

Tuplapatteristo ei ollut maanjäristyksen demonstrointia varten vaan rumpalit Henrik Lødøen ja Andreas Skår Winther generoivat oikeasti lisäarvoa sointiin loihtimalla pulssin rinnalle kiehtovia melodialinjoja. He myös esittelivät mitä tyylitajuisimpia nyansseja riisutusta vähänsoittamisesta hehkuvaan sutityöskentelyyn. Puhaltajien Martin Myhre Olsenin, Karl Nybergin ja Petter Kraftin kehittämien harmonioiden täydentämä äänimaailma sytytti mielleyhtymiä muun muassa ethiojazziin ja uusimpaan kokeelliseen eurojazziin. Hallitusta kudoksesta välittyi sen myötä yhtä lailla omaa linjaa hakeva no-wave-ajattelu kuin tyylipuhdas free, tosin aina niin että lavalla ja lavalta yleisöön säilytettiin katkoton yhteys.

Improvisoinnissa seitsikko näyttikin habaansa äärimmäisen kurinalaisesti. Vaikka muodosta irtauduttiin mitä villeimpiin sfääreihin, maaliin saavuttiin täsmälleen yhtä aikaa. Ruotsalais-norjalainen kokoonpano edusti kolmipäiväisissä Victoria-soittajaisissa samalla yleisöystävällisintä linjaa: kontaktia otettiin myös lämminhenkisissä välispiikeissä, joilla puhemiesrumpali Henrik Lødøen taustoitti kuultua.

Dr. Kay and His Interstellar Tone Scientists toi tuulahduksen arkestraa by:Larmiin.

Perjantain kruunasi puolestaan hulppea arkestra – juuri niin, Sun Ran hengenheimolainen. Täpötäysi Victoria eli täysillä mukana, kun Dr. Kay and His Interstellar Tone Scientists, Norjan vastine Herman Poole Blountin legendaariselle kokoonpanolle valtasi lavan. Oktetti takoi tanakan setin psykedeelisesti sävytettyä space-jazzia, jonka painopiste oli ruuvattu huumoripitoiseen viihdyttävyyteen.

Ulkoisesti näyttävä show-ryhmä oli sonnustautunut värikkäisiin, itämaisiin kamppeisiin turbaaneineen ja kultakankaisine viittoineen. Solisti julisti kosmisesta yhtenäisyydestä sekä rauhanomaisesta rinnakkainelosta universaalissa mittakaavassa. Kieli poskessa sanoma kuului ”Unite to become united”. Komiikka ja parodia toimivat yhtä lailla niihin, joilla oli käsitys, millaisesta historiasta ammennettiin, kuin pelkästään hyvää meininkiä hakeviin perjantai-illan poreilijoihin.

Musiikki kaartui 1920-luvun svengistä New Orleansin kautta Lambadan kaltaisiin lainoihin ja edelleen 1960-luvun astraalijazzista funkiin. Oktetti osoittautui paitsi tyylitajuiseksi sointimaailmojen yhdistäväksi, myös erittäin taitavaksi bilebändiksi. Osuutensa aluksi se marssi yleisön läpi kulkueena lavalle ja päätti lisäksi settinsä viemällä musiikin ilosanomaa symbolisesti kaikkien kuuluville ja avoimen taivaan tähtien alle. Bändi nimittäin suuntasi keikkansa lopuksi pois lavalta letkana läpi klubin ja kokosi Victorian ulkopuolelle kymmeniä uteliaita yhteislauluun hyytävästä viimasta huolimatta.

Reflections in Cosmo suunnisti äänimyrskyssä rumpali Thomas Strønenin johdolla.

Kokeellista ilmaisua

Victorian muusta tarjonnasta jäivät mieleen torstain avausillan Reflections in Cosmo sekä lauantain Cakewalk ja Hedvig Mollestad Trio.

Reflections in Cosmon jyräys kaartui drone-murinoista Bill Laswellin Material-kollektiivin rytmiseen sykkeeseen ja edelleen myöhempien aikojen King Crimsonin mieleen tuovaan tekno-proge-kielioppiin rumpali Thomas Strønenin johdolla.

Hän samoin kuin sormiomies Ståle Storløkken, saksofonisti Kjetil Møster ja kitaristi Hans Magnus ”Snah” Ryan käyttivät instrumenttiensa ohella ja tukena elektroniikkaa. Keikan mittaan volyymi kiri toistuvasti ravistelevan fyysiseksi. Äänikudos vaikutti improvisoidulta ennalta sovittujen suuntaviivojen pohjalta ja huokui iskevimmillään orgaanisuutta. Soinnissa kohtasivat uskottavasti jäsenten eklektinen tausta niin kokeilevassa sähköisessä jazzissa kuin Motorpsychon tyyppisissä, raskainta rockia edustaneissa kokoonpanoissa.

Cakewalk ammensi ilmaisussaan muun muassa psykedeliasta.

Cakewalk tarjoili setissään vuolaan energistä voimasoittoa impro edellä. Free-kulma ei ilmennyt niinkään vapaapudotuksena vaan tapana, jolla trio yhdisti sointiinsa vaikutteita niin progesta kuin varhaisesta psykedeliasta. Mielleyhtymää vahvistivat projisoinnit. Ne muistuttivat 1960- ja 1970-lukulaisia happodioja, joissa värit ja muodot vaihtuivat sattumanvaraisesti projektorin lampun porotuksessa.

Hedvig Mollestad Trio tuntui ammentavan vuorostaan rytybluesista ja proto-heavysta, Freen ja Creamin kaltaisten pioneerien jyräyksestä. Soinniltaan kolmikko oli kuin Stevie Ray Vaughan & Double Trouble -remmin raskaskätisempi serkku. Näyttävänä lavaesiintyjänä liiderikitaristi, punaiseen kimallemekkoon sonnustautunut Hedvig Mollestad toi mieleen myös Erja Lyytisen. Tiukka riffittely svengasi ja sai liikettä myös yleisöön.

Hedvig Mollestad työstää kitarastaan maanläheisiä murinoita.

Muista akteista Monkey Plot toi mieleen Police-yhtyeen sekä 1980-luvun fuusion ilman aikakaudelle leimallista sormiorekisteriä. Instrumentaatio ja biisien rakenne resonoi mieleen muistikuvia etenkin modernista jazzista inspiroituneen Andy Summersin vaikutuksesta brittitrion hittivirtaan.

Girl puolestaan oli duo, joka tarjoili tunnelmakasta laulaja-lauluntekijämateriaalia. Ina Sagstuenin sormioista loihtimat rytmikonepulssit toivat ryhtiä folkia ja americanaa dreampoppiin yhdistävään leijuntaan, jota skarpitti myös työpari Christian Wintherin kitarointi.

Heida Mobeckin ja Anja Lauvdalin Skrap liikkui osuudessaan etäimmälle kokeellisuudessa. Kaksikko toi lavalle röykkiön sormioita ja muita koneita, joita he soittivat kasvotusten. Hälyäänistä ja tahallisista tai tahattomista soonisista piikeistä kehkeytyi sähköinen matka, joka ei kuuntelijoita kosiskellut. Lähimmäs yleisöä duo kurkotti encorellaan, joka soitettiin yllättäen tuuba etusijalla – vasken lämpö muodosti huikean kontrastin modernille noiselle.

… ja kaikkea muuta kans  

Victorian ja parinkymmenen muun virallisen estradin lisäksi joka puolella Oslon keskustaa soi by:Larmin aikana. Keikkoja saattoikin kokea vaikkapa levykaupassa tai kävelykadun hyisessä viimassa. Oleellista tuntui olevan, että musiikkia tehdään koko maailmaa ajatellen. Ilmankos sävelilmaisu ja alan osaaminen laajemminkin ovat muodostuneet Norjan vientivalteiksi.

Cashmere Cat soitti by:Larmissa edm-setin

Isoimmat massat saivat liikkeelle paikalliset suuruudet. Esimerkiksi norjalaistähdet Sondre Lerche ja Jarle Bernhoft täyttivät vaivatta ydinkeskustan tuhat kuuntelijaa vetävän Sentrum Scenen. Heistä muun muassa Bernhoft on luonut myös kansainvälistä uraa, ja mikä ettei – isosointinen laulusto ja heittäytyvä esiintyminen toimivat kotikatsomon lisäksi mitä erilaisimmissa ympäristöissä.

Tämänvuotisen by:Larmin ehkä hypetetyin artisti oli Magnus August Høiberg alias Cashmere Cat. Vuonna 1987 syntynyt dj, turntablisti ja laulunkirjoittaja on työstänyt musiikkia kymmenille mega-artisteille, kuten Kanye West, Britney Spears ja The Weeknd. Sen myötä kirkosta klubiksi muutettu Kulturkirken Jakob tiukkui uteliaita tarkkailijoita ja elämyshaluista tanssikansaa päätösyönä.

Sähköinen rytmiikka ja pulssia katkoneet sämplet kuulostivat pääosin sitkeän muodikkaalta edm-virralta Cashmere Catin livekeikalla. Se oli kuitenkin juuri sitä, mitä yleisö halusi ja huomattava osa keskilaivaa bailasi kuin viimeistä päivää. Jos perinteisempi dj-osaaminen puhutteli, kisua lämmitellyt Svani, tuottajanakin meritoitunut ja laajasti maailmalla keikkaillut norjatar, miksasi omassa setissään globaalia klangia M.I.A.:sta Missy Elliottiin.

Kattavuuteen satsaava by:Larm on tähdistään huolimatta ennen kaikkea foorumi tulevaisuuden nimille. Pienessä musiikkibaari Monossa esiintynyt Drøm toimi siitä hyvänä esimerkkinä. Vaikka bändi vasta tekee tuloaan, yleisön edessä se on valmis jo mihin vain. Hyväntuulinen ja sinut itsensä kanssa oleva kopla nosti elektronisen saundipalettinsa lentoon maanläheisellä poljennolla. Solisti loisti huomion keskipisteenä lämpimine fraseerauksineen. Bändin nimi onkin kiirinyt laajalle, sillä tila täyttyi nopeasti viimeistä sopukkaa myöten.

Oslossa ahkeroi myös muita pohjoismaalaisia. Heistä esimerkiksi islantilainen Fufanu veti by:Larmissa kaksi keikkaa vankalla otteella. Bändi tasapainotti uhmakkaan asenteensa hypnoottisella lavapresenssillä. Muun muassa Damon Albarnin kanssa työskennellyt Reykjavíkin kasvatti todisti, miten by:Larmin kaltaisessa showcase-ympäristössä vastavuoroisuus tuottaa synergiaetua kaikille osapuolille vaikkapa uusien esiintymistilaisuuksien muodossa.

 

by:Larm, Oslo 2.–5.3.2017

 

Takaisin