Dr. Helander

Kuvat:

18.12.2015 11:57


Dr. Helander: Country Boy

Country Boy

Bluelight Records BLR 331742

 

Dr. Helander kuuluu niihin Suomi-bluesin pioneereihin, jotka saivat bluesherätyksen 1960-luvun lopulla, kun brittibändien bluessävyiset biisit kantautuivat levyjen ja putkiradion kautta Suomeen saakka. Niin ja kävihän niitä täällä ihan livenäkin. Rollarit, Spencer Davis Group, John Mayall Bluesbreakerseineen, Cream ja tietenkin Amerikan lahja Jimi Hendrix kylvivät bluessiemeniä otolliseen maaperään.  Noiden bluesista innostuneiden brittibändien sanotaan jopa pelastaneen bluesin.  Helanderin ne ainakin saivat perehtymään syvällisesti bluesin eri tyylilajeihin. Unohtaa ei sovi myöskään täällä vieraillutta American Folk Blues Festivalia. Innokkaat suomalaisnuoret muuten perustivat noihin aikoihin muuten Finnish Blues Societyn, joka tekee yhä hienoa työtä juurimusiikin parissa. Yhdistyksen perustamiskokous oli tarkasti ottaen 3.7.1968.

Tämä on Helanderin viides levy. Aikaisemmat neljä albumia ovat saaneet ylistäviä arvioita useissa maissa. Tällä kertaa vuorossa on Country Blues tai Folk Blues, kuten tätä alkuperäistä puuvillapeltojen bluesia myös kutsutaan.  Uudella levyllään Helander tekee kunniaa Son Houselle, Muddy Watersille, Lightnin´ Hopkinsille, Charlie Pattonille ja muille country-bluesin jättiläisille. Helander on poiminut levylle heidän klassikoitaan, mutta ei pelkästään niitä, sillä levy sisältää myös pari yllätystä.

Muddy Watersin legendaariselta Folk Singer -albumilta (Chess 1964) mukaan on otettu avausbiisi Country Boy sekä My Home is in The Delta. Kumpikin saa väkevän, Helanderin näköisen ja kuuloisen tulkinnan. Jälkimmäisen Helander esittää duona basisti Mika Railon kanssa.

Helander hoitaa koko levyn laulupuolen, soittaa akustisia kitaroita, dobroa ja yhdellä biisillä (Green River Blues) myös huuliharppua. Kolmelle raidalle (Country Boy,  100$ Bills ja  Just A Feeling) huuliharpistiksi on saatu yksi tämän hetken arvostetuimmista bluesharpisteista, Charlie Musselwhite.  Miehestä todettakoon, että Musselwhiten ja Ben Harperin yhteinen Get Up! -levy voitti vuonna 2014 parhaan bluesalbumin Grammy-palkinnon.  Little Willie Mehto hoitaa huuliharppuosuudet kahdella raidalla.

Mika Railon kontrabasso tuo soittoon syvyyttä suurimmalla osalla levyn raidoista. Hän on poissa vain kahdelta raidalta.  Son Housen Walkin Bluesin Helander tyylittelee yksin Dobronsa säestyksellä. Lightnin´Hopkinsin  biisin Hello Central, Give Me 209   Helander tulkitsee akustinen kitara hyppysissään. Makoisia tulkintoja kumpikin. Ei suoria kopioita esikuvilta, vaan pieteetillä toteutettuja karheita tulkintoja ilman pienintäkään väkinäisyyttä.

Levyn muusikot ovat kotimaista roots-genren huippua. Edellä mainittujen lisäksi Esa Kuloniemi ja Olli Haavisto kitaroissa, Topi Kurki rummuissa ja vielä Leevi Leppänen percussioissa (ja rummuissa Big Cold Beerillä) täydentävät akustista menoa.

Charlie Musselwhite näyttää taitonsa ja herkkyytensä heti levyn nimibiisillä Country Boy.  Musselwhiten harppu soi ja taipuu kerrassaan nautittavasti ja maustaa Helanderin laulua sävykkäästi. Samaa voi sanoa muustakin porukasta. Avausbiisi vie mukanaan puuvillapeltojen kuumuuteen.

Yllätysvetona voidaan pitää Arhur Crudubin biisiä Mean Old Frisco, joka rullaa rennosti Helanderin kitaran, huuliharpun ja laulun työntämänä sekä Railon basson ja Leevi Leppäsen percussioitten avustuksella maaliin saakka ilman minkäänlaista elvistelyä, vaikka tuo biisi tunnetaankin parhaiten Elvis Presleyn levytyksenä nimellä ”That’s All Right,( Mama). Vallan kiehtova esitys koko porukalta.

Yllätys on myös Esa Kuloniemen säveltämä ja Helanderin sanoittama 100$  Bills, joka kertoo Etelä-Pohjanmaalta ja etenkin Helanderin nuoruuden maisemista Kurikasta Amerikkaan lähteneiden siirtolaisten elämänmenosta. Tällä kertaa meno on vauhdikkaampaa ja rehvakkaampaa kuin Aija Puurtisen ja Rytmiraide Allstarsin Brooklynin Satu -levyllä, jolta biisi on poimittu. Mainio veto, jossa Musselwhiten harppu soi jälleen makoisasti.

Kolmas yllätys on Mike Bloomfieldin Hey Foreman, jonka Helander on poiminut Bloomfieldin opetuslevyltä. Tämä Paul Butterfield Blues Bandin, Electric Flagin ja Bob Dylaninkin luottokitaristina kunnostautuneen miehen sävellys on enemmänkin folkia ja countrya kuin bluesia. Se avartaa Helanderin repertuaaria entisestään. Haavisto luo slidellaan taas kerran hienoja kuvioita taustalle ja jäntevöittää biisiä vahvasti.

Levyllä on kaksi huuliharpistin tai paremminkin huuliharpistien kappaletta. Monien rockbändien suosikki Good Morning Little Schoolgirl panee tietenkin kuulijansa jalat väpättämään. Samoin tekee Hoodoo Man Blues. Hyviä valintoja ja esityksiä ovat kumpikin. Huomiotani herätti jo levyn julkistamiskonsertissa se, kun Helander mainitsi Good Morning Little Schoolgirlin mainion harpisti-laulajan Junior Welssin tekemäksi. Wells on merkitty tekijäksi myös levytietoihin. Kun itse olen aina pitänyt sitä Sonny Boy Williamson ykkösen eli John Lee Williamsonin biisinä, niin asia piti oikein tarkistaa.  Tietoni piti paikkansa ja kyllä Junior Wellskin on merkinnyt Williamsonin tekijäksi omissa levyissään. Mielenkiintoista on, että myös Hoodoo Man Blues on merkitty levytietoihin Junior Wellsin biisiksi, vaikka se on Sonny Boy Williamson II:n eli Aleck ”Rice” Millerin käsialaa.

Helander kertoi jälkeenpäin, että nimenomaan Junior Wellsin versiot kummastakin biiseistä ovat olleet mielessä levyn versioita tehtäessä. Hyvä niin, tulevatpahan molemmat Sonny Boyt ja Welss esiin. Mehto tuuraa heitä levyn kahdella raidalla hienosti. Mehdon huuliharppu soi väkevästi ja  Sonny Boy/Junior Wells -henkisesti kummallakin biisillä.

Helander palaa myös omaan menneisyyteensä, tosin vain parikymmenen vuoden päähän, mutta ei juutu sinne, sillä hänen tekemänsä ja jo vuonna 1995 julkaisemansa Big Cold Beer saa uuden, menevän päivityksensä. Hauska blueshumppa pärskäyttää olutvaahdon meidän oluen ystävien korviin ja saa veden kielelle. Olutlaadut ja -tyypit saavat kyytiä, mutta eivät suinkaan väkevien kyytipoikana, vaan omana laatujuomanaan. Tässä olisi oiva biisi pienpanimoiden ja miksei isompienkin käyttöön.

Country Blues -levyn tekeminen on rohkea, suorastaan uhkarohkea teko suomalaiselta bluesmieheltä ja levy-yhtiöltä. Onneksi Helander on tähän ryhtynyt. Levy on nimittäin upea kokonaisuus. Helander on lähestynyt teemaa suurella pieteetillä, niin kuin kahden akateemisen väitöskirjan tekijältä voidaan odottaakin. Tämä koskee sekä tulkintoja että biisien valintoja. Tulkinnat ovat luontevia ja uskottavia. Väkinäisyys ja tekotaiteellisuus loistavat poissaolollaan.

Helander tarjoilee levyllä kerrassaan tyylikästä blueskitaran soittoa. Helanderin kitarasta ja dobrosta irrottamat riffit ja soolot kuljettavat biisejä ja soitto sujuu kuin muinoin Mississipin varrella.

Country Blues -levyt ovat usein kaikessa komeudessaankin suhteellisen puuduttavia. Sitä tämä levy ei ole missään nimessä. Biisit on valittu suorastaan ovelasti. Ne ovat vaihtelevia, välillä hidasta bluesia, välillä rullaavaa ja välillä folkahtavaa bluesia ja rootsia. Äänitys ja miksaus ovat huipputasoa. Tässä on levy, jonka kuunteleminen ei puuduta eikä väsytä.

Tässä on vahva ehdokas kotimaiseksi vuoden blueslevyksi. Levy on julkaistu myös vinyylipainoksena. Levyn hankintaa ajatellen täytyy tuoda esiin, että Honey Aaltonen toteaa Blues News –lehteen kirjoittamassaan arvostelussa, että levy-yhtiö on tehnyt ostajille pienen jäynän.  Cd- ja vinyylilevyt poikkeavat nimittäin kahden biisin osalta toisistaan. LP:llä  Mean Old Friscon tilalla on Leroy Carrin How Long Blues ja Hey Foremanin tilalla Robert Johnsonin Malted Milk. Vinyylipainosta en ole päässyt kuuntelemaan, mutta uskotaan Honeya. Pitääköhän kirjoittaa joulupukille tai lähteä levykauppaan.

Levy on äänitetty lokakuussa 2013 ja toukokuussa 2014. Olli Haavisto on toiminut hienon slide-soiton lisäksi äänittäjänä yhdessä Davide Florenon kanssa. Osan biiseistä on äänittänyt Leevi Leppänen. Haaviston ansiot tulevat esiin myös levyn miksauksessa.

 

Ilkka Helander –  laulu, dobro, akustiset kitarat, huuliharppu, Mika Railo – kontrabasso, Esa Kuloniemi – kitarat, mandoliini, Topi Kurki – rummut , Leevi Leppänen – percussiot, rummut (11), Little Willie Mehto – huuliharppu, Olli Haavisto – erinäiset kielisoittimet

01. Country Boy  4:11
02. Walking Blues  3:34
03. My Home Is In The Delta  3:28
04. Green River Blues  3:23
05. Good Morning Little Schoolgirl  4:10
06. Mean Old Frisco  2:35
07. 00$ Bills  3:48
08. Hoodoo Man Blues  4:31
09. Hey Foreman  3:26
10. Hello Central Give Me 209  2:55
11. Big Cold Beer  3:29
12. Just A Feeling  6:24

 

 

Takaisin

Artikkeli luettu 1200 kertaa