Benedikt Jahnel Trio

Kuvat:

10.04.2017 21:32


Benedikt Jahnel Trio The Invariant

The Invariant

ECM 2523

Kylläpä on levy-yhtiö (ECM) saman kuukauden aikana julkaissut kaksi aivan täysin erilaista pianotriolevyä. Colin Vallonin Danse ei  meikäläistä erikoisemmin ihastuttanut (ks. JR 21.03.2017), mutta samanikäisen (36 v) saksalaispianistin Benedikt Jahnelin kolmikkoa kuuntelee kyllä ihan mielikseen.

Tässä monotonisen jankkauksen (vrt. Vallon) sijaan tapahtuu koko ajan. On selkeitä teemoja ja erilaisia tempoja. Soiton kepeydessä ja melodisuudessa on monin paikoin havaittavissa selkeitä yhtäläisyyksiä perinteisten pianotriojen (esim. lajin kruunamattoman kuninkaan Bill Evansin) musisointiin.

Vuoropuhelu Jahnelin ja muiden bändin jäsenten välillä on helppoa ja luontevaa. Basistina toimii espanjalainen Antonio Miguel. Rumpali Owen Howard mainitaan joissain lähteissä kanadalaiseksi, toisin paikoin taas jenkiksi. No, sillähän ei sinänsä ole merkitystä. Tärkeintähän on, että komppi kulkee. Ja hyvinhän se tässä toimiikin. Erityisesti Howardin mallikas sutityöskentely hivelee korvaa.

Pianistina Jahnel on miellyttävän melodinen. Hän saa helkkyvällä tatsillaan pianonkoskettimiston paikoitellen suorastaan ’laulamaan’ ja on kaikin puolin monitahoinen ja -taitoinen muusikko. Hän vastaa myös levyn musiikista kokonaan yksin. Myös lahjakkaana matemaatikkona tiedetty Jahnel ei onneksi sovella aritmetiikan oppeja musiikissaan. Silloinhan siitä helposti tulisi kuivan akateemista ja laskennallista, esimerkkejä löytyy yllin kyllin monien nykymusiikkisäveltäjien kynän jäljiltä.

Nyt musiikki elää ja värisee miellyttävästi. Sävellyksistä löytyy rytmistä särmää (leikkisän oloinen Part Of The Game), salaperäisen sävyistä mystisyyttä (Interpolation One) ja balladisävytteistä melodisuutta (mm. En Passant).

Varsin kuuntelukelpoista ja kuuntelijaystävällistä pianotriomusiikkia. (TV)

 

Benedikt Jahnel: piano,  Antonio Miguel: basso, Owen Howard: rummut.

Äänitys: Jan Erik Kongshaug, Rainbow Studio, Oslo, maaliskuu 2016. Kansikuva: Arne Reimer. Julkaisuaika: tammikuu 2017. Tuottaja: Manfred Eicher.

1. Further Consequences (5:49)
2. The Circuit (5:210)
3. Mirrors (9:31)
4. Mono Lake (3:48)
5. Part Of The Game (6:44)
6. For The Encore (5:39)
7. Interpolation One (3:55)
8. En Passant (4:50)

Musiikki: Benedikt Jahnel.

 

 

Takaisin

Artikkeli luettu 316 kertaa