Eero Savela & Alf Forsman

Kuvat:

23.10.2017 15:11


Eero Savela & Alf Forsman: Affe ja Eero

Affe ja Eero

Karkia Mistika Records Karmi 085

Rumpali Alf Forsman ja trumpetisti Eero Savela tapasivat toisensa, kun Affe oli tuuraamassa Bad Ass Brass Bandin riveissä.  Yhteistyö tuntui sujuvan jouhevasti ja Eero pyysi Affea mukaan talven 2011 kestäneeseen nykysirkusesitykseen Peloton-yhtyeen kanssa. Kokemukset olivat niin hyviä, että syntyi ajatus tehdä jotain yhteistyötä kaksistaankin. Homma jäi kuitenkin muhimaan pitemmäksi aikaa kunnes aika oli kypsä ja duotyöskentely lähti vauhtiin vuoden 2016 aikana.

Kipinänä tähän oli Eeron pedagogin lopputyötä, jonka aiheena oli vapaus musiikissa. Yhteisenä päämääränä oli hetkessä tehty musiikki, mikä soljuisi vapaasti paikasta riippumatta tilanteen mukaan ja kehittyisi siinä samanaikaisesti. Soittotilanteessa mentaalitason mielleyhtymien ja fyysisen tason kehonkielen vaihtelut olisi saatava tasapainoon ja oivaltamaan hetkittäiset muutokset, jotta soitto löytää oikean suunnan ja sujuvasti etenevän polun. Kaikki ylimääräiset häiritsevät ajatukset ja ympäröivät haittatekijät tulisi pystyä jättämään pois mielestä, kun tavoitteena oli kahleeton ja riippumattoman reaktiomaisesti hengittävä yhteissoitto.

Näiden ajatusten myötä alkoi muodostua Affe ja Eero -albumi, mikä ilmestyi Karkia Mistika Recordsin julkaisemana lokakuun alussa. Virallinen julkaisukonsertti pidettiin Validi Karkia -klubilla 30.9. Levy sisältää neljä vapaasti improvisoitua kappaletta, joista aloituksena kuultava Herätys sananmukaisesti soi alkuun soinnillisesti kauniin herkästi viritellen. Utuinen trumpetin värinä nousee hiljalleen loppua kohden voimallisemmaksi ikään kuin hakien sopivaa uomaa läpäistäväksi.

Levyn lyhin kakkosraita Impulssi tunkeutuu tämän sumuverhon läpi puhkaisten sen räväkästi päästellen vapautuneeseen ilmalentoon. Rytmi muuttuu samalla kiivaammaksi ja rosoisemmaksi rumpujen luomalla jäntevän voimakkaalla rymistelyllä.

Levyn pisin, lähes 25 minuuttinen Validisti, tekee vaihtelevaa kuviovoimistelua kaiken aikaan muotoaan muutellen. Alun pienen valittavan pohdiskelun jälkeen soitto purkautuu hieman laveammalle vetiselle alueelle kelluntavaiheeseen. Maltillisesti vivahteittain nouseva trendi asettuu taisteluvaiheeseen Eeron keikuttelevan puhalluksen mainingeissa. Luodessaan hidasta ja ponnekasta taustatukea Affe takoo rauhallisen päättäväisesti ja nasevan terävästi. Siitä kerronta muuttaa taas muotoaan kimurantimmaksi. Vuoropuhelua käydään rauhanomaisesti sovitellen molempien tuntiessa ohjaksien olevan tiukasti otteessa. Laajasti kaarrellen ja hypähdellen matka jatkuu monipuolisen kulmikkaana.

Levyn päättävä neljäs osasuoritus Kärki luiskahtelee Eeron trumpetin komennuksessa pienin askelin lyhyitä törähdyksiä alusta loppuun viljellen, joihin Affe vastailee hiljakseen rumpujen reunoja ja kalvoja samanaikaisesti taputellen. Tässä lopetuksessa ajatus ehkä hieman karkaa ja siitä jää vähän monotoninen kaiku kokonaisuudessaan.

Valitettavasti en päässyt paikalle kuulemaan kaksikkoa silloin levyn julkistuskeikalle, kun sattui Salo Jazz samanaikaisesti ohjelmaan, joten en pysty vertailemaan miten homma toimi live-tilanteessa. Yleensä improvisoidusta musiikista löytyy live-esityksessä läheisempi kontaktipinta, jolloin siitä saa enemmän irti yllättäviä käänteitä. Kaikesta huolimatta Affe ja Eero ovat työstäneet varsin napsakan annoksen mallikkaasti toimivaa duoimprovisaatiota.

You tubesta löytyy ohessa olevan liitteen lisäksi kaksi muuta videota, jotka on äänitetty Porissa pidetystä julkaisukeikasta. (JKi)

Alf Forsman: rummut, Eero Savela: trumpetti

Äänitys: E.S. Miksaus ja masterointi: Marko Ylianttila. Kannen taide: Vilunki 3000. Tuottaja: Jyrki Laiho. Julkaistu: 6.10.2017

01. Herätys 8:17
02. Impulssi 3:54
03. Validisti  24:41
04. Kärki  6:35
Kokonaiskesto 43:27

Takaisin

Artikkeli luettu 254 kertaa