Jyrki Kallio: Bluesia kiven sisässä – Down Home Kivi 10 vuotta

Kuvat:

02.02.2018 11:36


Jyrki Kallio: Bluesia kiven sisässä - Down Home Kivi 10 vuotta

Pirkanmaan bluesyhdistys – BluesLovers ry on julkituonut upean kuvateoksen Tampereen piirikunnan musiikkipiireissä tutun toimittaja-valokuvaaja Jyrki Kallion otoksista. Ja kun kyse on bluesista niin tietysti Kiven sisässä otetuista kuvista. Ei kuitenkaan legendaarisen Johnny Winterin tapaan kalteri-ikkunoiden ja piikkilankojen keskeltä vaan tamperelaisen bluesklubi Down Home Kiven konserteissa.

Kirja kertoo alkulehdillään katsaukset niin Kiveen kuin bluesyhdistysten historian… ehkäpä liiankin lyhyesti. Mutta niinpähän päästään heti itse asiaan eli Jyrki Kallion upeaan väri- / mustavalkiokuvien otostarjottimeen. Tässä opuksessa on hänen valitsemiaan kuvia 50 eri konsertista vuoden 2008 marraskuun ja lokakuun 2016 väliseltä ajalta Down Home Kivessä.

Ensimmäisenä on esittelyssä 13.11.2008 esiintynyt ruotsalainen Paul & Blue Delivery. Jokaisella bändiaukeamalla kerrotaan bändin soittajat sekä kerrotaan lyhen ytimekkäästi mitä porukka soitti ja millaisella tatsilla.

Kuvat ovat mustavalkoisia tai värillisiä, mutta aina toimivia. Kallion kädenjälki on tasokkaan tasavarmaa, ilmeikästä ja rytmissä kulkevaa. Kuvakulmat vaihtelevat maukkaasti ja porautuvat kulloisenkin bändin sielun sopukoihin, sinne joka antaa kasvot itse esiintymiselle.

Kuvakollaasin nimistä voidaan mainita alun ruotsalaisbändin lisäksi mm. kotimaisista Masa Orpana Honk, Baby Boy Varhama, Wentus Blues Band, Micke Björklöf & Blue Strip, Ismo Haavisto, Pepe Ahlqvist ja moni muu… ulkolaista kauraa edustavat mm. Tim Lothar, Sven Zetterberg Blues Band, Bib Brozman, Nathan James, Trickbag, kirjan 20.10.2016 päättävä usalainen Joe Filisko & Eric Norden.

Kirjan lopuksi löytyy täydellinen keikkaluettelo päivämäärineen kirjan sisältämistä bändeista sekä Jyrki Kallion loppusanat. Siinä jaetaan kiitosta kumarruksia useaille persoonille niin tamperelaisen Down Home Kiven pyörittämisestä kuin kirjan koostamisen avusta.

Noihin kiitoksiin ja kumarruksiin täytyy lisätä myös Jyrki Kallion loistava käden jälki… ammattimies alallaan.

Ostakaa omaksenne tämä hieno blueshistorian kattaus. Pirkanmaan bluesyhdistys – BluesLovers ry kertoo, mistä sitä on saatavissa, ellei se muuten kohdalle satu. (OR)

Takaisin