Telakan hikeä ja Carla-tädin säveliä

Kuvat: Kallio (Telakka) / Maarit Kytöharju (Pakkahuone)

19.11.2015 14:24


Carla Bley

Herkkuja Telakalta

Skinny Jenny on aivan outo bändinimi koko Suomen jazzkansalle (paitsi ehkä niille, jotka sattuivat olemaan Tampereella loka-marraskuun vaihteessa). Eikä siinä mitään ihmeellistä ole: TJH-keikka Telakalla kun oli bändin ensimmäinen julkinen esiintyminen.

Ja millainen keikka se olikaan! Tuore nimi kannattaa painaa visusti mieleen, sillä pitäisin suurena ihmeenä sitä ellei Skinny Jenny lähitulevaisuudessa kiertäisi Suomea ja/tai levyttäisi. Oudonnimisen joukkion sisältä löytyy kyllä tuttuja nimiä: Timo Kämäräinen, Alexi Tuomarila ja Tuomas Timonen. Heidät tunnetaan erinäisistä ja niin erilaisista yhteyksistä, että Skinny Jenny -konsepti ei vielä noiden nimien kautta mitenkään selkene.

Timo Kämäräinen ja Tuomas Timonen

Timo Kämäräinen ja Tuomas Timonen

Mitä tai mikä se Skinny Jenny sitten on? No, käsiohjelman mukaan ”omintakeinen trio potkii genrerajat nurin ja porhaltaa kohti tuntematonta mm. action jazzin, speed beatnik bopin ja indie ragtimen nimissä”. Ja mitähän tuo sitten mahtaa tarkoittaa käytännössä…

No ainakin sitä että Skinny Jennyn soundi- ja sävelmaailma ovat aivan omaa luokkaansa. Omintakeista ja mielikuvituksellista. Kokeellista, innovoivaa, mielenkiintoista ja innostavaa. ”Genrerajat nurin”: Pitää täysin paikkansa. Ei tätä bändiä voi mihinkään genreeseen luokitella. Ja sehän on jo peruslähtökohtana positiivinen asia.

”Kohti tuntematonta”: Kyllä vain. Skinny Jennyn keikka oli täyttä avaruusseikkailua. Trion mielikuvituksellista soundimaailmaa ei pysty sanoin kuvailemaan. Se pitää kokea, ja jokainen kuuntelija voi sitten siitä kehittää oman mielikuvituksensa ja mieltymystensä avulla omat mielikuvansa ja tykkää/ei-tykkää päätöksensä.

Olen jo pitkään tiennyt Timo Kämäräisen olevan melkoinen kitarataituri. Paikassa kuin paikassa, genressä kuin genressä. Jo hänen ensimmäinen, syksyllä 2003 äänitetty soololevy Unea teki vaikutuksen meikäläiseen. Siitä on toki jo aikaa, ja sittemmin sekä kypsyyttä että taitoa on kertynyt lisää.

Mutta Telakan veto… Se oli häneltä niin uskomattoman ja hämmästyttävän upea suoritus. Moista kitarointia ei voisi uskoa todeksi jollei olisi omin silmin – anteeksi korvin, tietysti – kuullut. Se oli jo kitaravelhon tasoista taiturimaista työskentelyä. Jos hän onkin vuosien varrella hajottanut itseään ehkä hieman turhankin paljon eri suuntiin, niin nyt hänen kannattaisi keskittyä enemmän omiin juttuihinsa, kuten vaikkapa juuri Skinny Jennyyn.

Alexi Tuomarila on vuosien varrella tehnyt vakuuttavaa työtä omien triojensa ja mm. trumpetisti Tomasz Stankon kanssa nimenomaan akustisen pianon taitajana. Skinny Jennyn keikka osoitti hänen hallitsevan myös sähköiset kosketinsoittimet. Hän loihti niistä ulos vaikka mitä ja hänen osuutensa oli keskeinen ja yksi ratkaisevista tekijöistä yhtyeen äänimaailman rakentamisessa.

Kolmikon juniori, rumpali Tuomas Timonen, sopi hänkin tähän kokonaisuuteen kuin nenä päähän. Hänen soittonsa ei ollut liian dominoivaa (= liian kovaänistä paukuttelua). Päinvastoin. Balanssi oli juuri kohdallaan, ja hänen intensiivinen soittonsa kaikin puolin palveli ja täydensi upeata kokonaisuutta.

Tässä on kuulkaas sellainen bändi, ettei moista tästä maasta, tuskinpa edes koko maailmasta, löydy vastaavaa. Jään innolla odottamaan jatkoa. Skinny Jennyllä on tulevaisuutta. Sen tämä debyttikeikka jo osoitti.

Skinny Jenny, Telakka, 31.10.2015

 

Carla Bley Trios

Carla Bley Trios

Carla-täti se osaa säveltää

Pianisti-säveltäjä-orkesterinjohtaja Carla Bley,77, voidaan hyvällä syyllä luokitella jo kaikkien aikojen jazzin suurten legendojen joukkoon. 1960-luvun puolivälin tienoilla hän oli mukana sen ajan merkittävässä kulttibändissä Jazz Composer’s Orchestrassa. Ja viimeistään vuonna 1971 tehty, jo klassikoksi muodostunut, suorastaan legendaarinen triplalevy Escalator Over The Hill viimeistään nosti hänet merkittävien jazzsäveltäjien joukkoon.

Sittemmin sävellyksiä on kertynyt vinot pinot sekä pienyhtyeille että big bandeille. Carla Bley ”Trios”in ohjelmistokin koostui sekin yksinomaan Bleyn tuotannosta. Mukana oli vanhaa ja uutta, seassa jopa yksi uunituore sävellys.

Bleyn pianismi (kuten sävellyksetkin) on hienovaraista, tarkasti punnittua ja harkittua työtä. Niin melodioiden kuin harmonian suhteen. Hänen pianotyyliään voisi luonnehtia myös pelkistetyksi, mutta se ei ole riittävän tarkka tai oikean suuntainen määritelmä siitä. Melodisuus, hienonhienot harmoniset rakenteet ja yleinen hienovaraisuus ovat niitä keskeisiä elementtejä hänen soitossaan. Ja juuri ne tekevät siitä erittäin, erittäin nautittavaa kuunneltavaa.

Sama koskee koko trion työskentelyä. Bleyn siippa, basisti Steve Swallow on pitänyt oman linjansa ja tyylinsä jo vuosikymmeniä. Hänen perussoundinsa perustuu 5-kielisen puoliakustisen sähkökitaran käyttöön ja se on täysin oma, persoonallinen, ainutlaatuinen soundi. Hän loihtii soittimestaan ääniä laajalla skaalalla. Perus(komppi)soundi liikkuu matalissa äänialoissa. Sooloissa hän sitten (5-kielisyyden ansiosta) venyy ylärekisteriin, jossa hän sitten lurittelee tyylikkäästi. Mutta ääniala ei ole se ainoa ratkaiseva tekijä, joka tekee hänen soitostaan niin kiinnostavaa. Swallow’n bassosoundi on SE juttu. Maukas, omaa laatuansa oleva. Ja se soittotyyli. Siinä se on! Aivan omaa luokkaansa sekin.

Erinomainen saksofonisti Andy Sheppard sopi hänkin mainiosti tähän kokonaisuuteen. Hänen tenorisaksofoninsa (paikka paikoin myös sopraanosax) soundi oli pehmeä ja täyteläinen. Soitossa oli samanlaista hienovaraisuutta ja tyylikkyyttä kuin Bleyllä pianossa. En ollut järin innostunut Sheppardin uutukaisesta Surrounded by Sea –levystä (ks. JR 27.08.), mutta nyt tuli erittäin selväksi se, minkä luokan mestarisoittaja hän on.

Kolmikko on ollut yhdessä jo kauan ja muutama levykin on tehty. Muusikot soittivat lapuista, mutta se ei ollut mitään jäykkää läpisoittoa. Pikemminkin nuottien mukanaolon syynä oli varmaankin se, että yhteisiä keikkoja on niin harvoin. Pitkän yhteistyön myötä musiikki oli joka tapauksessa selvästi sisäistettyä, ja yhteistyö toimi äärettömän saumattomasti.

Kaunis, harras ja vaikuttava lopetus Pakkahuoneen konserttisarjaan!

Carla Bley ”Trios”, Tullikamarin Pakkahuone, 01.11.2015.

Takaisin