Ornette Birks Makkonen sarjakuvasankarina

Kuvat:

10.04.2016 20:12


Tunnen toki tyypin ja useimmat stripit ja sarjat, joissa hän seikkailee. Mutta kaikesta huolimatta alkoi hengästyttämään… osin visuaalisesta, osin tekstien sielukkuudesta, osin nostalgian johdosta. Muistattehan, siis te enemmän elämää nähneet, kuinka aikoinaan mummolan vintilla ällisteltiin ja tavattiin Fogelin (Ola Fogelbergin) Pekka Puupäätä Kuluttaja / Elanto -lehdistä tai Asmo Alhon / Mika Waltarin Kiekua ja Kaikua Kotiliedestä… sieltäpä se kypsyi elämän eliksiiri ja mielikuvituksen aamurusko.

Nyt, kun musiikkimies Ornette Birks Makkonen tallustelee toisten sarjakuvataiteilijoiden reviirille, rullaa miellemaailma upeasti tuohon piirros- ja sananiekkojen valtakuntaan. Sinne, jossa on saatu kokea yhtälailla jännityksen kuin letkeän elämän sankarit. Koskettavat tarinat ja impulsiiviset huumoripläjäykset. Kaikki ne elementit, jotka ovat muodossa tai toisessa neuvoneet, opastaneet, värittäneet tai varoittaneet itseketäkin elämän kinttupoluilla.

Tuo alussa mainittu hengästyminen ja koko alkulitania kertoo taistelupari käsikirjoittaja Pauli Kallion ja piirtäjä, 2016 Puupäähattu -palkitun Ville Pirisen makoisasta, yli 70 -sivuisesta sarjakuvakirjasta, jossa Ornette hyppää muiden sarjakuvahahmojen maailmoihin. Hän käy sarjoissa: Professori Itikainen, Pekka Puupää, Maan mies Marsissa, Kieku ja Kaiku, Joonas, Muumit, Poikamme musisoivat, Mämmilä, Kramppeja ja nyrjähdyksiä, Viivi ja Wagner, Kiroileva siili ja Fok_It.

Omalla tavallaan ja luvallisesti plagioitujen hahmojen seikkailuissa Ornette Birks Makkonen säilyttää kuitenkin otteensa musiikkiin… milloin New Orleansin historiassa, milloin uraauurtavassa savikiekkofuusiossa, milloin sinisen sävelen löytymisessä, milloin sijaisseikkailijana… ainoastaan Muumimaan portit eivät auenneet tälle rytmimusiikin suossa tallustavalle hahmolle… mutta lopun dj -keikka sarjakuvafestivaalille kruunaa tämän pettymyksen.

Kirja on kokonaisuudessaan mukavan maittava kokonaisuus, josta ei selviä pelkällä selailulla. Siihen täytyy syventyä, jotta se aukeaisi täyteen kukkaansa. Sitä ei myöskään ole ehkä syytä ottaa mukaan pyttyistuntoon, sillä veri voi laskeutua peräaukon laskimoihin. Ei mielenosoituksena, vaan oletettavan pitkän luku- ja syventymisajan myötä…

Olen usein tuntenut kateutta hyviä tarinankertojia että visuaalisen taidon omaavia piirtäjiä kohtaan. Tämä oopus on hyvä esimerkki siitä,  että toiset tekevät juuri sitä, mitä haluavat… me toiset vain sitä, mitä vaivaisesti osaamme.

Ornette Barks Makkonen Sarjakuvasankarina on siis ihan oikeasti oivallinen kirja, jossa isketään kymmenen kärpästä yhdellä iskulla… tai oikeammin yksitoista, sillä täytyy muissa sarjoissa vieraileva päähenkilökin huomioida. Kaikella kunnioituksella. Mutta samalla täytyy toivoa, että Makkonen osaisi tiensä takaisin täysipainoisen musiikin maailmaan, Siis jazzin…

Siteerataan vielä lopuksi Makkosta:

– Sarjakuva häviää elokuvalle tasan yhdessä suhteessa. Musiikki ei välity painotuotteesta lukijan korviin. Paitsi, jos kuuntelee erityisen tarkkaan!

Ostakaa kirja. Nauttikaa… ja kuunnelkaa. Se kannattaa! (OR)

 

Ornette Birks Makkonen sarjakuvasankarina
Pauli Kallio, Ville Pirinen
Kuuluu sarjoihin: Ornette Birks Makkosen seikkailut
Suuri Kurpitsa (2016)
ISBN 978-952-9887-90-3
72 sivua, 210mm x 297mm
nelivärinen, kovakantinen

 

Katso lisää Ornette Birks Makkosesta

Takaisin