Hans Lüdemann Trans Europe Express

Kuvat:

31.05.2018 11:09


Hans Lüdemann Trans Europe Express: Polyjazz

Polyjazz

BMC Records CD 246

Saksalaispianisti Hans Lüdemann perusti Trans Europe Express -kokoonpanon vuonna 2013. Se syntyi Pariisin Goethe-instituutin tilauksesta juhlistamaan Ranskan ja Saksan välistä ystävyyssopimusta. Puoli vuosisataa aiemmin, tammikuussa 1963 presidentti Charles de Gaulle ja liittokansleri Konrad Adenauer nimittäin allekirjoittivat Pariisin Élysée-palatsissa asiakirjan, joka tunnetaan sen myötä myös Élysée-sopimuksena.

Oktetin johtoideana oli, että kahden aiemman vihollismaan muusikot loisivat yhdessä musiikkia. Saksalais-ranskalainen yhtye soitti ensimmäisen konserttinsa Ranskan pääkaupungissa syyskuussa 2013 tapaukseen liittyen. Saksan ensiesiintyminen koitti kuukautta myöhemmin Kölnin jazzfestivaalilla.

Sittemmin konsertteja on karttunut harvakseltaan. Budapestin vierailun yhteydessä marraskuussa 2015 kahdeksikko viimein levytti albumillisen materiaalia. Sekä konsertti että levytys toteutettiin Budapest Music Centren suuressa salissa.

Orkesterin perustaksi Lüdemann valitsi ranskalaisbasisti Sébastien Boisseaun ja Bosnia-Hertsegovinassa syntyneen mutta Saksaan asettuneen lyömäsoittaja Dejan Terzicin. Kolmikolla oli jo ennestään kokemusta vastaavasta kansainvälisestä yhteistyökonseptista pianistin johtamassa triossa Rooms.

Pitkäsoiton kansivihkoon kirjoittamassaan saatteessa liideri kertoo, että hän mykistyi jo ensimmäisissä harjoituksissa paitsi oktetin luovasta energiasta, myös sen pelottomasta heittäytymiskyvystä. Ei ihme – jälki on kauttaaltaan vakuuttavaa.

Debyyttialbumilla yhtyeen kitaristina kuullaan Kalle Kalimaa, joka paikkasi sessioista pois jäänyttä alkuperäiskitaristi Ronny Graupea. Berliinissä parikymmentä vuotta asunutta Kalimaa pidetään tässä yhteydessä kaiketi täysiverisenä saksalaisena. Graupe on puolestaan jälleen mukana albumin julkaisukiertueen konserteissa kesäkuussa.

Levyllä saksalais-ranskalainen oktetti ammentaa tasapuolisesti organisoiduista aihioista ja herkkävaistoisesta vapaapudotuksesta.

Yhtyeen nimi velvoittaa, kytkeytyyhän se mielikuvissa muun muassa Euroopan mannerta halkovaan ja samalla eri maita yhdistävään junaan, johon liittyen myös saksalainen elektro-pioneeri Kraftwerk nimesi yhden tunnetuimmista albumeistaan Trans Europa Express (1977).

Ilmaisun moniulotteisuus kiteytyy otsikon termissä polyjazz. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että yhden asian sijaan haetaan luovia impulsseja harmonioista, tekstuureista, rytmiikasta ja muodoista mutta aina niin, että ulosanti viimeistellään selkeästi ja jäsennellysti.

Levyllä musiikki on eri taustaisia muusikoita yhdistävä kieli ja kommunikoinnin väline. Diplomatian lainalaisuuksien mukaan puheenvuorot jaetaan tasapuolisesti. Vaikka soonisessa instrumenttien keskustelussa intensiteetti kohoaa välillä mittarien punaiselle alueelle, sävelten retoriikka toimii ajatustenvaihdon keinona aukottomasti ja ilman että kenenkään näkymykset jäävät paitsioon.

 

Hans Lüdemann, piano, virtual piano, Yves Robert, vetopasuuna, Silke Eberhard, alttosaksofoni, klarinetti, bassoklarinetti, Alexandra Grimal, sopraano- ja tenorisaksofonit, ääni, Théo Ceccaldi, viulu, Kalle Kalima, kitara, Sébastien Boisseau, kontrabasso, Dejan Terzic, rummut, lyömäsoittimet

Äänitys Viktor Szabó, Budapest Music Centerin konserttisali 26.–28.11.2015
Miksaus ja masterointi Viktor Szabó ja Hans Lüdemann 26.–27.10.2017
Tuotanto László Gőz
Label-johto Tamás Bognár
Kansi László Huszár / Greenroom   

01. Schwarz in Weiss (Hans Lüdemann) 8.19
02. Angel’s Thought (Sébastien Boisseau) 4.24
03. Bergen (Sébastien Boisseau) 1.39
04. Traum im Traum (Dejan Terzic) 9.50
05. Crum (Hans Lüdemann) 10.39
06. Des Arbres sous les pieds (Yves Robert) 7.45
07. Disturbed (Hans Lüdemann) 3.15
08. Trois fois rien (Théo Ceccaldi) 10.42
09. Lu-An Gua Pian (Silke Eberhard) 5.29
10. Enge Bewegung (Hans Lüdemann) 9.25

Kokonaiskesto: 71.35

Takaisin

Artikkeli luettu 104 kertaa