Clark Jakobsson Quartet

Kuvat:

10.07.2018 14:19


Friends 

CJ70032

Isä, poika ja komppikaksikko Suomen aurinkoisimmalta paikkakunnalta. Siinä lähtökohta tälle mukavan leppoisalle jazzplätylle. Mukavan messevälle sellaiselle, jossa ei pyritä mihinkään ihmeellisyyksiin, vaan pysytään hyvänmakuisen jazzpoljennon parissa. Hyvä näin… 

Asialla Vaasan jazzin yksi tukijalka, Clark Jakobsson tenoreineen. Hänen poikansa Mikael ”Mikki” Jakobsson, joka vaikuttaa tätä nykyä pääkaunkiseudulla ja maamme jazzpianistien yläluokassa. Komppareina Merenkurkun jazzeliitin basisti Marcus Söderström ja rumpali Stefan Brokvist. Seutukunnan taitavia luottosoittajia kumpikin. 

Levyn kappaleet ovat pääosin isän ja pojan käsialaa, mukaan on otettu yksi kappale Nils Linbergiltä ja toinen Ralp Raineerilta. Kaikinpuolin onnistunut kattaus, jossa jazzin perussielu tulee hyvin esiin vapaan soljuvana ulostuontina.

Clark Jakobsson lurittaa tenoriaan intensiivisen vuolaasti ja sielukkaasti. Soitosta henkii se vuosikymmenten tatsi, jolla hän on jazzin parissa työskennellyt. 

Mikki-poika pistää mustavalkioilla myös hyvin irtonaisesti ja hyvällä tatsilla jazzin peruskuvioita kunnioittaen.  Mukavalta maistuvaa työstöä, joka nostaa mieleen menneiden vuosikymmenten messevät jammailut. 

Basisti Söderström jumputtaa paksukieltään tyyliin sopivalla leppoisalla tavalla, irtautuen myös soolotteluun. Samaa kaavaa noudattelee myös rumpali Brokvist. Seesteisyys ja tarvittaessa rytminen irtiottaminen toimivat sopusointisesti pianon ja fonin kanssa. Kokonaisuus toimii hyvänä pakettina. 

Tämä levy on perusolemukseltaan mukavan leppoisaa kuuntelujazzia. Helppotajuista ja nostalgiaa mieliin tuovaa. Sitä, jota klubeissa ja pienimuotoisissa tilaisuuksissa soitettiin. Tarkoitusperänään soittamisen riemu ja autuus, ei mikään erikoisuuden tavoittelu eikä taiteellinen irtiotto. 

Viihdyttävä annos vaasalaista jazztunnelmaa. Sitä, jota lienee harvempi suomalainen on päässyt nauttimaan, saati siihen paneutumaan. Valitettavasti. 

Hyvältä maistuvan jazzhetken lisäksi tämän levyn itseisarvona on se, että tämän myötä on saatu taltioitua yksi lisänäyte merenkurkkulaisten jazzosaamisesta Musiikkiarkistoon. Kuunnelkaa ja rentoutukaa, jos saatte levyn käsiinne. (OR)

 

Clark Jakobsson tsax, Mikael Jakobsson p, Marcus Söderström b, Stefan Brokvist dr

Recorded at Midas Studio, Raippaluoto, Vaasa, Finland
Mixed at mastered by Petter Erikslund

1. Stella (Mikael Jakobsson) 6:04   
2. As You Are (Nils Lindberg) 4.24   
3. Birds and Monkies (Mikael Jakobsson) 5.18   
4. Waltz for Pia (Clark Jakobsson) 7.35   
5. Le Grand (Mikael Jakobsson) 6:24   
6. Just Nu (Clark Jakobsson) 4:43 
7. If should lose You (Ralp Raineer) 6:04

Takaisin

Artikkeli luettu 66 kertaa