Tykkylunta ja tunnelmaa – Jazzvuoden komea avaus Kolilla

Kuvat: Osku Rajala ja Matti Korhonen

22.01.2018 14:36


Aili Ikonen bändeineen

Perinteisen jazzvuoden avaavan Koli Jazzin ”alkusaarnan” ja siunauksen tapahtumalle antoi jazzpastori Markku Salo, nyt jo kolmantena perättäisena vuonna. Ja hienon hersyvin sanakääntein antoikin…

Salo keskittyi ”saarnassaan” tänä vuonna suvaitsevuuden eri muotoihin. Ensimmäiseksi kuitenkin käsitteli itse Kolia, elementtinä, mahdollisuuksien paikkana että kansallismaisemana. Tiiviisti ja hyvin kiteytettynä. Sitten käsiteltiin suvaitsevuutta ja tulevaisuutta… nuorten jazzkoulutusta.

Lainattiin viisaiden miesten vanhaa tekstiä, jonka mukaan jazz on aatelisten tekemää musiikkia kaikelle kansalle… sen myötä hypähdettiin päivän politiikkaan ja presidentiin vaaleihinkin – Oletteko aito jazzpresidentti? Myös jazzin kulttuurimisterin paikkaa hamuiltiin…

– … nimeen Duken, Tranen, Prezin ja Pyhänhengen nimeen… Amen!

Kova kopla Kuopiosta

Nuo väliotsikon kolmen kovan k:n sanat ovat lainaus vuodelta 1994, jolloin Jazzrytmien ensimmäinen numero ilmestyi toukokuussa Jazzliiton järjestämän Jazzjamboreen yhteydessä. Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla. Tuolloin tuo teksti loisti kuopiolaisten edustajien t-paidoissa. Nyt Kolilla ei kuopiolaisilla soittajilla ollut t-paitoja yllään, vaan siistit puvut… kova kopla kuitenkin!

Tämä vanhempien herrasmiesten viisikko saksofonisti Mikko Toivasen johdolla pureutui svengaavan jazzin syvimpään. Työstön aiheena oli ” Finnish Jazz Standards” eli kotimaiset jazzsävellykset sekä ikivihreät iskelmät menneiltä vuosikymmeniltä jazzformaatissa…  mukana serkusten Toivanen pari uudempaa biisiä.

Ja kun tuohon tehokkaan rullavasti svengaavaan ukkokööriin lisättiin vielä laulusolistiksi lahtelainen laulajatar Julia Vuorinen oli tunnelma Hotelli Kolin salissa huipussaan. Toinen toistaan tutumpi sävelmä ja Mikko Toivasen leppoisat että informatiiviset spiikit saivat nostalgian roihuamaan isolla liekillä.

Kaikki quintetin jäsenet ovat taustoiltaan Kuopion musiikkikeskuksen eri instituutioiden opettajia ja soittajia, osa jo eläköityneitä  eli ikinuoria ja kokeneita kehäkettuja myös jazzin saralla. Saksofoniserkusten Mikko ja Pekka Toivasen soittopelit soivat hienosti niin yhdessä kuin soolotteluissakin. Soitossa oli mukana tyylisuunnan syvin olemus ja sielun palo. Aistikkaana ja tyylikkäänä…

Pianisti Mikko Pasasen mustavalkiot saivat kyytiä entiseen malliin ja muutama soolo vankistin toteamusta, että sormensa ovat liukkaassa kunnossa. Sitä samaa soittamisen riemua ja huikean tasokasta paksukielten hallintaa osoitti basisti Jarmo Hiekkala, joka oli saanut loppuviikolla eläkepäätöksen työurastaan. Jarkki kuuluu soittimensa ehdottomiin svengin mestareihin ja kuvioiden rakentajiin. Rumpali Mika Hietala luetaan myös osaavien kalvotaiteilijoiden yläkastiin ja hän äityi myös osoittamaan taituruuttaamaan muutamaan otteeseen soolon muodosssa…

Laulajatar Julia Vuorinen on tuttu yhtälailla joensuulaisille, koska hän opiskeli siellä, kuten myös kuopiolaisille , jossa hän asui ja opetti muutaman vuoden. Muttapari vuotta sitten hän on muutti takaisin omaan kotikaupunkiinsa Lahteen. Menetys itäsuomalaiselle jazzille sinänsä, mutta onneksi junat liikkuvat vielä toistaiseksi. Julian tummahko perusääni, voimakas tulkinta ja laaja äänrepertoaari ovat aina yhtä ihastuttavia kuultavia. Tuon hienon laulun lisäksi hänen upea karismansa ja tapansa esiintyä ovat nautittavia…

Siispä, kova kopla Kuopiosta on täyttä tavaraa mille tahansa festivaalille tai konsertteihin tällaisen svengaavan jazzin ystäville. Ehdottoman hyvä ja maukas suoritus… Voe tokkiisa!

Aili piirteli ja lauleli

Illan toinen bändi porautui laulajansa Aili Ikosen ajatusmaailmaan hänen uuden levynsä Piirrä minut että edellisen Laulan myötä. Tukenaan hänellä oli maamme kärkisoittajista soittajista koostuva viisikko, joka äityi välillä todella huimaan menoon saksofonisti William Suvanteen, trumpetisti Mikko ”Gunu” Karjalaisen ja pianisti Tuomas J. Turusen ollessa eturivissä.

Aili esitteli ohjelmistossaan laajan kattauksen osaamistaan ja esitteli äärirajojaan jopa välillä yksin lavalla esiintyen. Tekniikkaa tuolloin hyväksi käyttäen hän lauloi tai äänteli moniäänisesti… mieleen tuli väkisinkin eestiläinen Kadri Voorand, joka hallitsee tämän genren voimakaan upeasti. Harvemmin kuultua herkkua kotimaissa konserteissa… haastavaa ja taitoa vaativaa artistilta.

Aili ja  ja hyvä orkesteri saivat välillä aikaan todella imevan ja maittavan kokonaisuuden. Välillä jopa tupaten täynnä olevan runsaudensarven. Mietitytti oliko repussa liikaa erilaista evästä kerralla haukattavaksi… Tarkoitan tuolla lähinnä sitä, että noin loistavan äänirepertoaarin osaavan laulajattaren ei ehkä tarvitsisi lappaa koko ajan kaikkea osaamisensa kirjoa pöytään. Se tekee jotenkin tiettyä levottomuutta kokonaisuuteen… Mutta yleisö tykkäsi joka tapauksessa kuulemastaan ja sehän on pääasia.

Ail on siirtymässä lauluyhtye Rajattomaan, joka saa hänestä uuden hienon jäsenen. Toivottavasti Aili ei kuitenkaan hylkää kokonaan jazzmusiikkia, sillä edustaahan hän maamme jazzlaulajattarien terävintä kärkeä.

Ailin bändin basisti Mikko Pellinen vastasi illan ohjelmiston sovituksista ja hoiti tanakan varmasti paksut kielet, luoden raamit soittokonaisuudelle. Rumpali Mikko Arlin, yhtyeen hymypoika, hoiteli tahdituksen taidokkaan aistikkaasti. Palkinnoksi hän sai lopuksi bändiesittelykappaleessa irrottautua upeaan sooloon. Käsi kävi ja jalka polki… saliyleisö oli haltioissaan.

Hienon perjantai-illan upeaksi päätökseksi kuultiin encorena Halo Halo, joka kruunasi sen.

Perjantai-ilta oli hieno ohjelmavalinnoiltaan Jari Hytiltä porukoineen. Koli kolahti jälleen kerran. Ja kunnolla.

 

Koli Jazz perjantai 18.1.2018  
Grill It Sokos Hotel Koli 

20.00 Toivanen & Toivanen Quintet  feat. Julia Vuorinen   
Mikko Toivanen tsax, barsax, Pekka Toivanen asax, tsax, Mikko Pasanen p, Jarmo Hiekkala b, Mika Hietala dr, Julia Vuorinen voc

21.30 Aili Ikonen  
Aili Ikonen voc, William Suvanne tsax, fl, cl, Mikko ”Guru” Karjalainen tr, fl, Tuomas J. Turunen p, Mikko Pellinen b, Mikko Arlin dr

 

Takaisin