Tyykijazzin kaunein hetki sen 26-vuotisessa historialla

Kuvat: Mikael Juntunen

23.02.2017 15:34


Birger's Ragtime Band

Forssan Kulttuuri-Axel veti helmikuun toisena viikonloppuna taitoluistelutermein vähintäänkin kolmois-axelin. Ja se kun tunnetusti lähtee eteenpäin luistelusta, niin vauhtia pitää olla. Muuten ei yleisöstä innostu, eikä hurraa!

Tätähän tehdään  yleisölle, eikö? Kun tavan kuluttaja haluaa täyttymyksensä ikään kuin täytekakkuna. Pöyhkeän kuohkean perusosan väliin on laitettu sähäkän kirpsakkaa energiaa antavaa kreemiä ja päällys on tehty karkkisiilimäisesti, jokaiselle jotakin, useimmille enemmän. Moni ns. kriitikko pelaa näissä kinkereissä melko äkkiä kliseisen hevonpaskabingonsa läpi, lähtee imelä-ähkyn saatuaan kebabkioskille. En sen väliä, kun yleisö ulvoo ihastuksesta! Se on musiikin merkitys.

Seppo Hovi

Niin tapahtui Forssassa! 26. Tyykijazztapahtuma osoitti, että sillä on edelleen tieto ja taito tehdä tapahtuma, joka saa yleisön syttymään.

Melko harvoin tulee tunne, että on sattunut istumaan just nyt täydellisen oikeaan paikkaan. Paikkaan jossa nimenomaan soitetaan jazzia, ja jossa artistit ovat löytäneet yleisön kanssa toisensa. Seppo Hovin ja Antti Sarpila kvintetti sai yleisön huutamaan bravoot, sekä pyytämällä että ilman. Hovimainen pieni kurkkaus jazzin historiaan on usein kovin kevyt pala isoissa jazztapahtumissa, mutta Tyykijazz onkin pieni yhden illan intiimi lähiseudun ihmisten kovasti odottama kohtauspaikka. Siellä irtoavat kielenkannat, korvakäytävät ja silmät avautuvat kuulemaan jazzin iloista uutista.

Seppo Hovi todellakin on parhaimmillaan verraton tarinaniskijä, sopivasti jazzpopulisti, mutta pianonsa kanssa osaava ja innostava. Kun mukana ovat Antti ”maailman paras” Sarpila ja saksofonisti Pekka Toivanen, taitoelementeista tulee täydet pisteet. Goodmannit, Millerit, Gershwinit sun muut saivat yleisön reagoimaan hyvin ja herkästi, josta Seppo Hovi ihan erikseen kiitti. Eivätkä ne olleet mitään golfläpytyksiä.

Oli Avalonia, ”kimalaisen lentoa”, Moonlight Serenadea jne. Aika ajoin kimalainen lensi niin nopeasti, että yleisöstä käsin mahdollisten virheiden havainnointimahdollisuus  oli lähes olematon.

Charlotta Kerbs ja Sven-Erik Krogius

Konsertti-ilta on kokonaisuus, jonka piti oikeastaan päättyä jameihin, mutta Sarpila/ Hovi -huvitus, välissä vakava Iivanaisen pariskunta ja lopuksi Birger´s Ragtime Band riitti hyvin. Jälkimmäinen valvotti myöhään ja ulvotti pitkään. Jos siis haluat nostattaa tunnelmaa, ota bändi joka taitaa vanhan jazzin, dixien, ragtimen, gospelin jne. Birger Lindströmin orkesteri on sitä. Solisti Charlotta Kerbsissa on jotain ylevää, mutta samalla kotikutoista. Ja se sopii riemukkaasti esimerkiksi äijämäisen banjisti Jukka Järvelän ja rumpalisti Sven-Erik ”pyykkilauta” Krogiuksen keskelle.

Tyykijatsiväki tiesi, mitä piti tilata. Ja se tilaus piti. No, se pieni jamittelu oli sitten Hovin ja Sarpilan kesken, ja piste iin päälle.

Ihana Iivanainen

Johanna ja Mikko Iivanainen

Mutta ihan tarkoituksella halusin hieman tarkastella illlan keskimmäisenä esiityvää Johanna Iivanaista erikseen. Upeaääninen Johanna Iivainen aviomiehensä Mikko Iivanaisen kanssa tarjoaa hetki tunnelmoinnille, ehkä unelmoinnillekin.

Elku on tärkeä, ostaako musiikkisalin yleisö ihminen ihmiseltä jutun, vai ei. Konsertti alkoi sekä kokeilevasti, että kosiskelevasti: Tein minä pillin pajupuusta. Vanhempi väki nyökkäili, kyllä minäkin. Seurasi parin kappaleen verran kokeilevampaa jazztunnelmointia, kunnes kajahti Hiljainen on kylätie. Ja kyllähän suomalainen ostaa menettämänsä sielunmaiseman takaisin joka kerta.

Iivanaisen tulkinta on kaunis kuin hänen oma laulunsa, ja yksi laulukin Kaunis nimeltään.

Kulttuuriministeri Sanni Gran-Laasonen ja Sami Mattila

Hänen valitsemansa tyyli eräänlainen jazzlaulelma on vaativa laji. Yhtälailla vaativaa on saada täyteläinen esitys aikaiseksi laulu-kitara-duona. Tila pitää täyttää. Mikko Iivanaisen kielisointumaailma hyväilee melodiaa. Se tarjoaa hyvän rytmisen ja soinnillisen pohjan Johanna Iivanaisen äänelliselle tunnelmamaalailulle. Draamantaju on kohdallaan.

Tuo kotimaisuus viehättää, etenkin kun kokonaisuuteen on taitavasti ympätty sellaisia helmiä kuin Davis/ Evans evergreen Blue in Green tai melko syviin vesiin vievä When Morning Comes. Encoré Oskar Merikannon ja Larin-Kyöstin Itkevä huilu, laittoi musiikin nautintohormoonit liikkeelle, aukaisi kyynelkanavia ja lopulta suusta purkautui ihastuksen sekainen suosionosoitus.

Tapahtuman jo ohjaksista luopunut puuhamies Pertti Munck loihti tunnelmat sanoiksi:  Tuo äskeinen oli kaunein hetki tämän tapahtuman 26-vuotisessa historiassa. Jos näin oli, musiikki oli  silloin tehnyt tehtävänsä.

 

Tyykijazz 11.2.2017 klo 19.00
Forssan työväentalon musiikkisali

Seppo Hovin ja Antti Sarpilan Kvintetti
Johanna Iivanainen & Mikko Iivanainen
Birger’s Ragtime Band

 

 

 

Takaisin