Elifantree

Kuvat:

16.03.2018 09:16


Elifantree: Anemone

Anemone

Eclipse Music, ECD-201860 / ELP-201806

Toistakymmentä vuotta toiminut Elifantree on pääpiirteittäin pitänyt edellisen levyn linjansa uudella levyllä Anemone – rumpaliksi Tatu Rönkön tilalle vakiintunut Olavi Louhivuori sopii bändiin mainiosti, pääosin laulaja ja kosketinsoittaja Anni Elifin ja puhaltaja-monitoimimies Pauli Lyytisen säveltämä musiikki on vieläkin persoonallista konepoppia johon runsaasti inhimillistä kulmaa tuovat Anni Elifin laulu ja säästäväisesti käytetty Lyytisen saksofoni.

Tällä kertaa paketti tuntuu kuitenkin hiotummalta hyvässä ja huonossa – kontrasteja tarjotaan vähemmän eikä yhtyeen ilmaisu ole aivan yhtä persoonallista kuin ennen, mutta toisaalta elementit toimivat yhdessä luontevan oloisesti ja levy on Elifantreen neljästä julkaisusta parhaiten tasapainossa. Parhaimmillaan levy on hienoa kuunneltavaa – pitkällä instrumentaaliosiolla alkava Nana kasvaa lopussa laulun tullessa mukaan mahtaviin mittasuhteisiin.

Levyä kuunnellessa ja edelliseen verratessa Elifantreen kehityksen kaari tuntuu vievän eteenpäin, on kehityksen tuntua, mutta kuitenkin takaraivossa aina vaan vaanii epäillys siitä että onko särmien hioutuessa jotain myös menetetty. Kuitenkin tätä uutta levyä on tullut alkuhuumassa kuunneltua enemmän kuin edeltäjiä, että ehkä tärkeämpää kuin mistä on tultu on kuitenkin mihin ollaan menossa eikä aina tarvi kokeilla jos toimiva tyyli on jo löytynyt. (PV)

 

Anni Elif vocals, synthesizer, piano, Pauli Lyytinen tenor saxophone, EWI, live effects, drum machine, synthesizer, woodwinds, balafon, mellotron, Olavi Louhivuori drums

Recorded and mixed  2017 by Joonas Saikkonen at Ambience Studios, except 8 recorded and mixed 2016 by Jussi Liukkonen at Artlab Studio
Mastered by Petter Ericsson at Studio Korpe
Produced by Anni Elif, Pauli Lyytinen and Joonas Saikkonen.  

1. Anemone 4:59
2. Reveries  2:03
3. Presence 2:30
4. I love you 6:56
5. Nana 5:44
6. Coral disco 4:51
7. Thunder 4:10
8. Inexhaustible 5:21

Music by Anni Elif and Pauli Lyytinen except 8 by Anni Elif, Pauli Lyytinen and Olavi Louhivuori.
Music arranged by Elifantree.
Lyrics by Anni Elif.

 

Takaisin

Artikkeli luettu 177 kertaa