Poliittisen laululiikkeen tarinaa Suomesta

Kuvat:

27.09.2015 18:17


Timo Kalevi Forssin Toverit herätkää (Into Kustannus) fokusoi poliittisen laulun tarinaan Suomessa, alkaen 1900-luvun alun työväenlauluista. Teos julkaistiin heinäkuussa alan foorumilla, Jylhävaaran terassilla, Työväen musiikkitapahtumassa Valkeakoskella. Yhteistyökumppanina on ollut Työväen Sivistysliitto. Tymäkkä infopaketti on kiintoisa tietoteos rytmimusiikin harrastajallekin; muodoltaan laaja ja nykyaikaan fokusoiva tietokirja luo yhteyksiä mm. räppärien kytkennöistä lauluperinteeseen.

Jazzkin on liittynyt poliittiseen liikehdintään; erityisesti bebopin ja kollektiivisen improvisoinnin piirissä 1950–60 -luvuilla toimineet intellektuellit osoittivat vahvaa poliittista tiedostamista. Samoin USA:n länsirannikon psykedeelinen rock otti 70-luvulla uskaliaasti poliittista kantaa – yksi tunnetuimpia ehkä Country Joe McDonaldin Vietnamin sotaa ironisoiva I’m fixin’ to die rag –, mutta meillä nämä virtaukset eivät oikein toimineet. Blues puolestaan on ollut historiallisesti alistetun kansanosan ominta musiikkia, ja nykyäänkin käsittelee myös yhteiskunnallisia teemoja. Forss olisikin voinut syventää tätä aspektia.

Lukuja kirjassa on 21, joista neljä ensimmäistä ovat historiallisesti kiinnostavimpia. Varsinainen työväenmusiikin historiaosio jää kirjassa valitettavan ohueksi, hieman kuin alkusoitoksi, ja itse säveltaiteen analyysi on jokseenkin pinnallista. Teos tarkastelee melko paljon suomenkielisiä laulusanoituksia, lähinnä 2010-luvun näkökulmasta, sivuuttamatta täysin aatteellisia taustojakaan.  Poliittisen laululiikkeen vahvasta historiallisesta taustasta huolimatta esitys painottuu nykyaikaan, ja 1960-luvulla käynnistyneeseen poliittiseen liikehdintään erityisesti.

Nuorisokulttuuri nousi fokukseen 1960-luvun ajanhengessä; nuoriso kieltäytyi hyväksymästä perinteisiä arvoja, mikä heijastui nopeasti myös musiikkiin. Nuorisoradikalismin myötä poliittinen musiikki sai meilläkin jalansijaa ja julkisuutta mm. Love Records -levymerkin ja Ylen ansiosta. 1970-luvun nuorisoon fokusoiva lähestymistapa tekee kirjan rakenteesta vinon; ilman pienintäkään ironiaa sitä voisi kutsua ”entisten nuorten poliittiseksi sävellahjaksi”.

Tuon ajan nuoriso ei osannut kuvitellakaan YleX:n kaltaista, nuorisomusiikkiin fokusoivaa mediakanavaa. Rock, blues ja jazz olivat harvinaista herkkua, tuntuivat lähes palkinnoilta ahkeran radion kuuntelun jälkeen.

Nostalgiaa ja kaipausta

Forssin keskeinen tiedonhankintamenetelmä on haastattelu. Haastateltavina ovat olleet monet, enimmäkseen 1970-luvulta saakka tunnetut esittäjät ja lauluntekijät, kuten Kaj Chydenius, Pekka Aarnio, Sinikka Sokka, Atte Blom, M. A. Numminen, Eero Ojanen ja Mikko Perkoila. Rytmimusiikin ystävien kiinnostusta herättävät myös nuorempien sukupolvien edustajat, kuten Eppu Normaalin Mikko Saarela ja räppärit Karri ”Paleface” Miettinen ja Hanna ”Rauhatäti” Yli-Tepsa, jotka pohtivat poliittisen laululiikkeen vaikutuksesta oman tyylinsä muovautumiseen.

70-lukuisuuden muistelot ovat nostalgisia; aika kuvautuu ihannoivana ja kaihoisana – hieman toisin kuin mitä esimerkiksi jotkut näyttelijät ovat ajasta ja omasta osuudestaan medialle kertoneet. Asetelmaa on pitäminen rajallisena, jos poliittiseksi lauluksi mielletään vain SKP:n ns. taistolaissiipeä edustavan vähemmistön sanoma, ja näistäkin vain julkkikset. Poliittista musiikkia on tehty myös muualla, ilman puoluesidonnaisuutta

Entä maltillisemman vasemmiston sanoma – tai vaikka maaseudun työväestön laulut; onko pienellä vähemmistöllä jonkinlainen ”monopoli” työväenlauluihin? Oliko se Karl Marx, joka sanoi, ettet koskaan voi tehdä mitään ”epäpoliittista”: kaikkiin valintoihin sisältyy poliittinen tarkoitusperäisyys.  Tilanne olisi hieman sama kuin jos YL:ä pidettäisiin ”Suomen mieskuoroliikkeenä” (näinhän tosin tehdäänkin, vaikka kuoroja on maassa satoja ja juuri harrastajat pitävät tradition elinvoimaisena).

Rytmimusiikin näkökulmasta kiinnostavimpia ovat folkia ja amerikansuomalaisuutta käsittelevät luvut, ja tietysti ns. Amerikan kortti. Kirjan ongelmana on toisaalta levittäytyminen hieman hahmottoman tuntuisesti laajalle alueelle, ja toisaalta haastateltavien edustama, kovin suppea näkökulma. Forss ei jostain syystä syvennä haastattelulausuntoja, vaan tyytyy siihen, mitä hänelle on vastattu. Mielenkiintoisia aihelmia politiikkaan, kulttuuriin, jopa osuustoimintaliikkeeseen, avautuu, mutta niitä ei tutkita syvällisemmin.

Komiikan mestari M. A. Numminen on katsottu niin merkittäväksi hahmoksi poliittisessa laululiikkeessä, että hänestä on oma luku, vaikka Mauri itse kieltää edes olleensa liikkeen edustaja. Muusikoillehan poliittinen laululiikekin on vain yksi elannon hankkimisen väylä muiden mukana.

Kenen joukossa seisot?

”Kenen joukoissa seisot,
kenen lippua kannat
Ei synny rakkautta ilman oikeutta
ei synny oikeutta ilman taistelua
ei taistelua ilman yhteistä rintamaa.”

Aulikki Oksasen ”Kenen joukoissa seisot” (1970) sekoittaa näppärästi toisiinsa tunnetta, moraalia ja taisteluhenkeä. Väittämän sisältävä kysymys kääntää nurin Raamatun viestin: ”Älkää häntä kieltäkö; sillä ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa. Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme.” (Markus 9: 39–40)

Poliittinen laululiike tavallaan huipentui julkisuudessa 1972 alkaen, Agit-Propin, Kom-teatterin ja ohjelmaryhmien kultakauteen. Joistakin kappaleista on tullut eräänlaisia kansanklassikkojakin: ”Natalia”, ”Jos rakastat” tai ”Siirtotyöläinen”.

* * * *

Poliittisesti ärhäkkää, yhteiskunnallisesti vastakkain asettelevaa ja tarkoituksellisen provokatorista – sitähän se poliittinen laulu on. Forss ohittaa poliittisen loanheiton 70-luvulta varsin kepeästi, vaikka voimansa tunnossa laululiike silloin mekkaloi urheasti tietojensa ja rajojensa tuolla puolen. Kuten Kaisa Korhonen muisteli myöhemmin haastattelussa, että ”soitettiin suuta juuri sen verran kuin uskalsi”. Monet kuitenkin ottivat asian täydestä todesta ja yksipuolisesti.

Kirjan sanoman kytkentä levytettyyn musiikkiin on vain osa totuutta. Yhteys Yleisradioon ja erityisesti sen kulttuuritoimitukseen jää ohueksi. Eino S. Revon Yle-valtakauden analyysia ei meillä vielä ole edes aloitettu, eikä Forssikaan tuo siihen oikein lisävaloa. Revon johtamisstrategian tähtiajatus oli kieltää yhtenä vuotena joululaulujen esittäminen radiossa – varmasti kaupallisen joulun vastustus otti monta harppausta eteenpäin.

Erityisesti 70-lukuisen poliittisen laulun sanoma oli tärkeissä asioissa kiinni, mutta samalla armottoman tosikkomaista, koomisuuteen asti alleviivaavaa ja kuuntelijaa usein rankasti aliarvioivaa. Mutta laululiike kehittyi ja kiinnostavia, uusia sovituksia tehtiin varsinkin moniäänisille ryhmille.

Timo Kalevi Forss on sangen monipuolinen kirjoittaja. Hän on toimittanut suomalaista rocklyriikkaa sisältävän kirjan Alumiinikuu (Kirjayhtymä 1999), elokuvakirjan Keisarikunta (Like 2004) sekä Leijonavisa-teoksen (Like 2008). Muusikkotaustaakin on, mm. yhtyeissä Atomic Blast ja Amurin Tiikerit. Lauluntekijänä hän on erityisesti sanoittaja; tekstejä ovat esittäneet mm. Tumppi Varonen, Maria Hänninen ja Veli-Matti Järvenpää sekä Freud, Marx, Engels & Jung.

Kirjaa on markkinoitu mm. kesätapahtumien yhteydessä, ja Forss on jalkautunut kertomaan tutkimuksestaan useilla eri paikkakunnilla, kuten Helsingin Taiteiden yössä sekä Kuopion Tiedon janon festivaaleilla. Tilaisuuksissa ovat puhuneet kirjailija sekä laululiikkeen voimahahmot, mm. Sinikka Sokka ja Eero Ojanen. Valkeakosken Työväen musiikkitapahtumassa ilta huipentui Puusalissa Toverit herätkää -konserttiin, jossa Vuokko Hovatta ja Sinikka Sokka tulkitsivat uusia ja vanhoja poliittisia lauluja, Zarkus Poussan yhtyeen säestämänä.

Alkusyksyn aikana kirjailijaa on vielä mahdollista tavata livenä 5.10. Maanantaiklubilla, Helsingissä, jolloin mukana on myös Agit-Propin Pekka Aarnio. Kirjan ajankohtaisuutta lisää nuorisomme nykyinen liikehdintä, nyt tosi aivan päinvastaisista syistä.

Rytmimusiikin ystävän on hyvä tarttua Forssin esitykseen; poliittinen laululiike on inspiroinut myös monia jazzsäveltäjiä ja kiinnostanut myös muusikoita. Monilla liikkeen edustajilla oli vahva jazztausta (Eero Ojanen ja Henrik Otto Donner ehkä tunnetuimpia). Tämä toi lauluihin kekseliäitä ja kunnianhimoisia ideoita – usein solistien valmiudet kirkkaasti ylittäviä ideoita. Myös Tuomari Nurmio sai kimmokkeen soolouralleen poliittisen laululiikkeen piiristä ja se auttoi ilmeisesti häntä löytämään oman äänensä.

 

Timo Kalevi Forss: Toverit herätkää – poliittinen laululiike Suomessa
Into-tieto
sid. 374 s.
ISBN: 978-952-264-441-1

 

Takaisin