Rantajatsit kutsuu kuulijoitaan retkelle jazzin rajamaille

Kuvat:

28.05.2017 08:59


Krakatau & Senegal Drums (© Maarit Kytöharju)

Raahen Rantajatsit jatkaa omaleimaista linjaansa. Tämän vuoden pääteemana nousee esiin nykyjazzin ja perinnemusiikkien vuoropuhelu. Ohjelmaan sisältyy myös seikkailukonsertti Iso-Kraaselin saaressa.

Krakatau & Senegal Drums -spektaakkeli kruunaa Ruiskuhuoneen päälavalla kolmen intensiivisen päivän kaaren. Kitaristi Raoul Björkenheimin perustama kulttimaineinen suomalaiskvartetti ja huippu senegalilaisrumpunelikko tekevät uutta tulemista ja palaavat Raaheen entistä vahvempina 21vuoden jälkeen. Raoul Björkenheim vetää Rantajatsien nuorten soittajien workshopin ja esiintyy myös workshop-kokoonpanossa kesäteatterin lavalla. Senegal Drums esiintyy myös itsenään kaiken ikäisille lauantaipäivän ilmaiskonsertissa.

Maarja Nuut

Virolaisen uuden perinnemusiikin tähti Maarja Nuut on viulisti ja laulaja, jonka musiikki on vangitseva sekoitus minimalismia, kokeellisuutta, kansanlaulua ja live-luuppausta. Ylva-yhtyeen esityksessä jazz-trumpetti yhdistyy sekä konemusiikkiin että joikaamiseen. Yhtyeen keulakuvana toimii Niilas Holmberg Saamenmaalta.

Suoraan kuusta laskeutuva Orchestra Nazionale della Luna on ilahduttava monikansallinen ilmiö, jonka belgialainen saksofonisti-huilisti Manuel Hermia ja pianisti Kari Ikonen ovat käynnistäneet. Sekakuoro Raahen Laulu on orkesterin Raahen konsertin erikoisvieras.

Rumpali Olavi Louhivuoren musiikin lajityypit ja maan rajat ylittänyt Oddarrang -yhtye, shamanistinen Jone Takamäki ja Markku Ounaskari duo sekä Haapaveden kansanmusiikkipiireistä ponnistaneen rumpali Okko Saastamoisen kasaama nuorten muusikoiden OK:KO -kollektiivi osoittavat Rantajatseilla suomijazzin monipuolista elinvoimaa.

Ikui Dok (© Simon Wolf)

Raahelaislähtöisten nuorten muusikoiden kokoonpano Raahe City Funk Unit ottaa käsittelyyn suomalaisen rytmimusiikin aarteita eri vuosikymmeniltä ja avaa päälavan ohjelman torstaina, yksin ja sitten yhdessä ranskalaistrio Ikui Dokin harpun, fagotin ja saksofonin kanssa. Omassa konsertissaan Ikui Doki päivittää viime vuosisadan klassista musiikkia nykyajan ilmaisuun.

Jone Takamäki ja Markku Ounaskari esiintyvät lauantaina saarikonsertissa Isossa-Kraaselissa. Viime kesänä ohjelmaan otettu saarikonsertti Raahen saaristoluonnossa lumosi yleisönsä.

Ohjelmasta löytyy ilmaistapahtumia, paikallista ohjelmaa ja taiteilijatapaamisia, sekä yllätykselliset jamit, joita isännöi Kari Ikosen trio.

Viime vuonna uudistuneen tapahtuman pääkonsertit jakautuvat alkuillan konserttiin Raahen Teatterilla tai sen ulkolavalla ja myöhempään kolmen kokoonpanon konserttiin meren ääressä Ruiskuhuoneella.

 

TORSTAI 27.7.2017

Raahen Teatteri, maksuton
15:00 artistitapaaminen /Raahe City Funk Unit & Ikui Doki

Torstaitori, Härkätori, maksuton
17:00 paikallista ohjelmaa kaikenikäisille
18:00 Ikui Doki (FRA)
18.30-19.30 yhtye t.b.a.

Ruiskuhuone, 15 €
20:00-21:00 Raahe City Funk Unit / suomalaisen rytmimusiikin aarteita
21:30-22:15 Raahe City Funk Unit & ranskalaiset vieraat

 

PERJANTAI  28.7. 2017

Raahen kirjasto, maksuton
16:00 artistitapaaminen / Raoul Björkenheim ja Senegal Drums -yhtyeen jäseniä

Raahen Teatteri, 15 €
18:00 Ikui Doki (FRA)

Ruiskuhuone, 30 € (koko ilta), 15 € (illan viimeinen esiintyjä)
20:00 OK-KO
21:30 Oddarrang
23:00 Ylva (FIN-SWE)
00:30 Rantajatsit DJ

Jone Takamäki & Markku Ounaskari konsertoi  perjantaina myös Pyhäjoen kirjastolla  klo 14:00. Pääsymaksuton konsertti toteutetaan yhteistyössä Pyhäjoen kirjaston kanssa.

 

LAUANTAI 29.7.2017

Iso-Kraaselin saari, maksuton
11:00 Jone Takamäki & Markku Ounaskari

Raahen Teatterin kesälava, maksuton
14:00-16:00 ohjelmaa kaikenikäisille
14:30 Senegal Drums, konsertti kaikenikäisille

Raahen Teatterin kesälava, 20 €
17:00-17:30 Rantajatsien Workhsop band + Raoul Björkenheim
18:00 Orchestra Nazionale della Luna (BEL-FIN-FRA) + Raahen Laulu

Ruiskuhuone, 30 € (koko ilta), 15 € (illan viimeinen esiintyjä)
20:00 Maarja Nuut (EST)
21:30 Rantajatsit DJ
22:30 Krakatau & Senegal Drums (FIN-SEN)
00:30 Jamit / isännöi Kari Ikonen trio

 

Päiväpassi pe tai la 40€
Festivaalipassi 70€

Alle 12-vuotiaat aikuisen seurassa maksutta maksullisiin konsertteihin Raahen Teatterilla.
Henkilökohtainen avustaja pääsee sisään samalla lipulla lipun ostaneen avustettavan seurassa.

Liput tulevat myyntiin kesäkuun ensimmäisellä viikolla.
Raahesalin lipunmyynti: ticket.raahe.fi
Tiketti: tiketti.fiTiketin hintoihin lisätään palvelu- tai toimitusmaksu 1,5-2,5 €. Raahesalin lipunmyynnissä sähköisen lipun toimitusmaksu on 1,80
Raahessa ennakkolippuja voi ostaa myös Raahesalin lipunmyynnin toimipisteestä sekä Ruiskuhuoneelta.

Passit ja ennakkoon ostetut liput vaihdetaan portilla rannekkeisiin.

 

www.rantajatsit.fi

Takaisin