Jantso Jokelin: Huuliharppukirja

Kuvat:

04.02.2014 09:21


Jantso Jokelin: Huuliharppukirja

Kun sain tämän kirjan käteeni, se oli kooltaan kuin iso huuliharppu.  Tai ehkä oikeammin; wanhan kansan huuliharppukotelo.

Siis aikalaisen erilainen taitto ja koko tavanomaisiin painotuotteisiin verrattuna. Tosin jazzkirjastossani esim. Weilin+Göösin  Tietoniekka –sarjan opus Miles Davisista vuodelta 1981 on vieläkin kapeampaa ja pienempää formaattia.

Niin tai näin, tämä yli 250 sivuinen, huuliharpisti Jantso Jokelinin tekele on varsin mainio teos myös tällaiselle huuliharpusta mitään ymmärtämättömälle tollikalle. Tosin sen alun ensimmäinen osio, joka luo katsauksen huuliharpun rakenteeseen, ampuu osittain reilusti yli tavallisen tossunkuluttajan ajatusmaailman. Mutta sekin osio kannatti lukea tarkasti, sillä sieltä löytyi paljon upeaa tietoa tästä soittopelistä tavallisella kansankielellä selitettynä.

Jantso Jokelin on itse huuliharpun soittaja ja katusoiton Suomen mestari. Tämän vuonna 1986 syntyneen huuliharpistin meriitteihin kuuluu myös sijoittuminen kolmanneksi maailman suurimmassa huuliharppukilpailussa Trossingerissa Saksassa. Lisäksi hän opiskelee folkloristiikkaa Turun yliopistossa. Joten tietotaitoa häneltä löytyy, vaikkei hän ole livenä juurikaan nähnyt huuliharpun todellisia legendoja nuoresta iästään  johtuen.  Mutta tekstiä hän suoltaa rakastamastaan soittopelistä ihan kiitettävästi. Ja kiinnostavasti.

Tuon teknisen alkuverryttelyn jälkeen hän siirtyy kirjan toisessa osiossa kertomaan huuliharpun historiaa, joka kertoo soittopelin alkaneen joskus 1820 –luvun kietämillä kehittymään kohti nykyistä formaattia. Tämän ”suu-urun” pääasiallisena synnyinkehtona voitaneen pitää Saksaa, jossa Klingenthalissa on maailman vanhin edelleen toiminnassa oleva huuliharpputehdas, joka perustettiin vuonna 1847.

Tämä osio kertoo eri tyylisuunnista sekä yksittäisistä soittajista suuriin huuliharppuorkestereihin… niin lännessä kuin idässäkin. Osiossa vilahtelee tuttuja nimiä niin bluesin kuin jazzin tiimoiltakin. Osio kertoo myös erityyppisten huuliharppujen historiaa näiden taitureiden myötä. Mielenkiintoista.

Kirjan kolmas osio keskityy Suomeen, alkaen William Vartiaisesta ja hänen ”kilpailijastaan” Emil Kilpisestä. Jokelin tuo esille huuliharpun merkityksen Suomessa niin pelimannien, sota-ajan harpistien kuin huuliharppuorkestereiden kautta. Kaarlo Reinikaisen, Raimo Sirkiän ja Heikki Jäntin kautta tullaan lähiaikojen taitureihin, kuten Helge Tallqvistiin, Pepe Ahlqvistiin että Michael Monroehen (!).

Tämä osio oikaiseekin hyvin käsityksiä siitä,  miten aiemmin luultiin, että haikara tuo lapset ja huuliharppu on leikkikalu.

Kirjan neljäs ja viimeinen osio on nimeltään: Taskukokoinen soitonopas. Se on jälleen hieman vieraampaa asiaan vihkiytymättömälle, mutta kannattaa kuitenkin lukea. Sieltä löytyy monta huuliharpun soittoon ja tekniikkaan liittyvää asia, jotka kiinnostavat ja täydentävät kokonaisuutta.

Kun kirjan viimeisille sivuille on kirjattu perinteiset kiitokset, kirjoittajan taustat, lähteet, discografiat ja web-sivut, niin kokonaisuus on kasassa. Hyvässä sellaisessa.

Totuuden nimissä on sanottava, että kun ensimmäistä kertaa sai kirjan käteen ja selaili sitä, tuntui se mitään sanomattomalta. Mutta onneksi uteliaisuus voitti ja palkintona oli todella makoisa paketti huuliharpusta. Mukavassa muodossa ja muhkeana tietoiskuna.

Kuvitusta olisi toki voinut olla enemmänkin ja kuvien laatuun olisi voinut putata hieman enemmän… mutta makuja on niin monenlaisia.

Annan kuitenkin kirjalle hyvät pisteet ja suosittelen sitä kaikkien musiikista kiinnostuneiden ja sitä kuuntelevien luettavaksi. Allekirjoittaneelle kirja antoi paljon uutta ja mielenkiintoista tietoa huuliharppumusiikista. Varmasti myös muillekin.  (OR)

Jantso Jokelin: Huuliharppukirja

ISBN 978-952-483-252-6

Kustannusosakeyhtiö Sammakko 2013

Takaisin