Antti Vihinen: Minä ja Mozart

Kuvat:

08.03.2015 10:19


Antti Vihinen: Minä ja Mozart

Wolfgang Amadeus Mozart (1756–1791) lukeutuu musiikin suuriin nimiin, ja hän on postuumisti inspiroinut klassisen maailman ohella myös rytmimusiikin tekijöitä loputtoman tuntuisilla innovaatioillaan. Dramatiikkaa ei puuttunut hänen yksityiselämästään. Antti Vihisen Minä ja Mozart on teoksen oheistietojen mukaan ”ensimmäinen Suomessa tehty elämäkerta oman aikansa rocktähdestä, länsimaisen kulttuurihistorian suurmiehestä ja yhdestä maailman arvokkaimmasta brändistä”.

Tänään kaikki mitataan rahassa ja ”brändätään” – niin myös Mozart; arvoksi on kalkyloitu noin 5 miljardia euroa. Brändi on tavaramerkin ympärille muodostettu, ns. positiivinen maine – mitä ikinä se sitten tarkoittaakin, niin arvon katsotaan muodostuvan mm. nimen tunnettuudesta, asiakkaiden merkkiuskollisuudesta, brändin tuomasta laadun tunteesta ja siihen liitetyistä mielikuvista.

Brändi on tuoteidentiteetin ”yhteenveto”, joka voi luoda tuotteelle lisäarvoa ja vahvistaa käyttäjänsä identiteettiä. Mozart on noilla arvosteluperusteilla suurbrändi, laskettu jopa arvokkaammaksi kuin Paul McCartneyn, Picasson, Andy Warholin ja van Goghin ja brändit yhteensä. Luvut ovat tietenkin spekulatiivisia, ja tutkimuspointtina hieman omituinen. Mozart ei itse kaupallisesta menestyksestä päässyt osalliseksi; palkkiot olivat kurjia, hän lainaili rahaa ystäviltään, sairasteli loppuvaiheessa ja haudattiin nimettömänä köyhien hautuumaahan.

Vihinen käy säveltäjämestarin jalanjälkiä valppaasti ja huomiokykyisesti. Miten salzburgilaisesta, varhaiskypsästä säveltäjästä oikein kasvoi se ”kaikkien tuntema” Mozart, jumaloitu Amadeus? Tätä nimeä hän ei itse käyttänyt. Mozartista on kirjoitettu paljon, joten nykytyyliin aihetta pitää ilmeisesti historiikkinakin lähestyä mehevästi, pyrkien hauskuuttamaan ja saamaan aihepiiristä jotakin omaleimaista irti.

Neliosainen kirja jakautuu 29 alalukuun, ja päälle vielä epilogit ja muut lisäluvut – työmäärä on epäilyksettä ollut suuri. Hakemisto on monipuolinen ja mukana on pienehkö italian musiikkisanastokin. Iso urakka, mutta kirja ei silti ole ensimmäinen eikä ainoa suomenkielinen Mozart-elämänkerta.

Outoja sommitelmia

Mozart-kirjan teosanalyysit avaavat joitakin odottamattomia näkymiä Euroopan kulttuurihistoriaan, joskin asetelma on paikoin teatraalisen tuntuinen. Esimerkkinä voisi olla Don Giovannin kytkentä Lasse Virenin Münchenin kympin juoksuun, tai Cosi fan tutte suomalaisen vappuhulinan kaikuna.

Kirjoittajan henkilökohtainen rakkaus Mozartin musiikkiin ilmoitetaan keskeiseksi teoksen motiiviksi, mitä on kyllä paikoin hieman vaikea uskoa. Vihinen on nimittäin ajoittain häpeämättömän julkea ”paljastuksissaan”. Hän yhdistää Mozartin elämäkerran oman elämänsä musiikillisten ja enempi ehkä ei-musiikillisiin ”seikkailuihin”. Yhdistelmä on vähintäänkin sepitteellisen makuinen.

Otsikoinnissa on alatyylisiä ilmaisuja, syvällekäyvä ilmavaivojen analyysikin tarjotaan. Englantilaisen näytelmäkirjailija Peter Shafferin kenties tunnetuin työ Amadeus – joka perustuu maestron elämään ilmeisen löysästi – kertoo jo suuren osan näistä ”kohu-uutisista”.

Kuka minä?

Kun kirjan nimenä on Minä ja Mozart, tilaa itsekeskeisyydelle tulee luonnostaan. Ja kyllä sitä otetaankin. Otsikointi suosii hieman tarpeettomasti lennokkuutta, nykyisen elämänkertakirjallisuuden tapaan. Mozart on milloin ”Rambo”, milloin taas kehotetaan ”Meet Amadeus”. James Bondin esittelyfraasiakin sovelletaan, vaikka Mozart syntyi saksankieliseen perheeseen. Tekoreippaus laskee jossain määrin kirjan arvoa mm. lähdeteoksena. Paisutteleva otsikointi hämmentää muutenkin: ”Mozart-tutkimuksesta” todetaan, että paljonhan sitä on tehty.

Toimittaja Seppo Heikinheimon isoloitumista pienen maamme ahtaissa kulttuuririennoissa pohditaan, vaikkei se Mozartiin liitykään. Kirjoittaja hakee nähtävästi samantapaista ”marttyyrin” auraa kuin edesmennyttä toimittajaakin ympäröi. Oikeampaa olisi mahdollisesti ollut pohtia käytöstapojen ja valintojen osuutta eristymiseen.

Mutta mitä varsinaisesti uutta laaja selonteko tuo Mozartin ymmärtämiseen? Musiikillisesti ehkä ei kovin paljon, historiallisesti ja ajankuvassa enemmän. Vihinen ei ole ensisijaisesti muusikko, vaan hallintomies. Hän on siten pakotettu viemään keskustelun tapoihin, yksilön käyttäytymiseen ja yhdyskuntasuhteisiin, ja pitämään sen siellä.

Mozart-kirjaan kannattaa kuitenkin nyt tarttua – ei ehkä juuri niillä pontimilla, millä tekijä sitä on motivoinut. Ehkä ajanhengen ymmärtäminen olisi primaaria. On hyödyllistä perehtyä myös Wolfgan Hildesheimerin Mozart-elämänkertaan (Otava 1984, suom. Seppo & Päivi Heikinheimo). Säveltäjäneron elämänvaiheet käyvät ilmi jo Max Breckerin & Stefan Shickhausin Mozart-kuvaelämänkerrasta (Tammi 2006), jonka voisi silmäillä läpi ennen tekstiin pohjautuvaa elämänkertaa.

Kirjan oheiskatsottavana täytyy lisäksi suositella tšekkiläissyntyisen Miloš Formanin fiktiivistä elokuvaa Amadeus (1984). Sen käsikirjoitus perustuu Peter Shafferin menestysnäytelmään, jossa hyödynnettiin Mozartista ja Antonio Salierista syntyneitä tarinoita. Kuriton Mozart liikkui Itävallan keisarihovin pukuloiston ja komeiden peruukkien maailmassa kotoisasti, naisten kanssa rietastellen. Nuorta neroa seuraa sivusta verkalleen katkeroituva italialainen hovisäveltäjä Salieri.

Shafferin tekstistä on peräisin muusikkofraasiksi muotoutunut kielenparsi ”liian monta nuottia” (englannin too many notes). Mozart esittää hovissa hienoa musiikkiaan, mutta degeneroitunut hallitsija nukahtaa, eikä muutenkaan ymmärrä kuulemaansa. Jotakin täytyy kuitenkin sanoa: ”No, en oikein tiedä, Mozart… Minusta siinä oli… liian paljon nuotteja!” -Sopinee moniin jazzkonserttien arvosteluihinkin? Idiomia Vihinen ei tavoita, mutta lähes viisisataa sivua on ehkä hieman liian paljon sanoja. Toisaalta Mozartin laajasta tuotannosta voi sanoa lyhyesti vain jotakin pinnallista.

Heikonheimotkin huomauttivat, että yksistään jo Mozartin kirjeisiin sisältyi paljon sisäpiirin salakieltä: mm. suurista alkukirjaimista saattoi muodostua varsinainen viesti, joka uppoutui tekstin nonsenssiin. -Todellinen kääntäjän painajainen, he sanoivat. Puhumattakaan teosten libretoista, joissa tuohon aikaan viljeltiin runsaasti kiertoilmauksia. Mozartin tarumaista mainetta nauttivasta kirjeenvaihdosta kirjeistä on tehty uudet käännökset, jotka selvittävät säveltäjän kiehtovaa ja traagista tarinaa.

*  *  *  *

Mozart-tutkimus ja musiikki ovat mitä suositeltavinta myös rytmimusiikin ystäville. Kukaties Johann Sebastian Bach voittaa Mozartin tehtyjen jazzsovitusten ja laina-aineksina käytettyjen harmoniaratkaisujen osalta, mutta laajaa säveltuotantoa on referoitu jazzissakin monin tavoin. Tässä pari vihjettä.

Pianisti Riccardo Arrighinin YouTube-konsertti Mozart in Jazz -video sisältää UAE Philharmonic Orchestran konserttiesityksiä Australian Perthistä, Abu Dhabista ja Dubaista. Alkusysäyksen projektille antoi Australian Jazz Collective ja Mozart Festival String Quartet, ja projekti johti mielikuvituksellisiin Mozartin uustulkintoihin.

DRJassmusic on tehnyt lattarihenkisen Mambozart-version Mozartin ehkä kuuluisimmasta teoksesta, Sinfonian nro 40, g-molli (KV 550), teoksen avaavasta Molto allegro-osasta.

Meillä mm. Piirpauke on esittänyt Turkkilaisen marssin maailmanmusiikkiversion. Nämä siis vain muutamia esimerkkejä, joita tutkijoidenkin soisi noteeraavan.

Eikä sovi unohtaa pianisti Marian Petrescua, joka on mestarillinen  jazzin että klassisen osaaja. Hello, Mr. Mozart -levy (2006) on hänen hieno, jazzillinen kunnianosoitus Mozartille kuin muutamalle muulle klassisen mestarile. Yksi levyllä olevista Mozartin tuotannoista on Minuet in F . 

Antti Vihinen: Minä ja Mozart

Into 2014, Kategoria: Into-tieto,

ISBN: 978-952-264-280-6

Sivumäärä: 496

Sidosasu: sid

Ovh 34.00 €

Takaisin