Tallinn Music Week tarjosi sointeja klassisesta jazziin

Kuvat: Matti Komulainen

06.04.2017 09:12


Sooäär/Koikson/Voorand/Daniel vie eikä vikise.

Viime viikolla 30.3.–2.4.2017  järjestetty ja sunnuntaina päättynyt yhdeksäs Tallinn Music Week oli tähänastisista showcase-tapahtumista Viron suurin joka suhteessa. Estradeja oli satakunta ja artisteja saapui yli 30 maasta.

Monialaisuus lisäsi TMW:n kiinnostavuutta oleellisesti. Kävijöihin vetosi nimittäin musiikin lisäksi muun muassa keskustelutilaisuudet, elokuvat, design, makumaailmat sekä taide useissa muodoissa. Ilmankos tapahtumapaikat täyttyivät ilta toisensa jälkeen.

Helen Sildna on TMW:n äiti.

Ensi-illan multikultia

Tallinn Music Week heijasti ohjelmakartan monipuolisuutta musiikillisestikin. Ajan äänivirrasta oli mukaan poimittu popin ja rockin lisäksi kaikkea jazzista klassiseen, metallista hiphopiin, elektrosta folkiin ja teknosta bluegrassiin. Kullekin genrelle löytyi oma, luonteva ympäristönsä Viron pääkaupungista.

Viron kulttuuriministeri Indrek Saar oli avaamassa yhdeksättä Tallinn Music Weekiä.

TMW:n torstain avajaisissa Kultuurikatelissa sen sijaan vallitsi aidosti festarimainen tunnelma. Vanhassa voimalaitoksessa kuultiin monenlaisia sointeja saman katon alla. TMW:n luojan Helen Sildnan ja Viron kulttuuriministerin Indrek Saarin puheenvuorojen jälkeen lavan valtasi kapellimestari Kristjan Järvi työryhmineen. Paikallista Glasperlenspiel All Stars -orkesteria täydensivät avauksessa brittiläinen beatboxin maailmanmestari Bellatrix ja amerikkalainen säveltäjä-kitaristi-dj-räpperi Gene Pritsker.

Kokoonpanon ohjelmanumero Radio Head Rewritten perustui Steve Reichin teokseen Radio Rewrite (2012), jossa amerikkalaissäveltäjä tutki brittiläisen rockyhtyeen Radioheadin musiikkia. Järven konseptissa muun muassa pianolla, lyömäsoittimilla sekä Mihkel Mälgandin sähköbassolla täydennetty klassinen ulottuvuus ankkuroitiin moderniin urbaaniin sointiin. Sen kulmakiviä olivat Bellatrixin suullaan ja mikrofonilla kehittämä rytmiikka sekä Pritskerin laitteistaan kaivama sähköinen syöte.

Soite svengasi mukaansatempaavasti, kun ensemble heittäytyi rohkeasti biittien ja tyylien vietäväksi. Bellatrix osoittautui mestaritittelinsä veroiseksi taituriksi, jolta hoitui tykin peruspärskyttelyn lisäksi melodisempi kuljetus, samoin kuin vokaali- ja räp-osuudet. Pritsker taas otti lavan haltuun suvereenisti tarttuen lopussa myös sähkökitaraan. Konsertin viimeiseen numeroon sisällytettiin improvisointia, ja orkesterikin osallistui hatusta tempomiseen. Energiapurkauksen jälkeen Järvi näytti syystä tyytyväiseltä.

Järvi heitti vielä toisenkin keikan avajaisissa. Kattilahallin esitys Rip Up the Stage oli ehkä illan yllättävin. Kapellimestari astui mukavuusalueeltaan läppäri-dj:n rooliin Pritskerin parina ja Bellatrixin tukena.

Alexander Hacke ja Danielle de Picciotto toivat TMW:iin kokeellisen produktionsa.

Kahden dj:n ja beatboxaajan kuvio avartui lopuksi räjähtäväksi räp-keikaksi. Pritsker näyttäytyi vanhan koulukunnan riimikko-MC:nä pallotellen solistiosuuksia Bellatrixin kanssa. Arvo Pärtin ensimmäisen sinfonian muokkaamisella käynnistetty setti päätettiin räävittömään teknohittitulkintaan, joka viimeistään loksautti leuat. Yleisö elikin mukana täysillä.

Kultuurikatelin alakerran pikkusalissa Alexander Hacken ja Danielle de Picciotton osio edusti ainakin yhtä kokeellista ilmaisua. Industrial-ryhmässä Einstürzende Neubauten vuonna 1980 aloittanut Hacke väläytti aika ajoin vanhaa minäänsä piinaten rumpua hartiavoimin de Picciotton paneutuessa lyyrisempään lähestymistapaan. Taustalle heijastettu taide ja erilaiset instrumentit laulun ohella viestivät kunnianhimoisesta hankkeesta, josta aisti yhtä lailla Hacken hälyhistorian kuin duon maailmanmusiikilliset ulottuvuudet.

Maarja Nuut ja Hendrik Kaljujärv yhdistivät kansanmusiikkia elektroon industrial-ympäristössä.

Kattilahallissa esiintyivät vuorostaan Maarja Nuut ja Hendrik Kaljujärv. Nuutin viulunsoitto ja runonlausunta sekä Kaljujärvin koneosaaminen synnyttivät hedningarnamaisen pyörteen. Nuut hyödynsi luuppereita ja muita vempaimia kerrostaen soitostaan ja äänestään monitasoista äänikudosta. Tribaalimainen poljento kasvoi paikoin vangitsevan hypnoottiseksi.

Vahva omaperäisyys välittyi myös pikkusalissa kuullusta Suadista. Suomalaisyhtyeen tunnetuin hahmo on Jimi Tenor, jonka saavutukset ulottuvat poikkeuksellisen laajalle kentälle. Bändin keulakuvaksi osoittautui kuitenkin laulaja Suad Khalifa, joka kartoitti sielukkuuden syövereitä viileäntyylikkäästi.

Mielen muurit nurin

Viron presidentti Kersti Kaljulaid puhui TMW:ssä inspiroivasti.

Viron presidentti Kersti Kaljulaid avasi Tallinn Music Weekin perjantaiaamuna juhlallisesti Tallinnan Venäläisessä kulttuurikeskuksessa. Estradiin liittyi symboliikkaa, joka heijastui kaikkeen TMW:n toiminnassa. Kaljulaidin mukaan historia oli tapahtumassa läsnä hyvällä tavalla. Vastakkainasettelun sijaan TMW:n luoja Helen Sildna on avannut uusia ovia ja kutsunut mukaan mitä erilaisimpia tahoja. TMW on avartanut siten osaltaan koko Viron mielenmaisemaa moniarvoisemmaksi, tulevaisuuteen rohkeasti katsovaksi yhteiskunnaksi.

Näitä periaatteita noudatettiin myös TMW:n konferenssiosuudessa. Eri kohtaamisia yhdisti luovien ja kestävää kehitystä ilmentävien ratkaisujen etsiminen musiikkialan ajankohtaisiin haasteisiin, oli kyseessä valtavirran ulkopuolisten tapahtumien järjestäminen tai Englannin brexit.

Jaak Sooäär, Ara Yaralyan ja Markku Ounaskari kehittivät tiheän tunnelman keikallaan.

Musiikkillisesti taas perjantaina saattoi keskittyä vaikkapa jazziin. Telliskiven luovuussaarekkeen Vaba Lava oli varattu Jazzkaar-festivaalin ja Viron jazzliiton yhteiselle voimannäytölle. Ohjelma kattoi kiitettävästi tuoreimmat tuulahdukset, jossa ylitettiin monenlaisia rajoja.

Esimerkiksi Jaak Sooäärin, Ara Yaralyanin ja Markku Ounaskarin trio koostui kolmen kansallisuuden muusikoista. Yhdessä he loivat soonisesti sofistikoitunutta ja muodoltaan minimalistista leijuntaa, josta välittyi yhtä lailla avaruudellinen tilantuntu kuin zenmäinen meditatiivisuus. Kolme virtuoosia jakoivat ajan ja tilan intuitiivisen luontevasti niin että kukin kantoi johtajan soihtua osaltaan ja vuorollaan.

Kadri Voorand ja Mihkel Mälgand karkasivat improvisoinnissaan ylempiin sfääreihin.

Kadri Voorand puolestaan esiintyi kaksin bassovirtuoosi Mihkel Mälgandin kanssa. Materiaali oli pääosin uutta ja levyttämätöntä, joukossa yksi teos laulaja-multi-instrumentalisti-säveltäjän viimeisimmältä albumilta Armupurjus (2016). Keikasta kehkeytyi villiä vapaapudotusta, joka edellytti herpaantumatonta vastaanottokykyä niin Mälgandilta kuin yleisöltä.

Äänten organisoitua pyörremyrskyä kuunnellessa tuli mieleen, että kokoonpano kannattaisi tallentaa livenä. Yleisön läsnäolo selvästi kannustaa Voorandia viemään improvisaationsa huikeisiin sfääreihin, kun taas studio-oloissa samaan intensiteettiin yltäminen voi olla hyvin haasteellista.

Erki Pärnoja: Efterglow latasi visuaalisuutta sävelilmaisuun.

Erki Pärnoja on tahollaan esitellyt vaihtuvanimisiä projekteja, joita on yhdistänyt päämiehen lisäksi luottomuusikoista koottu yhtye. Nytkin tilan otti haltuun Peedu Kassin kaltaisten valiosoittajien kollegio kitaristi-säveltäjän johdolla. Elokuvalliseksi visioidusta teoskokonaisuudesta Efterglow purkautui sen myötä täpötäydessä salissa eeppinen ja maalailevuudessaan isoeleinen sähikäinen. Kyllä kelpasi!

Lauantaina leffaa, folkia ja teknoa 

Laibachin Ivan Novak ja ohjaaja Morten Traavik esittelivät TMW:ssä dokumentin Liberation Day.

Lauantain ohjelman avaukseksi valikoitui elokuva Liberation Day (2016), joka dokumentoi Laibach-yhtyeen konserttimatkan Pohjois-Koreaan. Slovenialainen taidekollektiivi jäi mieleen 1980-luvulla Queenin ja Opuksen kaltaisten yhtyeiden monimerkityksellisillä tulkinnoilla. Moninaiset viittaukset, tosikkomaisuuden parodia sekä populaarikulttuurin ja totalitarismin kuvasto leikkasivat kultaisesti joukkion säväyttävissä teoksissa.

Pohjois-Korea edusti todellisuudessa monilta osin Laibachin fiktiivisten videoiden ja lyhytelokuvien maailmaa. Koppalakkien alta ei hymyilty ja sensuuri saneli lopulta, mitä konsertissa sai soittaa elokuussa 2015. Punakynä sauhusi eikä auttanut, vaikka iso joukko ihmisiä oli kuinka harjoitellut kappaleita myös isäntien kielellä. Hanke vietiin kuitenkin maaliin ja dokumenttikin valmistui mittavien koitosten jälkeen.

Mari Kalkun tuo kantelemusiikin 2010-luvulle.

Kulttuurihistoriallinen saavutus on ainoa laatuaan, ja Liberation Day ajatuksia herättävä kiteytys todellisten rock-pioneerien ponnistuksista. Tallinnassa tuottaja Uldis Cekulis keskittyi dokumentin mainostamiseen sompaillen näyttävästi teipatulla pakulla, jonka katolta ämyrit tuuttasivat Laibachia. Ohjaaja Morten Traavik ja Laibachin Ivan Novak puolestaan taustoittivat nähtyä esityksen jälkeen suorapuheisilla kommenteillaan.

Laibachin jylhästä soinnista oli matkaa päivän muuhun tarjontaan. Esimerkiksi Telliskiven Viljandi Folk Music Festival Night johdatti maanläheiseen sävelilmaisuun. Mari Kalkun oli efekteineen kuin 2010-luvun kanteletar, Curly Strings taas rempseää hilipatiheitä bluegrass-kierteellä. Sooäär/Koikson/Voorand/Daniel ammensi vuorollaan Veljo Tormisin sävellyksistä ja suomensukuisten kansojen perinteestä.

Curly Strings on herättänyt intohimoja laajasti.

Kalkun monisti ulosantiaan muodikkaasti avaten sointiinsa kiinnostavaa kerroksellisuutta. Jopa itkuvirrenomainen kappale toimi traditionaaleista ponnistavassa kokonaisuudessa. Taustalle projisoitu puu ilmensi tyhjentävästi samalla kertaa syntymäpäiväänsä juhlineen taiteilijan musiikin juurevaa latausta.

Curly Strings taas on Viron suosituimpia bändejä levymenekissä mitattuna. Nelikko myi kuulemma omakustanteista esikoistaan reilut 20 000 kappaletta Viron kokoisessa maassa. Vaba Lava -estradilla bändi oli repäisevän iloinen ilmestys, keulakuvanaan kiharakutrinen laulaja-viulisti Eeva Talsi. Aivan kvartettiin kiinni pakkautunut kansa polkkasi ja eläytyi – suosio näytti isolta ja intohimoiselta.

Hannu Ikola oli TMW:n elektronisen musiikin pohjoisen ulottuvuuden lähettiläitä.

Sooäär/Koikson/Voorand/Daniel oli aiemmista saman ohjelmasisällön konsertistaan poiketen virittänyt sointiinsa freesejä ulottuvuuksia. Nelikon improvisoimien osuuksien lisäksi äänikuvaan ujutettiin dynamiikkaa syventävää ja jylhältä kuulostavaa alataajuusjytinää.

Balti Jaam eli Tallinnan päärautatieasema toimi tahollaan TMW:n teknoareenana. Odotushallissa soitettiin sähköisiä musiikkeja laajalla skaalalla, tekijöinä paikallisten nimien lisäksi suomalaistähtiä Jori Hulkkosesta Timo Kaukolampeen.

Lauantain tamppaajaisia vauhditti muun muassa Hannu Ikola.

Katosta ripustetut kangaskaistaleet, valot ja tehosteusva loivat reivien ilmapiiriä yleisötilaan. Konsepti ulotettiin aina vanhankaupungin sisäänkäynnille johtavaan alikulkutunneliin, joka oli valaistu vaihtuvavärisillä putkilla. Värit heijastuivat kosteista kaakelipinnoista ja saapuvat ihmiset muodostivat siluetteja hohdetta vasten. Musiikki jatkui sunnuntaina aamupuoleen.

 

 

Takaisin